”Miksi sulla ei ole enää sormusta?”

Sis. mainoslinkkejä

leopardia

Niin, siinäpä vasta hyvä kysymys. Jotkut tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet, ettei minulla aina ole sormusta sormessani. Miksi? Onko kihlat peruttu?

Ei suinkaan. Tähän löytyy ihan luonnollinen selitys ja se on se, että monesti unohdan koko sormuksen! Ei meikäläinen ole tottunut olemaan rengastettuna tai pitämään koruja vapaa-ajalla. Aiemmin kun tulin kotiin, otin aina kaikki korut pois. Tukka kiinni, löysät vaatteet päälle ja korut veks – kuulostaako tutulta? Nyt tätä sormusta taas ei kuulukaan riisua.

kihlat
Menee hetki aikaa, että niinkin yksinkertaiseen asiaan tottuu ja että se muuttuu rutiiniksi. Vaikka usein on myös toisin päin. Jos sormus ei ole sormessani, tunne on ihan hassu. Pahinta on se fiilis, kun makaa jo sängyssä nukkumaan mennessä ja miettii mihis sen sormuksen tällä kertaa jätti. Urheillessani otan myös sen pois ja moni blogin kuvista on otettu juuri näistä tilanteista.

Alkuun sitä on tietysti niin varovainen tuon kapistuksen kanssa, että ottaa sen ihan varmuudeksi pois kaikissa riskitilanteissa. Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?

leoparditakkiLippis täältä / Takki täältä / Korkeavyötäröiset farkut täältä / Bootsit täältä

Edellisessä postauksessa: Kuinka pitkä olet ja paljonko painat?

 

Ida Jemina

19 vastausta artikkeliin “”Miksi sulla ei ole enää sormusta?””

  1. Me otetaan aina sormukset pois kotiin tultaessa, vihkisormuksille on oma rasia missä niitä säilytetään. Kotona tulee tehtyä kaikkea missä sormukset on vaarassa likaantua tai vahingoittua (ruoanlaitto ja siivous). En myöskään ikinä pidä salilla sormuksia kun ensinnäkin ne painuu ihoon kun kovasti puristaa vaikka tankoa ja voi myös jäädä johonkin kiinni, jolloin pahimmassa tapauksessa repeää sormi. Nukkumista sormukset häiritsee myös joten yölläkään en niitä pidä:D Plus miten paljon bakteereja ja likaa sinne sormuksen alle kertyykään kun koko aika pitää:/ Osaksi varmaan peritty tapa kun muistan että äiti aina töistä tullessaan ensimmäisenä otti kellon ja sormukset pois.

    • Kiva kuulla kokemuksia! Huomaan, että itsellänikin juuri kotona tuo sormus jää usein laittamatta. Säilytysrasia onkin ihan hyvä idea!

  2. Mulla on ihan vastaavanlainen tilanne. Menin viikko sitten kihloihin ja en kyllä treenatessa pidä sormusta tai suihkuun mennessä, enkä osaa nukkuakaan minkään korun kanssa, (korvakorut olen jo vuosikausia poistanut nukkumaan mennessä korvistani). On myös sen verta varovainen tämän kanssa, etten oikein tiedä pitäisikö se kädet pestessä ottaa pois vai pitää sormessa, ja sama ruoanlaiton yhteydessä :O Makuasioita nämä kait ovat, mutta tuntuu ettei viitsisi jatkuvasti ottaa sitä pois ja pelko siitä että mitä jos joku kerta unohdan sen lavuaarin reunalle tai vastaavaa on läsnä.. Treenikassissa ja parissa muussakin laukussa kulkee nyt mukana pieniä pussukoita, joihin sormuksen voi turvallisesti laittaa tarpeen vaatiessa säilöön. 🙂

    • Kuulostaa niin tutulta! Eiköhän tähän kohta jotkut rutiinit tule 😀 Onnea kihlauksen johdosta! 🙂

  3. Sormukset olisikin hyvä riisua esim. Kotitöiden ja liikunnan ajaksi, koska sormuksen ottamat osumat ja esimerkiksi kahden sormuksen väliin jäävä lika naarmuttavat ja kuluttavat sormuksia, ja ennen pitkää kulumat ja iskut voivat kuluttaa esim. istutukset rikki. Toki laadukkaat kihlat ja vihkit on käytettäväksi tarkoitettu, mutta niiden kestävyyteen voi myös itse vaikuttaa sillä miten korua käyttää ja kuinka sen kunnosta ja puhtaudesta huolehtii. 🙂

  4. Ihanaa! Mä en oo ainoo! Mä en vaan meinaa edelleenkän osaa pitää sormuksia vaikka aikaaon ollu täs totutella 3vuotta siihen. En oo sormusihminen enkä oikeen korujen käyttäjä. Koitan vaan aina väkisin muistaa laittaa sen ku lähen ihmisten ilmoille, mutta en silloin ku meen treenaa tai lähikauppaan. Välillä se unohtuu silti.

    • Juu et ole ainoa! 🙂 täällä tuntuu monella olevan vastaavia kokemuksia. Kai se riippuu sitten vähän ihmisestä 🙂

  5. Viisi vuotta sitten kihloihin ja naimisissa nyt neljä vuotta, vasemmassa nimettömässä neljä sormusta (joista siis neljäs on vain pidikkeenä muille etteivät putoa -> laihtuminen).
    Kokatessa esim. sämpylöitä, lihapullia, niin otan pois hygieniasyistä tietenkin 😀 Töissä en myöskään keittiöllä pidä sormuksia, vaan laitan kaulaani nahkanauhaan roikkumaan paidan alle. Treenatessa otan pois ja heti treenin jälkeen laitan takaisin. Siivotessa en ota pois.. Joten lähes aina sormukset siinä, ovat osa minua 🙂
    On todella outo olo, jos ei ole sormuksia, ja en oo kanskaan mikään koruihminen. Pienet korvarenkaat aina korvissa ja nuo sormukset. Korujen pesu n. kerran viikossa..

    • Kiitos kokemusten jakamisesta! Näitä on kiva lukea! 🙂

  6. Me mentiin kihloihin viime joulukuussa eli siitähän alkaa kohta olemaan jo vuosi! Edelleen olen kyllä aika tarkka sormuksen kanssa eli otan sen pois mennessäni suihkuun/saunaan, treeneihin tai siivotessani/ruokaa laittaessa niin, että sormus voisi ”likaantua”. Se on vaan niin hieno, että haluan pitää sitä hyvin ! 😀 Myös käsiä pestessä otan pois.

    Ja tietenkin töiden takia (keittiötöitä), en voi sormusta töissäkään pitää, joten jätän aina töihin mentäessä sormuksen kotiin. Työpäivät yleensä ovatkin sellaisia, etten sormusta pidä koko päivänä. Ei ole vain yksinkertaisesti tullut sellaista rutiinia juurikin töiden takia, että sormus olisi kokoajan sormessa. Tietty olisi kivaa, jos olisi sellainen työ, että sormusta voisi pitää sormessa 😀

    Mutta vapaapäivät sun muut hetket, kyllä sormus löytyy aina sormesta, kuin vain mahdollista!

    • Just näin! Kyllä sitä sormusta aina haluaa pitää kun vain on mahdollista 🙂

  7. Laitan itse aina kihla- ja vihkisormuksen omaan rasiaan kun tulen kotiin. Ruokaa tehdessä ja muuten touhuillessa en pidä hyvänä pitää kädessä. Kivien väleihin menee helposti likaa. Muutenkin kotiin tullessa tulee aina vaihdettua vaatteet ja korujen ottaminen pois kuuluu samaan rutiiniin. Raskauden loppupuolella ei sormukset enää edes mahtuneet turvonneisiin sormiin ja meni monta kuukautta että muisti niitä sormeen laittaa.
    Nyt jo töihin palattua on taas tullut rutiini aamulla korujen kanssa.
    Edelleen aina illalla tarkistan, että laitoinhan varmasti sormukset rasiaan. Niiden kadottaminen olisi niin kamalaa.
    Mutta vieläkin on päiviä kun liikumme yhdessä ja minun sormukset kotosalla rasiassa, kun ei ole muistanut laittaa käteen. Eipä tuo taida katastrofi olla 🙂

    • Kuulostaa tutulta 🙂 itsekin nykyään aina kotiin tullessa laitan rasiaan talteen. Monesti kyllä unohdan edelleen sormuksen sinne rasiaan kun liikenteeseen lähden, mutta niin kuin sanoit – ei se katastrofi onneksi ole 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta