Rasvat veks ja lihasta tilalle – 2014 muodonmuutokseni

Tänä vuonna kropassa on tapahtunut muutoksia etenkin rasvan määrän sekä lihasten erottuvuuden suhteen. Keväällä 2014 aloitin dieetin, kun kunto oli pidemmän rakennuskauden jäljiltä pehmeä ja halusin saada lihakset sieltä peitteiden alta paremmin esille. Tiputettavaa ei ollut mitään mahdottomia määriä, mutta omaan makuun liikaa kuitenkin. Moni yllättyi, kun kuuli painon tippuneen noin kymmenen kilon verran. ”Mistä se on lähtenyt? Ethän sä ollut edes lihava.” Ylimääräistä rasvaa on loppupeleissä yllättävän paljon ympäri kroppaa jos kunto on vähänkään pehmeä ja kun tavoitteena on timmi kunto, niin silloin kilojakin lähtee enemmän kuin nopeasti ajateltuna luulisi. No mistä niitä sitten lähti? Aivan kaikkialta, varsinkin poskista hih! Eniten rasvaa minulla oli jaloissa. Seuraavaksi eniten alavatsassa. Moni kysyy, olenko aina ollut nykyisessä kunnossa ja onko minulla koskaan ollut esimerkiksi selluliittia. Voi kyllä on. Selluliittia on ollut juurikin niissä jaloissa; taka- ja sivureisissä, pohkeissa ja pepussa. Olen kuitenkin päässyt siitä eroon vaikka tie appelsiinittomaan ihoon onkin joskus tuntunutkin pitkältä matkalta.

Dieetti sujui täysin suunnitelmien mukaan ja todella hyvin. Toteutin sen tarkoituksenmukaisesti rauhassa, metabolista järjestelmää kunnioittaen ja koko ajan suuria ruokamääriä syöden. Missään vaiheessa ei treenejä ollut enempää kuin viisi kertaa viikossa sekä olo oli hyvä ja energinen. Tavoitteena oli siisti kunto mahdollisimman pienellä lihaskadolla, jolloin rauhallinen ja loiva dieetti ilman hätiköintiä toimii parhaiten. Dieetin aikanahan palaa rasvan lisäksi myös lihasta väkisinkin, mutta tätä pystytään toki vähentämään järkevällä toteutuksella. Tavoitteena ei ollut mikään tietty kilomäärä vaan oma unelmakunto, joka näkyy peilistä. Dieetillä ei myöskään ollut mitään etukäteen asetettua tiettyä päivämäärää, johon se loppuisi. Koko ajatus siitä jatkui siis niinkin pitkälle, kuin taas seuraavaan tulevaan dieettiin. Minkä takia? Miksi kukaan miettisi dieetin aloitettuaan jo seuraavaa dieettiä? Sen takia, että siellä on itseasiassa se ultimaattinen tavoitteeni – päästä aloittamaan seuraavat kiristelyt edellistä siistimmällä kunnolla ja vieläkin suuremmilla ruokamäärillä.

muutos
Kevään bulkkihanska ja syksyn reversedieettihanska

Joistain voi varmasti tuntua masentavalta ajatella näin, koska tavoitteeseen on niin pitkä matka. Mahdollisesti jopa 1-2 vuoden matka, eikä tekeminen silloinkaan lopu matkalla asetettavien uusien tavoitteiden myötä. Kieltämättä se vaatii pitkäjänteisyyttä, itsekuria ja motivaatiota. Kun dieettiä ei voikaan lopettaa tiettyyn päivämäärään ja aloittaa taas syömään normaalisti, ei pää välttämättä kestä ajatusta kontrolloidusta syömisestä dieetin jälkeenkin, jos siihen ei ole asennoitunut oikealla tavalla. Dieetin jälkeinen huolellisesti ja tarkasti toteutettu reversedieetti on kuitenkin avain siihen, että kunto pysyy dieetin jälkeenkin siistinä vaikka ruokamäärät koko ajan kasvavat ja saa syödä yhä enemmän ja enemmän.

Pääsin siis kesäksi rapeaan kuntoon ja olin todella tyytyväinen niin kondikseen kuin tekemääni työhön.  Mitään tässä maailmassahan ei saa ilmaiseksi. Töitä on tehtävä tavoitteidensa eteen ja sitä nimenomaan tein päivästä toiseen. Työn tekeminen on aloitettu jo kauan ennen dieetin alkua totuttamalla aineenvaihduntaa suuriin ruokamääriin. Itse dieetin aikana jokaisessa treenissä, jokaisella aterialla ja jokaisena päivänä kuljin kohti tavoitettani. Etenin rauhassa suunnitelman mukaan, seuraillen tilannetta ja tarpeellisia muutoksia pitkin matkaa tehden – sieltä se kunto lopulta tuli. Se tunne, kun on tehnyt tunnollisesti paljon töitä ja saavuttaa lopulta tavoitteensa on todella upea. Se on jokaisen hikipisaran, salilla vietettyjen tuntien, menetettyjen juhlien, syömättä jääneiden herkkujen sekä puntarin kautta kulkeneiden suupalojen arvoista.

hauberi
Tämän hetken kuntoa

Niin kuin sanoin, ero kevään lähtötilanteesta kesän kuntoon oli omaan makuuni liian suuri. Seuraavaan dieettiin lähdenkin siistimmällä kunnolla, niin että matka ei ole niin pitkä. Liiasta rasvasta kun ei lihaksien kasvatuksessakaan ole mitään hyötyä. Kunhan rasvaa on riittävästi ja kroppa toimii normaalisti (tämä on yksilöllistä), ei tästä ylimääräisen varastolaardin haaliminen itsessään edistä lihaskasvua. Tämän päivän kunto on edelleen hyvin siisti vaikka dieetin loppumisesta on kulunut noin 4 kuukautta. Hyvin toteutetun ja järjestelmällisen reversedieetin ansiosta rasvaa ei ole päässyt pahemmin kertymään vaikka puntarilukema kohoaakin sopivaan tahtiin ja sapuskaa saa taas syödä paljon. Ruokamäärät kasvavat suunnitellusti kokoajan kasvamistaan aina seuraavaan dieettiin asti. Nautin suuresti siitä, kun voin syödä paljon, sillä rakastan ruokaa. Moni uusi tuttavuus yllättyykin ja naureskeleekin sille kun syön oikeasti niin paljon. Siksi onkin ihanaa, kun ruokamäärät vain suurenevat kunnon pysyessä edelleen siistinä. Se on sitä takaperindieettauksen taikaa.

Kuntoa ja kropan koostumusta katson realistisesti ja suoraan. Läski on läskiä ja lihas on lihasta. Jos kropassani on ylimääräistä rasvaa, niin voin hyvin sanoa sen. Jos taas kunto on kireä niin silloin se on kireä. Kevään 2014 lähtötilanne dieettiin ei ollut mitään nestettä vaikka se kivemmalta sanalta saattaa kuulostaakin. Se oli selvää silavaa se ja sitä halusin vähentää. On tärkeää tarkastella kuntoaan realistisesti, jotta näkee mitä haluaa kehittää, mutta myös sen mihin on tyytyväinen. Näin on mahdollista edetä oikeaan suuntaan.

penkkiTällä hetkellä tavoitteena on kasvattaa lihasta, syödä koko ajan enemmän ja enemmän sekä pitää rasvakerros kurissa. Jossain kohtaa alati kasvavat sapuskamäärät tekevät syömisestä jo hieman työtä ja alkavat koetella oman aineenvaihduntani tämän hetkisen sopeutumiskyvyn ylärajoja, jolloin rasvaakin kertyy helpommin. Se kuuluu kuitenkin asiaan ja kuntoa voi silloin siistiä, kun siltä tuntuu. Kovalla motivaatiolla koitan porskutella näitä tavoitteita kohti ja aloittaa uuden vuoden 2015 ne kirkkaana mielessäni.

Jos asiasta on enemmän kiinnostunut, suosittelen lukemaan postaukset: 

Näin pidät rasvan kertymisen kurissa dieetin jälkeen ja

Dieetin jälkeen – laihdutuskuurin lopettaminen

P.S. Sain juuri tietää, että Dr. Denim housuja on nyt tullut House of Brandonille lisää! Viimeksi ne myytin äkkiä loppuun, joten jos viimeksi jäit ilman, nyt niitä on taas saatavilla useissa väreissä. 

dr-denim-farkut-punaiset

Kivaa päivää kaikille ja palataan vielä myöhemmin tänään!

Edelliseen tekstiin pääset tästä: Vähähiilihydraattinen suklaa

Yhteistyössä House of Brandon

Ida Jemina

44 vastausta artikkeliin “Rasvat veks ja lihasta tilalle – 2014 muodonmuutokseni”

  1. Noista kahesta kuvasta toi ensimmäinen miellyttää enemmän mun silmää 🙂 mutta nää onki ihan mielipidekysymyksiä joista ei voi oikee väitellä 😉 ihan huikeeseen kuntoon oot kyl ittes saanu, sä motivoit mua ! löysin sun blogin ehkä pari kk sitte ja ihastuin heti, selasin sun kaikki postaukset läpi haha 🙂 sun postaukset on tosi mielenkiintosia! ei mitään turhaa hömppää vaan täyttä asiaa ja se on hyvä. oon saanu sulta ihan älyttömästi vinkkejä ja sun reseptit vau! ihan taivaallisia, niitä siis toivoisin jatkossakin 🙂

    • Kiitos! Ja kiva kun löysit tänne 🙂 Todella mukava kuulla, että olet löytänyt blogista mieleisiä juttuja ja hui! Kaikkien postauksien lukeminen on varmasti vienyt aikaa 😀 Reseptejä on tulossa piakkoin lisää, joten stay tuned:)

  2. Moi! 🙂 Todella hyvä postaus, kiitos tästä! 🙂 Ja heti lähti housutkin tilauksiin, on nuo niin kivan näköset!
    Hyvää joulua ja kivoja reenejä 🙂

    • Moi Jenni! Kiitos, kiva kun pidit 🙂 Jee nämä housut on kyllä ihan parhaat! Ihanaa joulua ja tsempit treeneihin sullekin <3

  3. Ihanaa päättäväisyyttä ja hyviä vinkkejä jälleen!:) Itsellänikin on juuri ns. välidieetti, mutta ensi viikolla jatkuu lihastenkasvatustalkoot ja lisätään taas kaloreita. Itse olen kuitenkin vielä todella ”pieni”, joten kalorit ovat dieetillä ihan liian alhaalla.. Millaisilla kalorimäärillä sinä olet mennyt dieeteillä ja taas ”bulkilla” ja kuinka paljon olet saanut nostettua kalorimääriä esimerkiksi vuoden aikana?

    Mukavaa joulun odotusta!

    • Kiitos Nande:) Kulutustaso on jokaisella vahvasti yksilöllinen ja mm. lihasmassan määrä vaikuttaa siihen. Se ei myöskään ole staattinen, jolloin kalorimäärätkin vaihtelevat tilanteen mukaan. Niinpä tähän ei ole yksiselitteistä vastausta tai mitään yhtä bulkki/dieettikalorimäärää. Dieetin jälkeen kalorimäärää saan yleensä hilattua vuositasolla tuhansilla, joka kerta aina hieman ylemmäksi. Isot tsempit välidieettiin ja tuleviin lihastalkoisiin! Pikkuhiljaa niitä kaloreitakin saa onneksi nostettua ylöspäin:) Mukavaa joulua sinullekin!

  4. Moi ida!
    Haluaisin kesäks kiristyä sen verran et näkyis vatsalihakset jne. Miten toi dieetti kannattais toteuttaa? Jatkanko samoilla ruokamäärillä ja lisään vaan aerobista vai vähennänkö ruokaa ja jatkan samoilla liikunnoilla?

    • Moikka Sini! Riippuu hyvin paljon tilanteestasi. Pääsääntöisesti ruoka on kuitenkin laihdutuksessa kaiken a ja o, jota liikunta sitten tukee.

  5. Hei!
    Pystyisitkö kertomaan diettisi sisältöä tarkemmin? Mitä söit, mikä oli ehdottomasti kiellettyä, mikä sallittiin? 🙂

    • Heippa, söin hyvin samaa ruokaa kuin offillakin, mutta pienempiä määriä. Tässä postauksessa näkyy hieman perusraaka-aineita joita mm. käytän. Mikään ei erityisesti ollut kiellettyä, mutta en syönyt mitään, mikä ei dieettiäni tukisi ja kuntoani edistäisi. Joten siinä mielessä ”kielsin” kaiken ylimääräisen herkuttelun.

  6. Et siis kuitenkaan kilpaile fitneksessä? Jälleen kerran hyvään paikkaan tuli tämäkin postaus, sillä minunkin tarkoituksena on kasvattaa lihasmassaa ja sen jälkeen ”dieetata” 🙂

  7. Oliko se niin, että kolmas kerta toden sanoo? Meinaan tätä kommentointia 😉
    Nii, sitä halusin sanoo ettei siun bulkkikädessäkään vikaa ollu! Mutta ymmärrän, että nykynen kunto miellyttää ittees enemmä 😉
    Mie en ole lähelläkää siun kuntoa, mutta on jo varoiteltu etten menis ”liian pitkälle”, toki ymmärrän ihmisten huolen, kait ne vaan on tottunu että mie oon ikuinen pullukka?..
    Ja mikähän siinä on, kun naamasta lähtee ylimääräset iha hetkessä? Vasta kuulin, että miun silmät on hävinny johokii ku naama on kaventunu…

    http://sanzureenaa.blogspot.fi/

    • Kolmas kerta toden sanoi! 😀 Portaali tosiaan hieman temppuilee, toivottavasti nyt toimisi paremmin. Kyllä tämä kunto miellyttää ehdottomasti itseäni enemmän, kun bulkki ei kertynyt pelkästään tuohon käsivarteen 😉 Saattaa ottaa jonkin verran aikaa, jos lähipiiri ei ole tottunut harrastukseesi. Kyllä se siitä! Pidä oma peli ja järki kädessä niin kaikki menee hyvin. Naama tottakai myös kapenee, toisilla enemmän toisilla vähemmän. Luulisi niiden silmien tulevan vain esille kun naama kaventuu 🙂 Mukavaa viikonloppua Sanna!

  8. Täytyy kyllä todeta, että sinulla on harvinaisen asiallinen ja tyylillä toteutettu blogi. Ei turhaa keikistelyä puolialastomana, vaan hienoja kuntokuvia, joista kyllä käy ilmi treenivaatteet päälläkin miten upeassa kunnossa olet. Paremmassa kunnossa, kuin moni joka kuitenkin kilpailee. Olet kyllä loistava esimerkki monille.

    • Jep, samaa mieltä blogin asiallisuudesta ja tyylikkyydestä! 🙂 Lisäksi superhyvä kirjoitus! Oot motivoiva esimerkki, mutta myös realistinen. Näytät mielestäni todella upealta, mutta on mukava kuulla että kuntosi on vaatinut kovaa työtä ja kerrot, elämäntavoistasi, etkä vain poseeraa pienissä vaatteissa ja anna ymmärtää, että helppoo on ku heinänteko. Pidän siitä, että sanot asiat suoraan, etkä häpeä myöntää, että läskiäkin on ollut ja hommia tehty sen eteen, että sitä on saatu pois. 🙂 Mukavaa joulun odotusta!

    • Erittäin mukava kuulla annnaa! Asioista on mielestäni hyvä puhua niiden oikeilla nimillä, mitä sitä turhaan kaunistelemaan:) Kiitos kommentistasi ja mukavaa joulun odotusta sinullekin!

    • Tosi kiva, että blogi on ollut mieleinen Tepsu. Ja kiitos tästä kohteliaisuudesta, olen nimittäin aina itse ihaillut niitä, joilla kondis näkyy myös vaatteet päällä ollessa. Joten erittäin mukava kuulla:)

  9. Olet aiiiivan mielettömän upeassa kunnossa! 🙂 Mun mielestä kuvat kiristelyn jälkeen on aivan upeita. Just tohon mä haluaisin kans päästä, kiiree kunto, hyvä fiilis ja paljon ruokaa 🙂 hihi

    Hyvää joulua ja uutta vuotta!

    Ja kiitos hurjasta motivaatiopuuskasta! Laitan kohta sun kuvan seinälle muistuttamaan mihin tähdätään ;P

    • Hihii ruoka on hyvää 🙂 Kiitos tuhannesti, huikeeta toimia inspiraationa! Ihanaa joulun aikaa ja uutta vuotta sullekin Frida <3

  10. Haluaisin tietää kuinka silloin söit kun ns siististi bulkkasit? Mulla olis tarkotus saada lisää lihasta ja nostaa painoo mut en halua läskii

    • Söin hyvin samalla tavalla kuin dieetilläkin, mutta toki isompia määriä ja pienellä viilailulla. Kaloreita ei kannata heti pamauttaa kattoon niin voi välttyä turhimmilta rasvan kertymisiltä. Hiljaa hyvää tulee.

  11. Tuli mieleen siitä, kun nyt on ollut paljon keskustelua fitnessihmisten puolialastomista ”kuntokuvista” joissa kuitenkin pääasiana on esitellä omaa peppuaan pitsistringeissä. Mitä mieltä itse olet tästä?

    Ja arvostan tätä sun blogia ihan hulluna, luen aina kaikki postaukset! Ja ihanaa, ettei sulla oo täällä mitään keikistelykuvia (joku tossa aiemmin jo mainitsikin), vaan hyvällä maulla toteutettuja, iloisia ja sporttisia, hyvän mielen motivaatiokuvia! Kyllä se vaan on niin, että jos on oikeesti hyvässä kunnossa niin sen näkee kyllä vaikka oliskin vaatteet päällä. Kiitos ihan hirveesti tästä blogistas, ihan lemppari <3

    • Moikka Lilja! Pyrin aina pitämään niin sanotusti oman pelin kaikessa. Pitsipeppujen kuvat eivät minua millään tavalla häiritse, mutta toisaalta en myöskään koe niitä ihan omaksi jutukseni. Jokainen tallaa tyylillään ja tyylitajullaan:)

      Ihana kuulla, että pidät postauksista ja blogista ylipäätään. Kiitos hurjasti kehuista, aivan mahtavaa olla lemppari <3

  12. Heippa,

    minua kiinnostaisi tietää, että teetkö treeniä ja dieettejä ihan omien ohjeiden mukaan vai onko sinulla PT/Valmentaja?

    • Heippahei, toimin valmentajana ja suunnittelen kaiken omaan ravintooni ja liikuntaani liittyen.

  13. Mielestäni oli päinvastoin lohduttavaa kuulla, että dieetin voi toteuttaa maltilla ja kärsivällisyydellä. Monien fitnessurheilijoiden (ja muidenkin) harrastama crash dieting sen sijaan ahdistaa ja tuntuu mahdottomalta ajatukselta toteuttaa järkevästi. Ihanaa myös, miten puhut syömisen puolesta!!! Tämä on ollut minulle yksi vuoden suurimpia oppimisen paikkoja: olen syönyt enemmän, mutta kiinteytynyt ja polttanut rasvaa. Olen välillä hyvinkin skeptinen fitnessin suhteen (sen ollessa niin muodikasta nykyään), mutta sinä olet kyllä terve ja asiallinen esikuva monille treenaajille!

    Kiitos, että jaat omia kokemuksiasi ja vinkkejä treeniin/syömiseen. Hyvää joulua!

    • Moikka Berta! Hienoa, se on oikea asenne. Pikadieettaaminen ja muu kropan rääkkääminen ei tosiaan johda parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Aivan mahtavaa, että olet saanut ruokamääriä ylös ja kroppa sen kun toimii paremmin! Kiitos itsellesi kommentistasi ja ihanaa joulua sinulle!

  14. Upeassa kunnossa olet! Toivon ettet menekään bikinifitnekseen ainakaan, koska rasvaprosentti on jo aika karmean näköistä katseltavaa. Tää siis mun mielipide. Meneekö ihan hutiin jos veikkaan sun rasvaprossaks n. 18?

    • Kiitos Ritu! Kilpailuihin en ole tähtäämässä. Tosi vaikea sanoa mikä rasvaprossani on sen tarkemmin, en ole sitä käynyt nyt mittaamassa.

  15. Upea treenivuosi sulla takana, kun tuosta objektiivisin silmin todella siististä lähtökunnosta ottaa vielä 10kg pois, ja nimenomaan fiksusti toteutettuna riittävän pitkällä aikajanalla harkitusti kovan duunin kautta. Iso hatunnosto täältä, ja todella kova lopputulos täytyy sanoa! Saat olla ansaitusti ylpeä itsestäsi kovasta vaivannäöstäsi ja sen tuloksista!

    Itsekin olen tämän vuoden aikana dieetannut paljon kiloja pois, mutta omasta lähtökunnosta 01/2014 en sitten sanokaan yhtään mitään 🙂 pointtina kuitenkin se, että ei se todellakaan helppoa ole 10-12kk ajan pitää tiukka linja ja tehdä joka päivä isommissa ja pienemmissä asioissa niitä oikeita omaa tavoitetta tukevia ja edistäviä valintoja. Ja naisilla on lisäksi tiettyjä fysiologisia eroja miehiin verrattuna, joten siksi sama painonpudotus eli rasvan ulosmittaus on naiselta aina kovempi suoritus kuin mieheltä.

    Sulla on muuten tosi hyvin ja huolellisesti toteutettu blogi, jatka samaan malliin ens vuonnakin! Itselle on täältä löytynyt monia ruokavinkkejä, ja salitreeniin myös, esim. olkapäiden loppupumppaukseen on aivan killeri se sun kuvaama olikohan 9 kuvan sarja; anyways maagisen hyvä ”finisher move”! Tietty vanhana salikörmynä hävettää vaan nysväillä ihan pikkulasten punteilla sitä liikesarjaa, mutta niin kait se kai menee jääräpäisemmällekin jätkälle kaaliin että ei se raudan määrä vaan se lihaksen rasitus… 🙂

    Tosiaan keep up the Great work! Täytyy varmaan antaa sama feedback myös ihan F2F jos osuu salille samaan aikaan..

    • Moikka Topi! Suuret kiitokset kauniista sanoista:) Ja hienoa, että olet myös saanut kuntoa siistittyä tänä vuonna – se on kovaa hommaa, mutta lopputulos palkitsee eli hattu nousee myös täällä päässä! Tosi kiva, että olet saanut blogista hyödyllisiä vinkkejä ja tuo liike on kyllä ihan loistava viimeistely olkatreenin päätteeksi. Täytyykin pitää silmät auki salilla, että kukas körmy se siellä heiluttelee lastenpainoja olkapäät tulessa 😉 Kiva kun jätit kommentin – hyvää joulun aikaa sekä tiukkoja treenejä, Topi!

    • Heh, ne körmy-ajat tais olla silloin 18kg sitten.. 🙂 enää ei oo riisitautisella omia mielipiteitä ja neuvolan kautta punnitukset jne nöyrää!! Mutta poskissa ja vyötärössä on vähemmän silavaa ja se on positiivista se!

      Täytyykin laittaa sopivalla hetkellä ne baby-dumbellit sitten sivuun ja nykäistä maestroa hihasta 🙂

      Mukavaa joulun odotusta & hyviä treenejä!

  16. Hei minua kiinnostaisi tietää teetko ruokavalio ja reeniohjelmia työksesi ”etänä” ? 🙂

  17. Oks sulla ihan normaalisti toiminu hormonaaliset kierrot vaikka oot aika kireenä? Upee oot!

    • Kiitos! Kaikki on toiminut normaalisti. Näihin asioihin vaikuttavat paljon yksilölliset ominaisuudet ja taustat, mutta toki myös merkittävästi dieetin järkevä ja maltillinen toteuttaminen.

  18. Sä oot ihan mielettömässä kunnossa. 🙂 Löysin vahingossa netissä pyöriessäni sun blogin ja herranjestas jäin koukkuun 😀 Kauhee himo itellä päästä ees vähän lähemmäs tota kondista 🙂 Pudotin n. vuos sit 20kg painoo ja sen jälkeen oon ollu ihan hitaalla mun urakkani kanssa, olinkin niin tyytyväinen jo painonpudotukseen et jäi haaveitten toteuttaminen sille tielleen. Nyt kuitenkin tuntuu ettei silmälle kelpaava kunto enää riitä vaan haluisin saada vähän lihastakin esiin ja alottaa kuntonyrkkeily. Sitäkin oon suunnitellu tosi pitkään, mut aina löytynyt ”hyvä syy” skipata. Mut ei enää 🙂 Kiitos tästä inspiroivasta blogista, noi sun kotitreenit saa kropan huutaan hoosianna, ainakin vielä, mut ei haittaa ku hyvältä tuntuu ja ehkä jo pian taas näyttäskin 😉

    • Todella suuret kiitokset ja aivan mahtavaa jos olet täältä löytänyt inspiroivaa sisältöä! Onnea painon pudotuksesta ja tosi paljon tsemppiä tuleviin treeneihin! 🙂 Go get it!

  19. Minkälaista treenitapaa suosit kiinteyttämisessä ? Teetkö voimailua lyhyillä sarjoilla vai bodaatko pitkillä sarjoilla ? Vai yhdisteletkö molempia 🙂 ? Vinkkejä kaipaan itselle siis.

    • Kiinteyttämisessä eli laihduttamisessa suosin metabolisesti kuormittavaa treeniä. Tsemppiä dieettiin!

  20. Sun blogi on mun ehdoton ykkössuosikki fitness- ja muista blogeista. Heti kun talous paranee, niin tiedän kenet haluan etävalmentajakseni

    • Ai kun ihana kuulla, kiitos kovasti! Tsemppiä treeneihin!

  21. […] Ja sitten ei kun tuumasta toimeen, eli ensiksi itseään kehumaan! Ehdottomasti kehittynein lihasryhmäni on kokonaisuudessaan jalat. Etureidet ja takareidet ovat kookkaat, samoin kuin pohkeet. Pakarat ovat siinä samassa kasvaneet myös mukavasti. Lisäksi hauis ja ojentaja ovat mukiinmeneviä, eikä niihin tarvitse nyt erityisesti panostaa. Viime tavoitteeni oli rasvan polttaminen ja niinpä kuntoni on siisti eikä dieetille ole tarvetta. Vuoden 2014 muodonmuutoksestani voi lukea täältä. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta