Work Smart, Not Hard

Olet varmaan kuullut usein, että on tehtävä paljon töitä saavuttaakseen tavoitteensa. Täytyy panostaa täysillä ja uhrata muita asioita tuon tavoitteen tieltä. Sillä mitä tavoittelet, ei sinällään ole väliä. Olipa kyse sitten huipputreenatusta vartalosta, spesiaaliosaamisesta omalla alallasi tai vaikkapa jonkun instrumentin suvereenista soittotaidosta, niin töitä on tehtävä ja paljon. Tässä tekstissä aion kuitenkin paljastaa, että jos uskot aina tarvitsevasi kovaa työtä saadaksesi haluamasi, niin se ei pidä paikkaansa ja sinua on viilattu linssiin.

No ei nyt ihan, kunhan vähän kärjistin, sori 🙂 Oikeasti ajattelin kirjoitella ajatuksiani ”Work Hard” -aiheeseen liittyen selventäen siihen mielestäni oleellisesti kuuluvia elementtejä.



Kun mietin henkilöä, joka kuvastaisi erilaisten tavoitteiden saavuttamista, tulee mieleeni Arnold Schwarzenegger. Tavallisesta Itävaltalaiskylän kasvatista tuli kehonrakennuksen kaikkien aikojen suurin nimi, aikansa parhaiten palkattu Hollywood-tähti ja myöhemmin BKT:lla mitattuna Yhdysvaltojen suurimman osavaltion Californian kuvernööri. Aikamoisia saavutuksia pienen kylän pojalta. Eikä varmasti saavuttanut kaikkea tuota ilman todella kovaa työtä. Mutta ei varmasti saavuttanut myöskään ilman kovan työn kanssa käsikädessä kulkevaa toista tärkeää asiaa: Work Smart – toimi fiksusti.

Arskan hoodeilla


Kovaa yrittäminen tai täysillä painaminen ei yksinään takaa mitään. Muurin läpi ei kannata loputtomasti yrittää paljain nyrkein, jossain vaiheessa kannattaa selvittää mistä saisi puskutraktorin. Tuntuu loogiselta ja itsestäänselvältä, tottakai muurin saa helpommin nurin työkoneella. Tämän soveltaminen käytännön elämään ja tositilanteisiin on kuitenkin usein haastavaa. Ajatellaan vaikkapa tilannetta, jossa tavoitteena on huipputreenattu kroppa. Salilla mielipuolena heiluminen ei yksinään riitä, eikä auta vaikka vuositolkulla uhraisi aikaansa painojen kanssa painimiseen. Sen lisäksi tarvitaan myös ne loputkin muuttujat yhtälöön, ruokavalio ja lepo. Näiden kolmen osa-alueen sisällä voikin sitten kehittää omaa tietämystään ja toimintaansa loputtomasti tehostaakseen tavoitteiden saavuttamiseen vaadittavaa prosessia – ikään kuin hankkia kokoajan parempia työkoneita muurien kaatamiseen. Tuskin Iso-Arskakaan kovin kauaa on elämässään läpsytellyt muureja paljain käsin – toisin sanoen tehnyt kovaa työtä, joka ei johda mihinkään. Work Hard AND Smart koskee mielestäni ihan kaikkea, jos tavoitteena on saavuttaa jotain.

Kuka on ekana perillä?


Mutta mistä voi tietää onko oma toiminta sekä riittävän vahvaa että fiksua? Mielestäni ensimmäinen askel vastaukseen onkin juuri se, että ymmärtää esittää itselleen tämän kysymyksen. Tietynlainen itsensä kyseenalaistaminen on tärkeää. On myös helpompi suunnistaa oikeaan suuntaan, kun on jotain havaintoa siitä missä tällä hetkellä ollaan. Tämän takia jatkuva oman tekemisen tarkkailu on paikallaan. En tarkoita tällä neuroottista tai epävarmaa itsensä kyttäämistä, vaan pyrkimystä realistiseen kuvaan omasta toiminnasta – sen heikkouksista ja vahvuuksista. Kun näistä on ainakin jonkunlainen käsitys, voi vahvuuksiaan hyödyntää ja heikkouksiaan kehittää. 

Mieleeni tulee koulumaailmassa havaitsemani ilmiö, jossa yllättävän usealla esitelmiä pitävällä tai projektitöitä palauttavalla on tapana selitellä arvioiville henkilöille anteeksipyytelevään sävyyn. ”Tuli kamala kiire, oli vielä tarkoituksena tehdä sitä ja tätä, tämä on vielä vähän kesken, ei ole voinut keskittyä koulutyöhön koska..” jne. Tällä varmaankin pyritään laskemaan odotuksia ja sitä kautta kasvattamaan mahdollisuutta parempaan arvioon. En kuitenkaan usko, että sillä saavutetaan muuta kuin juuri päinvastainen – heikko ennakkoasetelma arviointia varten. Ei kai kukaan halua opettajan ajattelevan työn olevan huono, ennenkuin siitä on luettu kirjaintakaan? Eikö olisi järkevämpää heikkouksien korostamisen sijaan keskittyä vahvuuksiin ja esittää työ mahdollisimman vakuuttavasti sillä osaamisella mitä arviointihetkellä löytyy? Tämän kaltaiset pienetkin asiat voivat olla work smarttia.

Omaa tekemistään voi myös peilata niihin ihmisiin, jotka ovat saavuttaneet omia tavoitteitaan. Silläkään ei ole niin väliä vaikka omat tavoitteet poikkeaisivat ihailemasi henkilön saavutuksista. Muiden virheistä kannattaa ottaa oppia mahdollisuuksien mukaan, niitä omia kun tuppaa tulemaan muutenkin ihan riittävästi 🙂

 

Kirjoituksen otsikko ”Work smart, not hard” on mielestäni hyvä sanonta. Pelkästään kovaa ei todellakaan kannata tehdä duunia, sitä ei tule pitää itseisarvona. Töitä kyllä täytyy tavoitteiden eteen tehdä – kovaa JA viisaasti. Eihän salillakaan kannata tehdä aina jokaista sarjaa tiputuksilla failureen ja vetää yksijakoisella kymmentä parin tunnin treeniä viikossa. Olisihan se kovaa duunia, fiksuksi en tunnusta.

Edelliseen kirjoitukseen pääset tästä: Kuka on sinun ystäväsi?

Ida Jemina

3 vastausta artikkeliin “Work Smart, Not Hard”

  1. […] Lihas kasvaa levossa ja tämä on tärkeää ymmärtää. Kehitys ei siis tapahdu salilla, joten muista pitää lepopäiviä. Lepo on kehonmuokkauksessa ihan yhtä olennainen asia kuin treeni ja ruokavalio vaikka siitä ei niin paljon puhutakaan. Usein näkee jonkun aloittaneen treenaamisen ja käyvän into pinkeänä salilla joka päivä vetämässä itsensä ihan tilttiin. Tällöin herääkin kysymys, milloin kropalle annetaan mahdollisuus kehittyä? Tekemällä asiat järkevästi saavuttaa helposti enemmän tuloksia, kuin tekemällä asioita aina mahdollisimman paljon ja kovaa. Work smart ja muista levätä! Lue myös postaus: Work smart – not hard […]

  2. […] Lihas kasvaa levossa ja tämä on tärkeää ymmärtää. Kehitys ei siis tapahdu salilla, joten muista pitää lepopäiviä. Lepo on kehonmuokkauksessa ihan yhtä olennainen asia kuin treeni ja ruokavalio vaikka siitä ei niin paljon puhutakaan. Usein näkee jonkun aloittaneen treenaamisen ja käyvän into pinkeänä salilla joka päivä vetämässä itsensä ihan tilttiin. Tällöin herääkin kysymys, milloin kropalle annetaan mahdollisuus kehittyä? Tekemällä asiat järkevästi saavuttaa helposti enemmän tuloksia, kuin tekemällä asioita aina mahdollisimman paljon ja kovaa. Work smart ja muista levätä! Lue myös postaus: Work smart – not hard […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta