Onko pakko urheilla jos ei jaksa?

Joskus väsyttää ja salille meno voi tuntua raskaalta. Takaraivossa kolkuttaa kaksi eri ääntä, joista toinen houkuttelee kotisohvan lämpöön ja toinen soimaa laiskuudesta. Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa? Onko treenin väliin jättäminen vakavaa ja mitä seurauksia sillä on kehitykseen?

Yhden treenin skippaaminen ei haittaa ketään, ei edes kovia treenareita. Sillä menetkö salille tänään vai huomenna, ei ole käytännön tasolla merkitystä. Vaikka yhden treenin skippaaminen ei kaada maailmaa, on siinä kuitenkin riskinsä. Jos ajattelee, ettei yksi lepopäivä lisää maailmaa kaada, saattaa helposti ajautua puolihuomaamatta viettämään pidempääkin taukoa treeneistä.

Mitä jos näin käy? Jos löytääkin itsensä juuri tuosta putkesta ja viimeisestä salikerrasta on ehtinyt pyörähtää pari viikkoa? Maailma ei edelleenkään ole kaatunut. Kokonaisuus ratkaisee aina. Jos on tunnollisesti tehnyt pitkäjänteistä työtä päivästä toiseen, ei välttämättä pidempikään löysä jakso aiheuta vielä katastrofia. Itseasiassa sopiviin kohtiin ajoitetut treenikevennykset ovat vain hyväksi, mutta nyt ei ole kyse niistä vaan treeneistä lipsumisesta. Optimaalisinta pitkät totaalitauot eivät suinkaan kehityksen kannalta ole, mutta kaikki saavutetut tulokset eivät myöskään välittömästi huuhtoudu pöntöstä alas. Tulosten haihtumista harakoille kiihdyttää tietysti, jos löysyys tarkoittaa myös syömisten suhteen täysin ranttaliksi vetämistä. Ei kuitenkaan mennä tässä siihen sen enempää, vaan keskitytään treeniin.

onko pakko urheilla

Vaikka kaikki saavutetut tulokset eivät vielä kohtuullisen pituisella tauolla katoakaan, ei sitä tule pitää tekosyynä laiskottelulle. Nyt on kyse poikkeustilanteesta, jossa on sattunut tulemaan jostakin syystä treenitön jakso muuten hyvin toteutettuun ja aktiiviseen harrastamiseen. Jos treenaa säännöllisesti ja on tehnyt töitä tunnollisesti sekä pitkäjänteisesti, ei parin viikon tauko ole kuolemanvakava paikka. On eri asia jos poikkeuksesta muodostuu sääntö. Viikko ilman treenejä, sitten pari jumppailua ja taas pari viikkoa ilman treenejä. Tälläisella syklittelyllä on tottakai hidastava vaikutus kehitykseen.

Suora vastaus otsikon kysymykseen on ”ei”. Ei tietenkään tarvitse urheilla, jos ei jaksa. Mutta tällöin täytyy ymmärtää sen mahdolliset seuraukset. On turha kieriskellä huonossa omatunnossa, jos itse on valinnut jättävänsä treenit väliin. On myös turha valittaa, jos kunto ei etene tai lihakset kasva, jos itse ei tee kunnolla töitä niiden eteen.

Jos itse joudun jättämään treenit jostain syystä väliin, en soimaa siitä itseäni. Älä sinäkään! Yhden treenin skippaaminen ei vaikuta ratkaisevasti, sillä kokonaisuus edelleenkin ratkaisee. Ei pisara merta kaada, niin kuin eräs suomalainen olympiavoittajakin hiljattain tokaisi. Toisaalta jos olisin makoillut laakereillani kuukauden päivät ja valittaisin sitä, että peppu leviää, saisin kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoa peiliin. Makoilussa ei ole mitään vikaa, jos niin haluaa tehdä ja jos siitä nauttii. Mutta makoilu ja valittaminen seurauksista, jotka aiheutuvat omista valinnoista, eivät sovi yhteen.

20131218-203451

Jos joskus löydät itsesi kamppailemasta kotisohvan ja salin välillä – muista, että tehty treeni harvoin kaduttaa! Näin on itselleni käynyt vain kerran kaikkina näinä vuosina, kun olen salilla huhkinut ja silloin toivoin, etten olisi mennyt salille. Siitä voit käydä lukemassa täältä: Joskus on parasta jättää treeni väliin. Jos olet treenittömyyden oravanpyörässä, kokeile kerran mennä salille. Usein se yksikin kerta käynnistää taas jo sellaiset fiilikset, että kotisohva jää äkkiä kakkoseksi!

Tsemppiä treeneihin ja muista osallistua päivän arvontaan! Eilisen joulukalenteriarvonnan voittaja on Essi Ollikainen! Onnea Essi! Lähetätkö minulle yhteistietosi osoitteeseen: [email protected], niin voin lähettää palkinnon sinulle.

Tänään arvotaan herkullista raakakaakaota! Hyvän Olon Raakakaakaojauhe valmistetaan kaikkein parhaimmista Arriba-laadun kaakaopavuista. Arriba-laatu on maultaan erityisen herkullinen ja se sopii loistavasti esim. jälkiruokiin, kaakaoon, kahviin tai vaikka maitorahkan joukkoon. Itse olen tehnyt jauheesta raakasuklaata ja ai että oli makoisaa! Reseptiin ja ohjeisiin pääset tästä.

raakakaakao

Avaa kalenterin luukku klikkaamalla kuvaa. Luukun alta paljastuu jouluaiheinen kysymys. Käy tykkäämässä Facebookissa päivän joulukalenterikuvasta ja vastaa kysymykseen kuvaa kommentoimalla. Kaikki vastaukset, jotka ovat tulleet kysymyksen julkaisupäivänä, ovat mukana arvonnassa. Voittaja julkaistaan blogissa. Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat henkilöt. Onnea arvontaan!

Joulukalenteri-luukku-kahdeksan-kiinni

 

Kurkkaa edellisestä tekstistä mitä kaipasin Suomesta.

Ida Jemina

11 vastausta artikkeliin “Onko pakko urheilla jos ei jaksa?”

  1. Itse harvoin harmittelen salin skippaamista. Yleensä syy on se että spontaanisti tulee jotakin menoa kavereiden kanssa, eihän sellaista voi katua :p Varsinkin kun pitää kiinni ruokavaliosta niin ei harmita. Eilen jäi sali väliin tosin ihan vaan koska selkä oli niin kovassa juntturassa yövuoron jäljiltä. Rauhallista venyttelyä silloinkin harrastin kotosalla 🙂

    • Jep, ei yhden treenin skippaaminen onneksi tuhoa tee, kunhan siitä ei muodostu tapaa:) Tsemppiä selän palautteluun! 🙂

  2. Moikka Jemina! Aikasemmin kyselinkin, että mitä kautta voisi pistää kysymystä toisensa perään. Ja kieltämättä mahtava postaus jälleen joka antaa myös vastauksia itselleni, mitä on joskus tullut mietittyä, thumbs up for that!
    Muutama sellainen kysymystä josta koen, että saisin sulta itseltäsi laajemman näkökulman vastaukseen kuin että netistä lähtisin etsiskelemään 🙂
    Kuinka monta kertaa viikossa kannattaisia pyrkiä aerobisen puolelle, jos painoa tahtoisi hieman tiputtaa, tai lähinnä kiinteyttää. Sillä eihän tätä pudotettavaa pahemminkaan ole. Ruokavalio on kunossa ja päivässä tulee syötyä se neljästä kuuteen kertaan menojen mukaisesti. Tarkoituksena olisi pudottaa rasvaprosenttia jonka myötä lähteä kasvattamaan lihasta! ja onko aterian määrällä suurikin vaikutus?
    Toinen mikä mielessäni on, niin heraa olen miettinyt mutta netistä on löytnyt ristiriitaisia vastauksia tämän tehoon ja siihen, että onko se hyödyllistä vai hyödytöntä. Ja mikä hera olisi näin hyvä itselleni, kun kerran sitä ei ole koskaan tullut käytettyä ja millainen, että kuinka laaja hyöty tästä on? Ja näihin kysymyksiin olisi hyvä jos huomioisi että olen vielä nuori, että myös ylitse vetäminen ei olisi minulle hyväksi, eikä se ole kieltämättä muille, edes ikäistäni vanhemmillekkaan.
    Näihin jos saisin alkuun hieman vastauksia. Sekä oikein mukavaa ja rentoa viikkoa, että myös treenin parissa :-)!

    • Moikka Sirena! Niinpäs kyselitkin! Kiitos, kiva jos sait tekstistä vastauksia. Aerobisen määrä on täysin tapauskohtaista. Suosittelen lukemaan tämän postauksen aiheesta: Tavoitteena kireä kunto – paljonko aerobista tarvitaan? Ravinnolla on toki suuri vaikutus, se on aina kaiken pohja niin laihdutuksessa kuin lihasten kasvatuksessakin. Palautusjuomaa kannattaa nauttia treenin jälkeen, jotta katabolia saadaan katkaistua nopeasti. Esimerkiksi tämä on hyvä vaihtoehto. Kannattaa lukea myös kirjoitukseni palautusjuomasta täältä.
      Mukavaa viikon alkua sinnekin Sirena! 🙂

    • Ei yhden treenin skippaamisesta kannata yöuniaan menettää:)

  3. Moikka, mulla takan just kahen viikon salittomuus :/ kipeyden takia tosin.. Niin ärsyttävää! Jaksaakohan about samoilla painoilla ja toistoilla mihin viime kerralla jäin? Vai pitäisikö jatkaa hillitymmin aluksi?

    • Moikka Sinii! Voi kurja, parentele ihan rauhassa. Salille on turha mennä kipeänä heilumaan. Voit ottaa hieman takapakkia painoista jos tuntuu, että voimat ovat parin viikon sairastamisen jälkeen kateissa ja veto veks. Voimia!

  4. Heippa
    Eksyin blogiisi etsiessäni hyviä pepputreenejä kotona tehtäviksi, ja täältähän niitä löytyi. 🙂 Ihanan positiivinen ja realistinen blogi, jota jään seurailemaan. Tykkään varsinkin sun hyvistä treenivinkeistä (ja hienoista treenivaatteista! 😀 ) joita on helppo noudattaa kotonakin.
    Hyvää joulun odotusta sulle. 🙂

    • Heippahei! Mahtavaa! Tervetuloa blogiin Helkku ja kiva kun jäät seuraamaan:) treenivinkkejä (ja tietty treenikuteita 🙂 ) on tulossa myös jatkossa lisää! Ihanaa joulun aikaa myös sinulle <3

  5. […] Voi vitsit tuli kyllä tippa linssiin ja hymy huulille kuin luin vastauksia eilisen luukun kysymykseen ”Mikä on paras saamasi joululahja?”. Aivan ihania lahjoja oli jokainen saanut, kuten lautapelejä, suksia, matkoja, tanssikenkiä, koruja sekä lähimmäisten kanssa vietettyä aikaa. Niistä huokui lämpö ja ajatus. Toivottavasti myös tänä jouluna toiveet toteutuvat! Eilisen postauksen aiheena taas oli treenin skippaaminen ja sen vaikutus kehitykseen. Sen pääset lukemaan tästä: Onko pakko urheilla jos ei jaksa?. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta