Näin saan poropeukalona hiuksistani kauniit

Sis. mainoslinkkejä

tselfie

Beauty Saturday! Tänään esittelyssä käyttämäni kolme loistavaa hiustenmuotoilulaitetta, joiden avulla muotoilen niin kampauksen kuin kampauksen. Kuulostaa varmasti ihan kuin osaisin jotain erityistäkin tehdä hiuksilleni. Ehei, en suinkaan. En missään nimessä ole pro-hiustenlaittaja vaan ennemminkin päinvastoin. Mikäli lähettyvilläni on kaveri joka on tässä hommassa parempi, saa hän aina ilon ja kunnian laittaa minunkin hiuksesi. Luvassa onkin tarina siitä, millä keinoin poropeukalokin saa kuontalostaan kauniin helposti. Taitoja ei tarvita, hah!

Minulla on siis hiustenkuivaaja, suoristusrauta ja aivan superhyvä kiharrin. Useimmiten annan hiusteni kuivua ihan itsestään ja käytänkin kuivaajaa silloin, kun haluan hiuksiini volyymia. Käytössäni on Remingtonin hiustenkuivain, joka on pysynyt ehjänä vuosia. Tykkään erityisesti siitä, että se on tarpeeksi tehokas ja siinä on kolme eri lämpötilavaihtoehtoa. Föönin mukana tuli myös kaksi erilaista päätä, mutta totuuden nimissä niitä en ole käyttänyt koskaan. Jätetään ne niille taitavammille hiustenkäsittelijöille.

remingtonit

Omaksi yllätyksekseni huomasin, että myös suoristajani sekä kihartimeni ovat kaikki samaa merkkiä, kun niitä tuolta kaapista tätä postausta varten kaivelin. En ole missään mielessä merkkiuskollinen vaan käytän ihan kaikkia merkkejä laidasta laitaan oli kyse sitten vaatteista taikka kosmetiikasta. Näiden hiustuotteiden kohdalla kuitenkin mieli on alitajuisesti vetänyt samaan merkkiin.

Seuraavana perheessä on siis Remingtonin suoristusrauta, jota olen käyttänyt vuosia niin suoristamiseen kuin kihartamiseenkin. Jossain vaiheessa elämää (viime jouluna) pinna kuitenkin katkesi tuon kihartamisen kanssa säätämiseen. Ihan liikaa vaivaa minulle ja lopputulos oli aina vähän erilainen. 

Niinpä ihana joulupukki kiikutti minulle aivan superhyvän kihartimen, jota olin toivonut! Mikä ihana pelastus. Tällä kyseisellä kihartimella ystäväni aina loihti minulle mitä parhaimmat ja ennen kaikkea luonnollisimmat kiharat. Ei tarvitse Motzarttina kaduilla kulkea. Mikä parasta, käyttö on superhelppoa ja nopeaa eikä ihmeellisempiä taitoja tarvita. Tässä kiharrinpää on paksu kauttaaltaan eikä kapene loppua kohden. Löytyy täältä. Tykkään erityisesti tehdä tällä luonnolliset kiharat niin, että pyöräytän hiussuikaleen vain kerran kihartimen ympärille, en koko hiuksen mitalta. Näin lopputulos on näpsäkkä ja huoleton. Tutoriaalin kyseisestä lookista voit tsekata tästä videosta. Helppoa kuin heinänteko!

kiharrin

Näillä kolmella siis pärjäilen aivan loistavasti. Ensimmäisen kuvan hiukset on tehty tuolla kihartimella. Jos sieltä löytyy hiusten kanssa taistelevia, niin suosittelen lämmöllä kokeilamaan. Se muutti tuskaiset hiustenmuotoiluhetkeni paljon mukavimmiksi. 

Aurinkoista viikonloppua!

>>Edellisessä postauksessa: 5 ihanan maukasta puuroideaa – katso ohjeet!<<

Ida Jemina

3 vastausta artikkeliin “Näin saan poropeukalona hiuksistani kauniit”

  1. Hei! Laitatko mitä muotoilutuotteita ennen kihartamista? 🙂 Mulla ei meinaa kiharat pysyä ja hyvät aineet ennen kihartamista lienevät tämän ongelman kanssa kaiken a ja o? 🙂

    • Moikka Sari! Laitan vain lakkaa lopuksi, muita muotoilutuotteita minulla ei ole 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta