Nämä asiat muistat, jos vietit lapsuutesi 90-luvulla

Sis. mainoslinkkejälahiselgienelio

Pistin Spice Girls – biisejä soimaan siivotessani ja voi vitsit, kun tuli nostalginen fiilis. 90-luvusta on niin hauskoja muistoja, että sitä tuntee olevansa etuoikeutettu saatuaan elää tuon ajan. Ajat ovat jo niin muuttuneet ja juuri se tekee hyvistä muistoista legendaarisia. Muistatko sinä näitä juttuja ja villityksiä?

Tamagotchit – näitä sähköisiä lemmikkejä ruokittiin ja leikitettiin kuin oikeita konsanaan.

Vili Vilperi – paras piirretty ikinä. Vilin lisäksi Viherkylässä toilaili mm. Nanni, Potso, Lärvi, Herra Vompatti ja Väpä.

C-kasetit – joita piti rullata kynällä, jotta nauha olisi kireällä. Muistan kun odotin radion ääressä, että lempibiisi tulisi ja sitten äkkiä piti painaa rec-nappia, jotta sen saisi tallennettua.90s-2

VHS-kasetit – kaikki elokuvat olivat kaseteilla. Niitä myös käytiin välillä vuokraamassa videovuokraamoista. 

Kannettava cd-soitin – aika kova juttu. Se ei tosin mahtunut taskuun ja sitä piti yrittää olla tärisyttämättä, jottei musiikki pätkisi.

Spice Girls – huone oli tottakai vuorattu bändin julisteilla ja paksupohjaiset kengät oli jalassa.

Kännyköitä ei alkuun ollut, vaan kavereille soitettiin lankapuhelimilla. Ensimmäisillä kännyköillä ei myöskään heti pystynyt lähettämään tekstiviestejä.

Pilapuhelut lankapuhelimella.

Autopuhelin oli myös kova sana ennen kännyköitä.

Ihmemies MacGyver – jokainen kesäloma-aamu alkoi tällä.

Prätkähiiret.

Vinkuvat nettimodeemit. Netissä sai olla rajallisesti, koska se meni suoraan puhelinlaskusta. Tänä aikana puhelimeen ei voinut vastata, koska netti katkesi muuten. Sivut latautuivat superhitaasti ja kuvat pienissä pätkissä ylhäältä alas. Ja ah, se tuttuakin tutumpi ääni yhteyden muodostumista odotellessa:

Tarroja vaihdeltiin kavereiden kanssa ja ne iskettiin niille omistettuihin vihkoihin.

Pyyhekumien keräily – näillä ei suinkaan kumitettu, vaan ne säilytettiin aarteina.

Mustat trumpettihousut.

Muumilaakson tarinat

Pokemon-kortit.

Sormustikkarit ja pillitikkarit.

Disney-klassikot Aladdin, Leijona Kuningas, Kaunotar ja Hirviö, Herkules yms.

10 kerran leimakortit bussiin.

Hiusripsivärit.

Disketit.

90s
Macarena – ja tähän liittyi se kuuluisa tanssi.

Irtokarkkeja ostettiin yksittäiskappalein kiskalta 10 pennillä.

Twistnaru- ja hyppynaruleikit välitunnilla.

Jyrki.

Rölli.

Kirjekaverit.

Titanic. Nekin, jotka eivät osanneet soittaa pianoa osasivat soittaa Titanic-tunnarin.

img_1648
Takki täältä / Paita täältä / Legginsit täältä / Kengät täältä / Pipo täältä

 Ah legendaarista! Tuleeko sulla hyviä muistoja mieleen? 🙂

Edellisessä postauksessa: 5 kauneusniksiä, joita olen testannut – oletko sinä?

 

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
YouTubessa: Ida Jemina
Instagramissa: @idajemina
Facebookissa: Ida Jemina

 

Ida Jemina

35 vastausta artikkeliin “Nämä asiat muistat, jos vietit lapsuutesi 90-luvulla”

  1. Ihanan nostalginen ja hyvän mielen postaus! Tuli lapsuus mieleen.
    Terkuin, yksi -92 syntynyt 🙂

    • Kiva kun pidit! Itellekin näistä tuli niin hyvä fiilis 😄

  2. Ai että mitä muistoja <3 Kaikki spice girls jutut oli niiiiiii must 😀 Löyty paitoja, housuja ja koruja julisteiden lisäksi 😀 ja ne kengät! Pieni shokki meinaa tulla, kun muistaa et 90- luku ei ollukaan kymmenen vuotta sitten 😀 Tunnen itseni vanhaksi :p

    • Jeeeppp! 😂 Mä niin vannotin, että otan ne julisteet vasta mummona pois 😂

  3. Laskettiin rakkausprosentteja esim.
    Ida jemina LOVES fitfashion (lasketaan loves-kirjainten määrä molemmista nimistä)
    01011
    1112
    23% lovea

    😀

  4. Mä olin niin kade kun yhellä tytöllä oli napa-paita, jossa oli spice girlsien kuva 😀

    Minä vuonna sä oot syntyny? 🙂

    Terkuin,

    Nina -90

  5. Todellaki 🙂 Kaikki muistuu mieleen XD
    Lisäksi:
    Spice girls valokuvat, meillä puuttui joku 2 kpl, jotta olis ollu täydellinen kokoelma

    Purkkatikkarit 😉

    Polly pocket -lelut

    Furby -lelut

    Ja tootta kai Backstreet boys

    • Eikä ne valokuvat oli parhaita! Ärrältä käytiin ostamassa! Haha noi purkkatikkarit oli kyllä jotain ihan kauheeta mutta silti niitä syötiin :DD

  6. -91 syntynyt täällä! Disneyn piirretyt on kyllä vieläkin kova juttu, ja nimenomaan vhs-versiona <3 todellisia helmiä! oikeastaan kaikki nuo ohjelmat muumit, vili vilperi ja titanic on vieläkin lemppareita 😀 joissain asioissa ei vaan koskaan kasva aikuiseksi 😀

    • Sanos muuta! Parhautta! Vili Vilperiä katsoin vähän aika sitten youtubesta, tuli kyllä niin hyvä fiilis siitä! 😀

  7. Kaikki ylläolevat muistetaan. Samaten hippa, väri yms. lasten leikit oli välitunneilla kovaa huutoa. Tosin mun lempi animaatio oli Sandokan ja se piti aina nauhottaa jos ei ollut kotona. Superjäätelöt.

    Sitten muistan myös sen leikin josta paperista taiteltiin vähän kuin timantin muotoinen juttu eri värit tai numerot ja sitten tehtiin jotain. 😀 En muista kunnolla, ja riippui vähän aina siitä mitä keksittiin. Samaten ne ihan loota telkkarit, jotka painoi kuin synti ja jos kuva värisi niin nyrkin lyönti ja toimi taas normaalisti.

    Paras lapsuuden muisto on kyllä silti ihan vaan kenguru bensa. :_D

    • Haha kengurubensa 😀 Oi noita leikkejä on kyllä ikävä! Ja hei kiva kun muistutit tuosta Sandokanista! En olisi muistanut!

  8. ahh ysäri!! niin se vaan on että bileet (lue treeni) lähtee kaikkein tykeimmin käyntiin ysärijytkeen tahdissa! haha, aloin miettii, et millaisiahan mahtoi olla sen ajan salit :’D
    joo toi modeemiääni oli kyl sellanen ujellus, ettei voinut ainakaan salaa mennä nettiin. sit epätoivoisena koitti latailla biisejä netistä että saisi poltettua niitä cd-levylle. sillä superhitaalla yhteydellä lankapuhelinlasku sitten koitui valtavaksi ja vanhemmat oli hermoromahduksen partailla :DD

  9. Ahh kyllä tulee muistot mieleen. Allekirjoitan kaikki muut paitsi sormustikkarit ja pillitikkarit. Niitä en muista 😀

  10. Spice girls tikkarit. En edes tykännyt siitä persikkaisesta mausta, mutta kun sieltä sai tarran <3 Ja vaatteista muistui mieleen huosuhame. Oi aikoja!

    • Haha ei hitsi! Muistui heti mieleen kun pistin googleen ”spice girls tikkari” 😂😂

  11. Voi ei! Samalla nauratti ja samalla tuli vähän haikea fiilis! 🙂 Juuri vasta nappasin talteen vanhemmilta laatikollisen spice girls kamaa jotka on peräisin ajalta kun jopa huoneen boorninauhat oli vuorattu kuvilla :’), pitäisiköhän laittaa seinälle 😉 Oli myös ”hieman” naurussa pitelemistä kun luki vanhoja kirjeitä ”kirjekavereilta”, joukossa oli mm. kirje ystävän kissalta meidän kissalle, hmm.. 😀

    • Täällä ihan samanlainen fiilis! 💝 voiii kuinka suloista! Kiva että oli tuollainen aarrelaatikko vielä tallella!

  12. 85syntynyt joten koko90luku oli lapsuutta ja nuoruutta😃spaissarit oli ehdottomia kaverin kaa pukeuduttiin kerättiin kaikenlaista ja olin heidän vikassa yhteisessä konsertissa aivan mahtava!tekisivätpä comebackin taas ja onnistuneenkeräilykamoista en luovu vaikka maksettaisi!.game boy ja nintendo oli kova juttu ja matopeli nokian kännykässä.kirjekaveruus oli suosittua sitä välil kaipaan.vili vilperi oli myös mun suosikki.hyvin muistat nuo asiat.tuota pyyhekumikeräilyä ei mulla ollut enemmän tarrat jankiiltokuvat.myös trollit ja tutit kerättiin.

    • Hauskaa että kaikilla on niin paljon yhteisiä muistoja 90-luvusta! Ja vieläpä niin mukavia 😀 matopeli oli kyllä ihan paras!

  13. Oi kultainen nuoruus ja ihana 90-luku, itsellä tulee juuri nuo asiat mieleen ja muutama lisäksi:
    Poikabändit, mun lempparibändi oli Take That
    Korvalappustereot
    Nylon Beat
    Vyölaukut 😀
    Discot!
    1 markan remmit
    Tekno&Dance kokoelmakasetit
    Summeri
    Juuuso ja Peltsi + Radio Mafia
    Napapaidat
    Maiharit
    Kirjekaverit ja kirjepaperit
    ”Lentävä puhelin”, eli siis lankapuhelin, jossa luurin oli langaton
    jne.. Voisihan tätä listaa jatkaa loputtomiin 🙂

  14. Näistä muistuu mieleen melkein kaikki… XD Ja sitten kaikki muukin tupsahti samalla kertaa

    Musiikki: Aqua, Dr. Bombay (Kali-kali-kutta-kutta-kutta eeyoooh eeyoooh), Bomfunk MCs
    TV-sarjat: Pelkäätkö pimeää?, Power Rangers, Sabrina, Klaani
    Kirjat: ”Choose your own adventure” -kirjat
    Animaatio: Kaukametsän pakolaiset, Willy Fogg, Olipa kerran elämä, David-tonttu, Babar, Halinallet, My Little Pony, Kolme muskettikoiraa, Sandokan, Peukaloisen retket, Tao-Tao, Erämaan kutsu, Bambukarhut, Richard Scarry, Mozartin Pumppu, Karhuherra Paddington, Äly ja Väläys, Starzinger (suomidubbi yhtä pahaa laatua kuin Agapio), Magic Knight Rayearth (englanti), Sailor Moon (ruotsi), Lady Oscar (ruotsi)
    Sarjakuvat: Ahmed Ahne, Lucky Luke, Yoko Tsuno

    Hopeanuoli on myös tietysti 90-lukulaisille tuttu, mutta itse en muista siitä mitään. 8D Olen vasta aikuisella iällä löytänyt nuo ”Auttakaa minut ALES täältä!” ja ”Ne eivät pelkää mitään, siksi ne ovat niin pelkäämättömiä.” -klassikot…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta