KUN POSTAUS JÄÄ JULKAISEMATTA

Välillä tai joskus useinkin postaus jää julkaisematta. Minkä takia? Aikaa on kulunut, teksti on valmis – miksi en paina julkaise-nappia?

Itselläni siihen vaikuttavat erilaiset syyt riippuen postauksesta. Ei ole koskaan mukava tunne, kun joutuukin päätymään siihen, että hylkää tekstin ainakin toistaiseksi. Silti näin tuppaa käymään. Tässä yleisimpiä syitä.

– Kun alan kirjoittamaan ja huomaan, että postauksesta tulee liian tynkä. Matskua ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, jotta se muodostaisi hyvän kokonaisuuden. 

– Joskus olen kirjoittanut kokonaisen postauksen jostakin aiheesta ja huomaan, etten ole saanut sanottua asiaani oikein. Välillä ajatuksia ei ole niin helppo purkaa sanoiksi, saatika sitten kirjoitetuksi tekstiksi. Tällöin postaus ei ole näyttänyt siltä, mitä tarkoitin ja se on helposti tulkittavissa väärin. Kerran kirjoitin postauksen moikkaamisen vaikeudesta. Siitä tuli kuitenkin niin negatiivinen ja paasaava, että annoin koko jutun olla. Ajatus oli hyvä, toteutus kökkö.

– Monesti olen taas kirjoittanut postauksen ja lopuksi miettinyt, antaako tämä jotakin jollekin? Jos vastaus on ei, en julkaise sitä ja tuhlaa lukijoiden aikaa.

– Jos kuvia ei ole. En ole muistaakseni koskaan julkaissut postausta ilman jotakin kuvaa.

– Joskus olen ajatellut tekeväni jotakin hyvää ruokaa ja jakavani tähän sitten ohjeet, mutta siitä onkin tullut niin pahaa, ettei se ole voinut nähdä päivänvaloa. Näin kävi viimeksi eilen. 

– Jos postaus ei yksinkertaisesti ole mielestäni riittävän hyvä. Kriteerit pitää olla. En halua suoltaa moskaa tai postausta, joka ei loppupeleissä sano mitään. Mieluummin en julkaise mitään, kuin julkaisen sellaista johon en ole tyytyväinen.

Joskus hylätyt postaukset päätyvät kuitenkin aiheina myöhemmin blogiin. Kun ne ovat saaneet hautua päässä, reseptit eivät ole enää maistuneet myrkylle, kuvia on ehtinyt ottamaan ja on ehkä huomannut miten asiansa voisi sanoa paremmin. Tänäänkin jäi yksi postaus julkaisematta. Ehkäpä näette sen sitten tulevaisuudessa entistä ehompana 😉

Mites ne julkaisemattomat kuvat sitten? Oi niitähän löytyy!

Kurkkaa: KUVAT JOITA EI KOSKAAN JULKAISTU
ja KUVAT JOITA EI KOSKAAN JULKAISTU VOL. 2

 

Ja hei tsekkaahan Instagramista (@idajemina) Urhon, Sisun ja mun tän päivänen video! 😀

 

 EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: MILLOIN PALKKARI? SALIN, HIITIN, AEROBISEN JÄLKEEN?

 

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻 

YouTubessa: Ida Jemina
Instagramissa: @idajemina
Facebookissa: Ida Jemina

Ida Jemina

10 vastausta artikkeliin “KUN POSTAUS JÄÄ JULKAISEMATTA”

    • Voi kiitos Maiju! Katsotaan jos jossain kohtaa niistä kirjoittelisin 🙂

  1. Moikka! Minkä kokoisia trikoita käytät womens bestiltä? 🙂 itse olen 157cm pitkä ja painan 55kg, niin mietin XS ja S välillä, venyykö nuo paljon? Kiitos jo etukäteen!

    • Moikka V! Käytän kokoa M Women’s Bestin trikoissa ja yleensä muutenkin 🙂 kangas on joustavaa.

  2. Moikka! Voisitko tehdä postausta aiheesta jos tavoitteena on leuanveto? 🙂 Tai jos sopiviin liikkeisiin on jo postauksia niin saisiko niihin linkkejä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 33
Tykkää jutusta