Parhaat reseptit tavalliseen arkeen

arkiruoka

Heips! Minulta kysytään usein tavallisia ja arkeen sopivia reseptejä, jotka kuitenkin sopisivat urheilijan ruokavalioon. Ongelman poikasena tässä tuppaa olemaan kuitenkin se, että tekemäni annokset eivät välttämättä oikeasti ole muuta kuin raaka-aineiden yhteen sössäämistä ja kypsentämistä. Niinpä näiden ”reseptien” jakaminen saattaa herättää epäilyksen siitä, että meikäläinen on mennyt ihan pöpiksi.

-Paista liha
-Kypsennä riisi
-Lisää kasviksia, mausteita ja mahdollisesti jokin rasvanlähde

Tässäpä perusaterioideni ohjenuora – proteiinia, hiilihydraattia ja rasvaa.

arkireseptit
Tällä hetkellä yksi lemppariruoistani (joka annoskuvia-postauksessakin vilahti), on tämä sörsseli. Siihen kuuluu naudan jauhelihaa, riisiä ja pakastevihanneksia. Riisien kypsyessä paistan ja maustan lihan. Kun kaikki on kypsää heitän riisit sekä kasvikset jauhelihan joukkoon pannulle sekoitusta varten. Mikäli ateriasta haluaa hieman maistuvampaa, joukkoon voi lisätä ketsuppia. Edullista, maistuvaa ja tarkoituksenmukaista ruokaa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Siitä pidän!

Ei kun raaka-aineita yhteen viskomaan! Mukavaa sunnuntaita!

kukkahousut

P.S. Tänään ja huomenna on viimeiset päivät hyödyntää Junkyardin* alekoodi IDAJEMINA10 (koskee kaikkia XXXY-kategorian tuotteita)! Itsehän meinasin mennä aivan hulluksi tuolla kaupassa, niin makeita kledjuja! Myös nämä kuvissa päällä olevat vaatteet ovat sieltä saatu. Tilasin lisäksi tällaiset hopeapöksyt*, mutta vaihdan ne vielä hieman isompaan kokoon, kun vahingossa nappasin liian pienet. Jes, kannattaa kurkata, jos ei ole aiemmin kyseiseen kauppaan törmännyt, mutta älkäähän nyt ihan sekaisin menkö!<3

Tightsit – Ella Svea

Tank Top – Mariott Svea

Ainiin ja tänään on myös viimeinen mahdollisuus saada käyttämäni top3-lisäravinteet todella edullisesti alehintaan! Ei jää kyllä pusseille paljon hintaa! Katso tärkeimmät ja vain tänään alennetut lisäravinteet edellisestä kirjoituksesta: Tärkeimmät (ja vain tärkeimmät) urheilulisäravinteet

Ida Jemina

14 vastausta artikkeliin “Parhaat reseptit tavalliseen arkeen”

  1. Mitä sä luulet meniskö noi svean housut salilla? 🙂 on kivan näköset ja edulliset!

    • Toivottavasti, pistin tilaukseen! Muuten ihan hyvä, mutta toi alekoodi ei toiminu 😀 ei se nyt mua hirveesti haitannu kun tilasin vaan noi housut. Ajattelin vain mainita! Ai joo ja hei osaatko sanoa minkälainen toimitusaika tuolta on? Sivuilla eikä tilausvahvistuksessa ei mun mielestä mainittu.

    • No voihan hitsi! Koodi toimii vain xxxy-kategoriassa, muiden tuotteiden kohdalla on normaalihinnat. Mutta hyvä jos sait kuitenkin tilattua! Hmmm mulla tuli vaatteet kyllä tosi nopeasti, ihan muutamassa päivässä 🙂

  2. Moikka, mistä mahtaa olla sun semmonen musta toppi, jossa on naru olkaimet?:) mm. sulla päällä instagramin kuvassa, joka on otettu 7vk sitten, jossa teet hauista.

  3. Mikä kokoset noi sun on, ja onko materiaali sellainen kangasmaiden vai treenihousumainen? 😀

    • Mulla on S 🙂 treenipöksymäinen kangas on! 😀

  4. Kauniit on kuosit neidillä! Ja tuo ruoka on munkin mielestä parasta ku tosiaan muistaa sen maustamisen, helppoa ja nopeeta! :))

    • Kiittis! 🙂 jep, yksinkertaisuus on joskus parasta 🙂

  5. Heh, tämä posti kiteytti täysin sen miksi blogisi on ehdoton lemppari kaikista urheilufitnessymsblogeista 🙂 Olet upea, kiitos aina laadukkaasta ja asiapitoisesta blogista, josta olen jo pitkään nauttinut! Itsekin olen saanut oikein hienoja tuloksia aikaiseksi salilla ihan em kaltaisilla mössöillä ja arkiruualla.

    • Aivan mahtavaa kuulla! Kiitos Rita! 🙂 You made my day!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta