RUUHKAA SALILLA? NÄIN SELVIÄT TAMMIKUUN TUNGOKSESTA!

Saliketjujen kassakoneet kilisevät, ovet viuhuvat ees taas ja sisäilman kohonneet kosteustasot nostattavat hikikarpalot nenänpäähän ennen kuin treeni on edes ehtinyt alkaa. Siinä missä on hienoa, että useat (itseni mukaanlukien) ovat lähteneet liikkumaan vuodenvaihteen jälkeen enemmän, tuo se mukanaan myös käytännön haasteita useissa paikoissa. Nyt on nimittäin taas se aika vuodesta – kovimpien kuntosaliruuhkien kiivain sesonki!

Mutta sopu sijaa antaa, eikö niin? Niinhän se tekee, mutta joskus vallitsevien olosuhteiden johdosta samaistuminen säilykesardiiniin alkaa olla niin lähellä, että voi olla paikallaan hieman soveltaa.

Muistan edelleen elävästi, kun vuosia takaperin treenasin uuden vuoden jäljiltä täysin ylimyydyksi räjähtäneellä salilla. Sesongin kunniaksi laitetun lyömättömän jäsenyystarjouksen myötä populaa oli pakkautuneena pieniin tiloihin varmasti lähes paloturvallisuusriskiksi asti. Viimeisen niitin koin, kun yrityksistä huolimatta missään kohtaa, siis missään kohtaa salia, ei ollut tilaa tehdä edes vipareita käsipainoilla ilman aitoa huolta niiden kolahtamisesta johonkin ympärillä vilisevistä kanssapunttaajista. Siinä sitten nurkassa seisten ja toistot ihmisten liikkeiden mukaan rytmittäen oli todettava, että eiköhän tämä ollut tässä – ei enää koskaan yhtä laadutonta treenikokemusta!

Ja viimeiseksi sellaiseksi se jäikin. Oli aika laittaa kovat piippuun ja varmistaa vastaavanlaiseen tilanteeseen joutumattomuus. Useimmiten kovimmat sesonkipiikit ovat vain väliaikaisia, joiden aikana muutamilla käytännön keinoilla voi mahdollisesti hieman helpottaa harjoitteluhetkiä. Yleensä siinä noin kuukauden kuluttua vuodenvaihteesta tilanne alkaa ruuhkien puolesta rauhoittua, mutta sitä ennen voi olla treenien kokonaislaadun kannalta hyödyllistä tehdä toisinaan valituissa paikoissa kompromisseja.


Treeneihin kannattaa ehdottomasti mahdollisuuksien mukaan lisätä tavallista enemmän aikaa alkuvuoden sesonkina, mutta joskus se ei ole käytännössä mahdollista. Mikäli velvollisuudet kutsuvat ja kello käy, saattavat suorituspaikoille johtavat jonot aiheuttaa pahimmillaan jopa harjoitussession ennenaikaisen keskeytymisen osan liikkeistä jäädessä ajan puutteen takia tekemättä. Tämän välttämiseksi voi olla paikallaan joustaa mm. liikevalintojen suhteen. Erityisesti eristäviä liikkeitä voi onneksi melko helposti vaihdella ja tällä tavoin saakin usein helposti joudutettua tekemistä selvästi. Esimerkiksi jos vuorossa olisivat vaikkapa flyesit, mutta ristikkäistalja on viimeisen päälle varattuna, kannattaa katse kääntää käsipainopaikalle – mahtuisiko siellä tekemään?

Sujuva sukkulointi voi myös liittyä liikkeiden suoritusjärjestyksen soveltamiseen. Järjestyksellä on toki hieman treeneistä riippuen enemmän tai vähemmän väliä, mutta poikkeustilanteessa saattaa olla harjoituksen läpiviemisen kannalta kannattavampaa tehdä kompromisseja tämänkin suhteen silloin kuin se on mahdollista.

Otollisten tilaisuuksien käyttäminen treenin aikana on siis yksi taktiikka, mutta myös itse treeniaika kannattaa valita mahdollisuuksien mukaan harjoittelurauhaa silmälläpitäen. Useilta saleilta on saatavilla käyttäjädataan perustuvaa tietoa ruuhkaisimmista ja hiljaisimmista ajoista, joiden avulla voi pyrkiä väistelemään pahimpia piikkejä.

Joskus voi olla myös hyvä pysähtyä miettimään, että saisiko vaihtoehtoisen treenin vedettyä ilman saliakin. Kovat kehonpainotreenit saattavat olla tähän kohtaan erinomaisia vaihtoehtoja ja erityisesti kulutukseen tähtäävien treenien tekeminen salin ulkopuolella onnistuu usein mainiosti. Jos juoksumatot tuppaavat olemaan tupaten täynnä, niin ei muuta kun lenkkarit jalkaan ja ulos puuskuttamaan! Ympäristöä hyödyntämällä voi saada aikaiseksi erittäin kovia treenejä, kuten: Äärimmäisen tehokas treeni, joka jää monelta hyödyntämättä!

Mikäli taas on mahdollisuus treenata kaverin kanssa samaan aikaan, niin siitä on usein apua! Voi tehdä vaikka vuorosarjaa niin, että toinen tekee haukkaa silloin kuin toinen vääntää ojentajaa ja vaihtaa aina päittäin paikkoja. 

Onko teidän salilla näkynyt vielä tungosta? Kannattaa kurkata myös tämä postaus, jossa moni on jakanut hyviä ja huonoja kokemuksia eri kuntosaleista. Niitä on tosi mielenkiintoista kuulla!


Ei kun tsemppiä treeneihin kaikille ja kärsivällisyyttä ruuhkiin!

LUE EDELLISESTÄ POSTAUKSESTA: 4 MAHTAVAA IDEAA HAUKKATREENIIN – TSEKKAA NÄMÄ!

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina👻
YouTubessa: Ida Jemina 
Instagramissa: @idajemina 
Facebookissa: Ida Jemina

Ida Jemina

9 vastausta artikkeliin “RUUHKAA SALILLA? NÄIN SELVIÄT TAMMIKUUN TUNGOKSESTA!”

  1. Moikka! Ei liity nyt aiheeseen mutta haluan kysyä joltain ammattitaitoiselta tähän mielipiteen: ootko lukenut/kuullut suosituksia käyttää Conversen All Star Chuck Taylor kenkiä salilla ja jos olet niin mitä olet tästä mieltä? 😊

    • Moikka Iris! En ole kokeillut, mutta salitreeniin miksi ei! Niissä kun on tasainen pohja ja aika joustamaton sellainen, niin voi sopia hyvin salille. Muistaakseni Jessica Arevalon olen joskus bongannut käyttävän treenissä. En ole kuitenkaan itse testannut 🙂

  2. Hei kyssäri! Päädyn aina välillä lukemaan sun blogiasi ja tykkään tosi paljon siitä, millanen ajatusmaailma sulla on treenaamisen ja muutenkin ruokavalion ja elämän suhteen. En oo vaan mistään kohtaa löytänyt tietoa, tarjoatko sä pt-palveluita? Mulla on nyt pidemmän aikaa ollut pt hakusessa, mutta vielä ei oo kukaan oikein natsannut.

    • Ihana kuulla Asta ja kiva jos ajatusmaailmat natsaa! 💪💪 Olisi mahtava olla avuksi mutta tällä hetkellä en valitettavasti tarjoa pt-palveluja.

  3. Kiiiitos tästä! Ollut aikomus laittaa sulle kysymystä onko vinkkejä ruuhkaan, joten tämä tuli kuin tilauksesta! 😍

    • Eihän!! Hyvä sattuma!! Kiva jos tästä oli apua ja nakkaahan aina kysymystä kun sellaisia juolahtaa mieleen! 😊

  4. Mä oon ihan suosiolla jättänyt salin vähäks aikaan jäähylle ja käynyt juoksemassa lenkeillä ja tehnyt kotona treenit 😀 Hyvin on saanut aikaseksi myös näin.

    • Tähän vuodenaikaan voi olla just hyvä vähän soveltaa! 👌

  5. Hei kiitos hauskasta ja hyödyllisestä postauksesta! Itse ” löysin ”liikunnan,terveellisemmän ruokavalion ja hurahdin salitreeniin viime kesäkuussa! Toki on ihanaa, että muutkin tämän tien ovat halunneet valita, mutta kyllä toi ruuhka ottaa kupoliin kun itsellä oli niin hyvä kehityksen aika tuossa ennen joulua ja fiilis jatkaa samoilla linjoilla on kova! Nyt siis lueskelemaan sun kotitreeni postauksia täältä. 🙂
    Sen verran kysyisin, että kesäkuusta asti siis lähinnä polttanut rasvaa ja kiinteyttänyt kroppaa normi kotiruualla ja salitreenillä, niin onko välttämätöntä ottaa mitään protskulisiä (jauheita yms) mukaan ruokavalioon jos tavoitteena on kiinteempi urheilullisen näkönen kroppa?
    T. Ex-pullukka 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 51
Tykkää jutusta