Tämä on mielestäni paras ja tehokkain olkapääliike

Sis. mainoslinkkejä

Nike-toppi-urho-hcp

Tämä hiukan harvemmin saleilla nähtävä, mutta sitäkin tehokkaampi liike, on yksi ehdottomista suosikeistani olkapäiden kasvatukseen. Olen käyttänyt sitä paljon ja samoin monet ohjelmillani treenaavat ovat päässeet nauttimaan sen tuomista fiiliksistä, mutta en ole koskaan tainnut blogissa siitä kertoa.

Kyseessä on Hang Clean and Press. Aivan loistavan karmiva ja kokonaisvaltainen liike, jossa yhdistyy ensin rinnalleveto ja siihen perään pystypunnerrus.

hang-clean-and-press
Liike tapahtuu seisten ja tankoa ei lasketa maahan asti.

Tähän suoritukseen täytyy hieman henkisesti latautua – se on raskas tehdä, mutta sitäkin tehokkaampi. Tällä liikkeillä voi päästä aivan uudenlaisiin tuntemuksiin olkatreeneissä. Suosittelen siis ehdottomasti testaamaan!

Harjoittele liikerata ja tekniikka kuntoon, jonka jälkeen voit rohkeasti lisätä vastusta. Myös tarpeeksi raskaat painot saattavat auttaa liikkeen luontevassa suorittamisessa. Hang Clean and Pressiin sopii hyvin hieman lyhyemmät sarjapituudet, jolloin verrattain isojen vastusten liikuttelu on mahdollista. Itse olen viime aikoina tehnyt 10 toiston settejä, mutta tässä voi hyvin hyödyntää jopa vaikka vain 5 toiston sarjoja halutessaan.

Koska liike on niin kokonaisvaltainen, se sopii loistavasti myös dieettitreeniin. Muun muassa olkapäät, yläselkä ja core saavat osansa, siinä missä myös keuhkot pääsevät todenteolla töihin puntteja heilutellessa.

Ei kun treenaamaan! P.S. Vielä tänään ehdit mukaan ihanan vartalonhoitosetin arvontaan

hang-clean-press

Nike-toppi täältä / Under Armour-trikoot täältä / Tennarit täältä

Edellisessä postauksessa: Tiesitkö, että lihasta katoaa treenin aikana? Näin sitä voi ehkäistä!

394_Ida_jemina_2016_FTUK_branded page

Ida Jemina

9 vastausta artikkeliin “Tämä on mielestäni paras ja tehokkain olkapääliike”

  1. Paljo sulla menee kuukaudessa rahaa ruokaan? paljoko on sun ostamissa jauhelihassa rasvaa? 🙂

  2. Mikä kamera sulla on? 🙂 Ja ootko käyttänyt esim tän kuvan postauksissa salamia? 🙂

    • Sony a6300, en ole käyttänyt salamaa, mutta toki valaistusta on mietitty 🙂

  3. Heips,
    ja kiitos todella hyvin kirjoitetusta ja tasokkaasta blogista! Luen joka postauksen. 🙂 Kysymys tästä olkapääliikeestä: lähteekö tuo rinnalleveto tosiaan tuollaisesta etukumarasta asennosta, joka sulla on sarjan ekassa kuvassa? Kokeilin tätä salilla, ja tuntui luontevammalta pysyä aika pystyssä (mulla aika pienet painot kyllä). Ja onko rinnalleveto tarkoitus tehdä hitaan hallitusti, vai sellasella nopeammalla kiskasulla?
    Kiiiitooooos jos ehdit vastailla. Olkapäänikin kiittävät. 😉

    • Heips Outi! Eipä mitään, kiva kuulla, että jutut maistuu 🙂 Jos on kovin pienet painot niin siinä ei ole tarvetta kauheasti heilua, mutta siinä kohtaa kun vastukset alkavat käydä isoiksi, niin liikemomenttumia on otettava enemmän mukaan suoritukseen. Rinnallevetovaihe on melko räjähtävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta