Ne hetket kun ei vaan jaksais

Zau! Hurja määrä kommentteja eilisessä postauksessa! Kiva, kun pistitte puumerkkinne, siitä missä päin luuraatte! Antaa tulla lisää vaan! On mielenkiintoista katsoa, mistä porukkaa löytyy ja tekin pääsette tsekkailemaan löytyykö omalta paikkakunnalta muita seuraajia!

star nutrition hers
Throwback Tuesday – takaolkapääviparit

Eilen illalla oli hieman ristiriitaiset tuntemukset siinä mielesssä, että olin aivan väsynyt, mutta treeni oli vielä edessä. Siinä sohvalla istuessani mietin, että tähän lötköön oloon olisi niin helppo jäädä. Huijasin itseni kuitenkin liikkeelle ajattelemalla, että teen treenissä sen minkä pystyn. En ota paineita, treenailen fiiliksellä ja pumppailein paikkoihin verta.

Noh lähdin sitten matkaan postin kautta, jonne olin saanut lähetyksen ja siitä sitten suuntasin salille. Parkkeerattuani istuin auton penkillä keräillen itseäni. Taas se lötkö olo oli vallannut kropan. Lämmin ja kotoisa auto sekä tasainen hurina olivat rentouttaneet oloa entisestään. Vaikka olin juuri saapunut salin pihaan, olin näin lähellä (peukalo ja etusormi sentin päässä toisistaan), etten startannut autoa uudelleen ja kaasuttanut takaisin kotia.

Onneksi onneksi onneksi kassistani löytyi tuo hakemani lähetys, joka sai kuin saikin tyttöön lopulta virtaa. Revin pahvilaatikon auki ja kaivoin yhden tilaamistani purkeista esiin. Tehonlisääjä. Jes! Ei olisi parempaan saumaan voinut osua tämä postireissu. Hulautin boosterit naamaan ja fiuuuuh olin valmis taistoon! ”Give me all you got” huusin (no en huutanut) ja suuntasin kohti salin ovea!

pwo-rush
Buusterit naamaan

pwo rush

yass
Ja hiki irtosi! Snapchatissa: idajemina

Voin kyllä lämpimästi suositella tuota tilaamaani tehonlisääjää PWO Rushia, kyllä puhtia riitti ja hiki irtosi! Erityisesti juuri tällaisiin tilanteisiin, kun treeni ei olisi se ensimmäinen asia mielessä ja kotisohva tuntuu laittoman mukavalta, on buusterista selvää hyötyä!

Tilasin myös ihan testin vuoksi Shape-rasvanpolttajia seuraavia kiristelyjä ajatellen. Purkkeista sai nyt toisen kaupanpäälle, eli kaksi yhden hinnalla. Niin kuin olen aiemmin kirjoittanut, mitä tahansa pillereitä ei kannata napsia. Nämä kuitenkin sisältävät vihreä kahvi-uutetta ja vihreätee-uutetta, jota olen aiemmin käyttänyt dieetillä. Niinpä ne pääsivät mukaan, sillä pieni buusti on aina tietysti tervetullutta, silloin kun tavoitellaan rasvanpolttoa.

lisäravinteet naisille

Ja hei TITTIDIDII! Voin ilokseni kertoa, että sain teille annettavaksi eksklusiivisen alennuskoodin, joka on jopa -25%! Koodilla saa alen kaikkien näiden tuotteiden alkuperäishinnasta. Eli juurikin muun muassa noista mitä itsekin tilasin. Tällä hetkellä käytän itseasiassa melkeinpä kaikkia tuotteita tuosta kategoriasta, kuten Lean Protein:ia, vitamiini- ja mineraalilisää yms, joten ei mikään pöllömpi alekoodi! Tällä hetkellä moni tuote on isoissa aleissa ja jos ei ole tai on pienemmässä alessa kuin 25%, saat nekin nyt alekoodilla!

TÄSTÄ PÄÄSET KÄYTTÄMÄÄN KOODIA JEMINA25 (Kannattaa käyttää heti, koodi voimassa rajoitetun ajan!)

Kohti parempaa kuntoa! Energisiä ja tehokkaita treenejä toivotellen! 

star nutrition HERS

 

Ida Jemina

20 vastausta artikkeliin “Ne hetket kun ei vaan jaksais”

  1. Hei! Tarvitsen kiperästi apuasi!!
    Olen muutama kuukausi sitten aloittanut salilla käynnin, eikä tuloksia synny. Luulen, että tämä johtuu vääränlaisesta ruokavaliosta ja vääristä treenitekniikoista. Tässä on se ongelma, että en osaa itse kehittää itselleni sopivanlaista ruokavaliota, josta saisin tarpeeksi mm. proteiineja ym. ravintoaineita. Minulla ei ole myöskään mitään hajua paljonko kulutan salilla ja paljonko minun tulisi syödä. Pelkään, että syön liian vähän ja lihakseni eivät kehity. Haluaisin itselleni personal trainerin, mutta perheeni ei suostu sellaiseen. Olisin maailman kiitollisin jos vastaisit tähän ja tekisit vaikka aiheesta postauksen, jossa kertoisit mistä tietää paljonko kuluttaa ja miten osaa syödä oikein ja oikean määrän ruokaa.

    • Moikka Pauliina! Pistetään toive korvan taakse! 🙂

    • Iiik nopeat syövät hitaat! Kaikkia muita tuotteita näyttäisi onneksi vielä löytyvän paitsi BCAA:ta ja osaa valmiiksi kootuista paketeista 🙂

    • Toimii! 🙂 ja varsinkin jos kreatiinia ei muussa muodossa nauti! Haha voi eih 😀 Tykkäsin kyllä pwo-rushin mausta, vähän kuin olisi mehua juonut. Makuna mulla orange-peach.

  2. Mullakin oli tänään sellainen olo ettei todellakaan jaksa, ja itseasiassa se olo on ollut nyt aika monessa viime treenissä -niimpä päätin pitää (salitreeneistä) lepoviikon. Tulikin tästä sun postauksesta mieleen kysyä, että pidätkö lepoviikkoja? Itse huomaan totaalisen hetkittäisen tauon treeneistä tuovan ihan uudenlaista boostia kun taas palailee punttien pariin! 🙂 Olisi kiva kuulla sun mietteitä aiheesta…

    • Moikka Milliseni! Pienet keventelyt ovat ajoittain ehdottomasti paikallaan! Voin tästä aiheesta ja omista tavoistani sekä kokemuksistani pian kirjoitella 🙂

  3. Moikka! Oon saanut paljon apua ja hyviä vinkkejä blogistasi, kiitos niistä! Mulla olisikin muutama toivepostaus/aihe postaukselle. Mitkä olisi hyviä liikkeitä takareisille? Varsinkin, kun jalkoja tehdessä etureidet vastaanottaa helposti kaiken työn. Toinen juttu taas on keskivartalon liikeet. Millaisia liikkeitä kannattaa naisten tehdä keskivartalolle, jos haluaa säilyttää tiimalasivartalon mallin. Onko silloin hyvä tehdä ollenkaan/paljon kylkiliikkeitä esim: ( kahvakuula kädessä ja taivutus sivulle). Mitkä taas ovat tehokkaimmat liikkeet vatsalle? Olisi myös kiva nähdä sinulta videopostauksia treeneistä/tekniikoista. 🙂

  4. Moikka Jemina!
    Haluaisin kysellä noista lisäravinteista yms. muista ( en tiedä millä nimellä kutsutaan, mutta just esimerkiksi nuo shape pillerit ja muut).
    Kun oon alkanut käymään salilla ja lenkillä ja tavoitteena on pudottaa painoa ja kiinteytyä, eli vähän kuin dieetillä ja oon aika untuvikko noissa liväravinne jutuissa, niin mitä palautusjuomaa tai muita pillereitä/jauheita yms. suosittelisit ? Vai onko ne kuinka tärkeitä aloittelijoille, saako vasta-alkajat niistä hyötyä?
    Entä mitkä vitamiinit olisi tärkeä ottaa purkista :)?

    Oot todella hyvässä kunnossa, ihailen sua suuresti!

    • Moikka! Hienoa, että olet aloittanut saliharrastuksen! Ruokavalio on aina kaiken perusta, mutta toki lisäravinteista on hyötyä myös aloittelijoille. Ehdoton ykkönen lisäravinteista treenin jälkeen on laadukas proteiinivalmiste palautumistarkoitukseen. Itselläni tällä hetkellä käytössä Lean Protein, jonka saa nyt myös tuolla alekoodilla. Vitamiineista suosittelen ottaamaan ainakin monivitamiinin ja Suomessa d-vitamiinin, ellei saa runsaasti aurinkoa. Huolehdi myös riittävästä c-vitamiinin saannista ja ota sitä tarvittaessa omana lisänä.

      Kiitos kauniista sanoista Paula!

  5. Kiitos alennuskoodista, meni heti käyttöön! Aikaisemmin ostin vahva vihreä tee-kapseleita, ja totesin ne toimiviksi. Nyt päätin kokeilla tuota pwo rush -tuotetta. Työpäivät on kiireisiä ja pitkiä, eikä energiaa tunnu jäävän enää illalla salille. Itsellä epäsäännölliset työajat tuntuu vaikuttavan treeniin ja tuloksiin, enkä oikeen tiedä miten treenata niin että saisi mahdollisimman paljon irti.

    • Eipä kestä Elina, kiva että oli hyötyä! Pwo rush antoi itselleni ainakin potkua, toivottavasti siitä olisi apua myös sinulle! Tsemppiä kiireisiin työpäiviin ja energisiä treenejä! 🙂

  6. Miten pitkäksi aikaa nuo pwo:t piristää? Miten käy yöunien, jos nauttii illalla ennen treeniä? Itse en ole uskaltanut vielä kokeilla. Tarvitsisin juuri lisäenergiaa ilta-treeneihin, mutta huolettaa, että vaikuttavat sitten yöuneen!

    • Moikka! Piristeitä sisältävät tehonlisääjät toki voivat vaikuttaa yöuniin, jos kovin myöhään nauttii ja esim. kofeiinitoleranssi ei ole kovin korkea. Toisaalta myöhäinen salitreeni jo itsessään pitää monesti kierrokset korkealla ja saattaa vaikuttaa unentuloon. Itse testasin illalla ja sain onneksi ihan normaalisti unenpäästä kiinni 🙂

  7. Moikka!
    Pakko kysyä noista star nutrition shape kapseleista.. miten ovat sulla vaikuttaneet? Ootko kokenut pahoinvointia päivän aikana kun oot näitä syönyt? Itelläni on kaapissa kans samoja, mutta ovat jääneet nyt syömättä. Parina päivänä otin kapselin ja vatsassa oli Huono olo ja heikotti. Ilmeisesti osa rasvanpolttajista voi tätä aiheuttaa?

    • Moikka! Jos ei ole tottunut esimerkiksi tulisiin mausteisiin tai kofeiiniin, huonovointisuus voi johtua siitä. Toisaalta jos olet nauttinut vain yhden kapselin päivässä eli alle ohjeistetun määrän, kannattaa tarkistaa myös miten muuten syö ja juo päivän aikana, ettei heikko olo johtuisi siitä. Tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta