SALAINEN ASE PAREMPAAN ELÄMÄÄN

Sis. mainoslinkkejä

Olen halunnut aloittaa tämän tekemisen jo pitkään ja monesti se onkin ollut ajatuksissani. Jostain syystä niin kuin monien muidenkin asioiden kohdalla saattaa käydä, ne jäävät toteuttamatta kiireen keskellä. Nyt kuitenkin asiaa ihan liian kauan mielessäni pohtineena ryhdyin konkreettisiin tekoihin ja aloitin 5 minuutin päiväkirjan – 5 Minute Journalin.

Jos joku teistä on sattunut seuraamaan sellaisia henkilöitä kuin Mimi & Alex Ikonn, niin olette kenties saattaneet törmätä siihen. Alex on toinen kirjan luojista ja pariskunta on monesti puhunut siitä youtube-kanavillaan. Päiväkirjan ideana on vastata aamulla ja illalla muutamaan simppeliin kysymykseen, joiden tarkoituksena on auttaa ajattelemaan elämää positiivisemmin ja kiitollisemmin – huomaamaan jokaisessa päivässään asioita, jotka ovat hyvin. Kysymyksiin vastaamiseen menee aikaa vain viisi minuuttia, mutta vaikutukset voivat olla suuria. Kirjasta varoitetaankin, että sivuvaikutuksina voi esiintyä lisääntynyttä onnellisuutta, parempia ihmissuhteita ja optimistisempia ajatuksia.

Kuulostaa hyvältä, eikö? Itse en vielä omista kyseistä opusta, mutta ostin juuri sen app-version. Kysymyksiin voi kuitenkin vastata jokainen ilman fyysistä kirjaa tai sovellusta. Kenties tämä voi tuoda iloa myös omaan päivääsi.

Aamun kysymykset:

OLEN KIITOLLINEN…

  1. Urhosta, Sisusta, puolisosta. Heistä, jotka näen heti silmät avattuani. Jokainen aamu on noiden karvapäiden mielestä yhtä juhlaa!
  2. Läheisistä väleistä perheeseen ja sukulaisiin.
  3. Blogista ja upeista ihmisistä sen ympärillä. Saan päivittäin kommunikoida kanssanne ja se on spesiaalia.

MIKÄ TEKISI TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ UPEAN?

  1. Vetreä ja energinen olo -> treeni + venyttely. Olen ruvennut aamuisin tekemään pienen 10-15 minuutin joogan koiralenkin jälkeen ja se starttaa päivän ihanasti. Ehkä noin kolmasosa aloittelijoille suunnatuista asennoista sujuu, mutta ei se onneksi menoa haittaa! 😀
  2. Tehokas työpäivä. Sellainen, että päivän jälkeen saa puolestani olla puhki, mutta asioita on saatu hyvin aikaan.
  3. Illan rauhallinen koti-ilta maistuvan ruoan kera <3

PÄIVITTÄINEN VAHVISTUS (rohkaisu, motivaatiolause tms.) MINÄ OLEN..

vahva.

Illalla taas vastataan seuraaviin kysymyksiin:

3 mahtavaa asiaa jotka tapahtuivat tänään.

Miten olisin voinut tehdä päivästä paremman?

Camo-housut täältä / Toppi täältä

Mielestäni idea on ihan mahtava sekä inspiroiva ja saa päivän alkamaan sekä loppumaan hyvällä fiiliksellä. Kokeile ihmeessä itsekin ja sitten ei muuta kuin OIKEIN IHANAA VIIKONLOPPUA!!

KATSO MYÖS: IDEOITA ARKIASUIHIN – LOOKBOOK

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: KUINKA MONTA KERTAA PÄIVÄSSÄ KANNATTAA SYÖDÄ?

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
YouTubessa: Ida Jemina 
Instagramissa: @idajemina 
Facebookissa: Ida Jemina

Ida Jemina

8 vastausta artikkeliin “SALAINEN ASE PAREMPAAN ELÄMÄÄN”

  1. Tämä on sitä jotakin!!!!! Iiiih! Kiitos että kirjoitit tästä! <3 xx, Lola

  2. Onpa hyvä idea tollanen! Vaikka ei mitään super parannusta elämään tulisikaan, niin tuolla ei varmasti ainakaan elämänlaatu huonone 😀 Ja auttaa varmasti myös keskittymään niihin pieniin ja ehkä hyvin arkisiinkin asioihin, jotka kuitenkin usein vaikuttavat eniten 🙂

    • Sepä se! 😊 Eikä vie kauaa aikaa päivästä! 👍

  3. Itsekin olen seurannut Mimiä ja Alexia jo vuosia. Olisi kyllä mukava kokeilla 5 minute journalin pitämistä mutta itsekään en ole saanut aikaiseksi ostaa sitä kirjaa enkä kyllä appiakaan. Myös se Mimin kirjoittama Bingo Theory -kirja olisi mielenkiintoinen lukea. Oletko itse lukenut sitä vielä?

    • Kiva kuulla Jenni! 😊 En oo vielä lukenu mutta olis kyllä mielenkiintonen 👍

  4. Mielenkiintoinen postaus ja kaunis sinä! 🙂 mistä noi kengät on? Ihan täydelliset!!

    • Voi kiitos ja kiva että pidit postauksesta 💕 Hmmm muistaakseni ne on nelly.comista mutta niitä ei taideta enää siellä myydä 😕

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 45
Tykkää jutusta