Näin saat unelmiesi vartalon

Kuvittele unelmiesi kroppa. Ihan rohkeasti sellainen vartalo jonka haluaisit, vaikka se tuntuisi kuinka kaukaiselta tai epärealistiselta. Näetkö sen nyt mielessäsi? 

Hyvä. Arvaa mitä? Voit saada itsellesi tuon vartalon, jos niin haluat. Äläkä vielä pudista mielessäsi päätä, se nimittäin on niin simppeliä!

Varsinkin alkutaipaleella mielen saattaa vallata tunne, että ei minusta koskaan sellaista voi tulla, josta unelmoin. Se on kuitenkin täyttä bullshittiä. On helppoa sortua valittelemaan huonoja geenejä ja rakennetta tai vaikka ajanpuutetta – tekosyitä ei ole vaikeaa keksiä. Omien puutteiden murehtimiseen kuluvan energian voi yhtälailla kanavoida niihin asioihin, joihin on mahdollista vaikuttaa.

Mielestäni on tärkeää uskaltaa tavoitella paljon. Se vaatii rohkeutta, ainoa todellinen este löytyy kuitenkin omien korvien välistä. Vähän kliseistä, mutta totta. 

 

 

 

Elämä on valintoja, niin on saliharrastuskin. Jokaisella on totta kai omat tavoitteensa – joku haluaa voimaa, toinen taas edistää terveyttään. Jos kuitenkin unelmoi hienosta vartalosta, niinkin upeasta ettei se heti tunnu realistiselta, niin silloin ollaan valintojen äärellä. Kuka tahansa voi saada upean vartalon, jos vain niin päättää. Jos tämän asian ymmärtää ja sisäistää, niin ollaan oikeilla raiteilla. Ne nimittäin pääsevät pitkälle, jotka nähdessään haluamansa asian päättävät ”tuo on sitä mitä haluan ja aion saavuttaa sen”. Tärkeintä on alkaa tekemään töitä unelmiensa eteen, ei vain haaveilla.



JNL ennen ja jälkeen
 

Saliharrastuksessa, niin kuin monessa muussakin asiassa, pitkäjänteisyys palkitaan. Tulokset eivät tule heti, tavoitteisiin pääsy vaatii yleensä vuosia. Jos kuitenkin päätös pitää, niin tuloksia syntyy eikä sitä estä mikään. Tavoitteetkin ehtivät yleensä moneen kertaan kiristyä kehityksen myötä entistä kovemmiksi – se tästä tekeekin juuri hauskaa hommaa!

 
 


Olenko minä sitten saavuttanut kaikkia tavoitteitani? En lähellekään kaikkia. Joitain kyllä, useita pieniä ja muutamia vähän isompiakin. Suurin osa kuitenkin vasta odottaa ottajaansa.

Muistatko sen unelmakropan josta oli puhetta kirjoituksen alussa? Se on vain päätöksestä kiinni. Ei enää haaveilla unelmien vartaloista – hankitaan ne!


Edellisen kirjoituksen herkulliseen reseptiin pääset tästä: Pähkinäsuklaa proteiinijäätelö

 
Ida Jemina

10 vastausta artikkeliin “Näin saat unelmiesi vartalon”

  1. Sul on kyl mieletön kroppa!
    Mulla ei itselläni motivaatiota puutu ja mielelläni käyn salilla unelmien kroppa mielessä. Tällä hetkellä ollaan alipainon puolella ja kuinka vaikeaa se painonnostaminen voikaan olla!
    Ruokaa syön, ja vaikka paino ei nouse en uskalla syödä enempää. En tiedä mitä lisään. Rasvaa ja proteiinejä on suositusten verran. Hiilarit on jo niiiin ylhäällä että miten niitä voi ylemmäs päästää!
    Valmennuksesta tai personal trainerista oon haaveillu, mutta kun se maksaa ! 🙁
    Kai mä sen painon saan vielä nostettua ja taottua sitä lihaa !

    • Ei ne hiilarit ole ylhäällä, jos sitä painoa ei tule. Ja ne perus suositukset proteiinista, rasvoista ja hiilareista voi heittää samantien sinne romukoppaan.

    • Kiitos paljon! Mahtavaa, että motivaatiota riittää!

      Jos paino ei nouse niillä ruokamäärillä mitä syöt nyt, on lisättävä ruuan määrää – vaikka se tuntuisi kuinka isolta. Paljon tsemppiä lihan- ja massankasvatukseen, kyllä se sieltä tulee kun maltat hiljalleen lisätä sapuskamääriä!:)

  2. Siisti pöytälamppu mistä ostit? No ei täyttä asiaa puhut ja uskomattoman upea vartalo !

  3. Paha saada pitkää ja siroa kroppaa, kun on rakenteeltaan lyhyt ja tönkkö, hehe 😀

    • Ou nou, nyt positiivista asennetta kehiin 😀 parempi keskittyä parantamaan niitä juttuja, joita pystyy 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta