Mitä sylki suuhun tuo

Heippistä hei! Toivottavasti vappu meni kivasti!

Tänään ajattelin tulla rustailemaan ihan sitä mitä sylki suuhun tuo, joten katsotaan mitä tämän tytön päässä liikkuu. Vappuaatto meni ystävien kanssa hengaillessa ja vappupäivä taas perinteikkäästi brunssilla. Viime päivät ovat olleet jokseenkin häslinkiä, kun keppien kanssa pistää viilettämään. Yksinkertaisetkin asiat, kuten vesilasin kantaminen toiseen huoneeseen tai siivoaminen ovat nyt työn alla. Kyllä se vaan väkisinkin painaa mieltä alas, kun olo on niin avuton. Ei ole tottunut pyytämään apua tai olemaan vaivoiksi. Luonnekin on tietyissä asioissa sen verran kärsimätön, että ei auta kuin hammasta purra ja toden teolla keskittyä nyt vain kaikkeen muuhun kuin jalkaan.

YVES ROCHER itseruskettava voide

Se mikä piristää on pieni päivitys omaan ”kotisaliin”. Aiemmin olen omistanut vain jumppamaton ja kuminauhan, mutta nyt menin ja tilasin painoja kotiin. Tuolla ne vielä odottavat pahvilaatikoissa ottajaansa, mutta kunhan tästä jalka vähän paranee niin saa pahvit kyytiä.

Se mikä tässä jalassa eniten harmittaa, on tietämättömyys sen paranemisesta. Jos vain saisi tietää jonkin ajan, jonka päästä jalka olisi taas kunnossa, niin olisin paljon rauhallisemmin mielin. Viimeksi kun jouduin polvileikkaukseen, lääkäreiden ennusteet ja  sitä kautta omatkin odotukset paranemisesta olivat aivan liian optimistiset. Luulin, että kuukausi max pari ja olisin taas entisessä kunnossa. Toisin kävi ja oli aikoja, jolloin ajattelin, että polvea tästä ei enää tule. Yli vuoden päivät meni, että jalkaan alkoi taas pikkuhiljaa luottamaan. Hyvähän se on, että odottaa parasta, mutta tällä kertaa odotukset ovat maltillisemmat. Fiilikset menevätkin vähän vuoristorataa. Välillä turhauttaa, mutta sitten taas yritän miettiä, että asiat voisivat varmasti olla huonomminkin. Asenne on se mikä ratkaisee, joten ei kun sisulla etiäpäin. Toivotaan, että se aurinko kohta paistaisi tähänkin suuntaan.

Ja eipä muuten näy aurinkoa missään! Ilma kuvastaa aikalailla tämän hetkisiä fiiliksiä. Olenkin aiemmin kertonut, miten itse varmistan tasaisen rusketuksen näissä Suomen säissä. Oma ruiskurusketuskone oli kullanarvoinen sijoitus ja sen ansiosta ei silmäpussit hohda vihreän sinisinä talvellakaan. Etenkin nyt, kun aurinko ei vielä auta ruskettumisessa ja iho on pitkän talven jäljilta vaaleimmillaan, on helpottavaa, että saa suoraan purkista kauniin päivetyksen. Vaikka normaalisti suihkutan värit pintaan, tänään kokeilin itselleni uutta itseruskettavaa. Olen niin tottunut tuohon omaan suihkurusketuskoneeseen ja sen tekemään salonkitason väriin, että olin hieman epäluuloinen uuden kokeilun suhteen. Pahin painajainen olisi olla porkkanana, etenkin, kun illalla on vielä yhdet valmistujaisjuhlat tulossa.

Purkki oli kuitenkin niin edullinen ja nopealla googlettamisella monet olivat pitäneet juuri tästä itseruskettavasta, että uskaltauduin kokeilemaan. Itseruskettavan mukana tuli myös kuorintavoide, joten ensin kuorin ihon ja sitten aloin suihkuttelemaan väriä. Oli muuten todella helppo levittää! Iholle ei jäänyt yhtään sellaista limasta ja tahmaista fiilistä vaan aine kuivui nopeasti. Myös tuoksu oli miellyttävä eikä haissut oikeastaan yhtään itseruskettavalle. Joka tapauksessa, ihan testin vuoksi otin ennen kuvan käsivarresta ja jälkeen kuvan värin levityksen jälkeen.

yves-rocher-itseruskettava

Huomaatteko eron? I like! Tässä vaiheessa aine oli ehtinyt vaikuttaa noin tunnin verran. Tätä uskaltaa kyllä levitellä toistekin. Tuote oli erikoistarjouksessa vain 16,90€! Normaalisti 42,70€! Kaupan päälle tuli vielä kuorintavoiteen ja itseruskettajan lisäksi aurinkokapselit. Jos haluaa kauniin brunan talven kalpealle ja vihertävän suonikkaalle iholle, niin kannattaa tsekata TÄMÄ ERIKOISTARJOUS. Sivulla sanotaan, että tarjous on voimassa vain rajoitetun ajan, joten nyt kannattaa toimia jos haluaa paketin näin halvalla.

yves-rocher-itseruskettava
1. Kuorinta-aine 2. Itseruskettaja 3. Sun Vitamins-kapselit

Tämä kolmijalka lähtee nyt pentutreffeille Urhon kanssa ja sitten nokka kohti illan juhlia. Ihanaa viikonloppua parhaille! 

Katso edellisestä postauksesta: ”Nyt voi olla vähän tyhmä kysymys, mutta mietityttänyt on”

Ida Jemina

31 vastausta artikkeliin “Mitä sylki suuhun tuo”

  1. Hei,

    kiitos vinkistä! Laitoin heti tilaukseen tuon itseruskettavan. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä jalan kuntouttamiseen!

    • Heips Tarja, eipä kestä! Edullinen ja hyödyllinen löytö! Kiitos kovasti, sitä tarvitaan <3

  2. Täältä tsemppihalit sinne! Minulla on oikea jalka oireillut pian 3kk ilmeisesti välilevynpullistuman vuoksi.. Voin niin samaistua sinun tunteisiin, kun ei yhtään tiedä kauanko paranemisessa menee ja oireet ovat niin voimakkaat, että istuminen, istumasta ylösnouseminen, ihan pienet yksinkertaiset liikkeet sattuvat ja koko ranka on kierossa. :/ Jalkoja eikä selkää ole pystynyt treenaamaan moneen kuukauteen, eikä juuri mitään muutakaan. Hammasta purren ja usein kyyneliin nukahtaen mennään, mutta jos jotain hyvää voi tästä kaikesta keksiä niin sen, että ymmärtää arvostaa toimivaa kehoa entistä enemmän!

    • Kiitos Hanna! Voi ei, tosi ikävä kuulla! Kyllä täältä vielä noustaan, usko pois<3 Paljon tsemppiä sinnekin ja pitkää pinnaa!

  3. Heippa! Miten vahvistit polveasi kaiken jälkeen? Itsellä myös polviongelmia ja mietinkin voiko polvea vahvistaa ja välttää rikkoutumiset!

    • Heippa Jaana! Tänään tulossa postausta tästä aiheesta 🙂

  4. Viitsisitkö vastata kommenttiini edellisessä postauksessa ja tsemppiä jalkasi parannuttamiseen… 🙂 <q

  5. Moikka, olet kyllä tosi motivoiva bloggaaja! Olen uusi lukija ja tässä pikkuhiljaa lueskellut vanhat postauksesi läpi. Kuvatkin on aina niin upeita (enkä tarkoita pelkästään kroppakuvia!) ja tekstit selkeitä, hauskoja ja ennenkaikkea niissä on sisältöä. Reseptit ovat olleet mahtavia, vaikka kaikkia en vielä olekaan päässyt kokeilemaan. Treeniohjeetkin ovat todella selkeitä. Kun jossain välissä kaipaan lisämotivaatiota, tulen varmasti selailemaan blogiasi!

    • Voi kiitos Elli! Tästä lähti viikko hyvin käyntiin! Todella mukava kuulla, että viihdyt blogissa, tervetuloa<3

  6. Moi! Täällä vertaistukea nilkkavammaiselle. Itellä meni viime syksynä nivelsiteet vasemmasta jalasta, kun astuin portaissa harhaan. Kunnon rutinan saattelemana nilkka taittui ja lähdin vielä siitä kinkkaamaan itku kurkussa eteenpäin, vaikka olis samantien pitänyt lähteä lääkäriin. Sain kepit ja samanlaiset tuen, kun sulla ja niillä kitkuteltiin noin kolme viikkoa. Tämän jälkeen nilkalle pystyi varaamaan hieman painoa. Noin 2kk tapahtuneesta ensimmäinen hölkkälenkki, 3kk jälkeen pystyin tekemään ensimmäiset kyykyt tuki kantapään alla. Nyt yli puolen vuoden jälkeen nilkan liikkuvuus on edelleen tosi huono, eikä se suoristu kunnolla, mutta pystyn sentään tekemään kyykkyjä ilman tukea (käytän nyt tätä kyykkyä tässä esimerkkinä, koska tunsin, että vamma rajoitti sitä liikettä eniten). Tässä vähän aikataulua, jos sinulla on sama homma kuin mulla! Kärsivällisyyttä vaan. Paranemisia 🙂

    • Moikka Henna! Kiva kun tulit jakamaan tarinasi! Mielenkiintoista kuulla, miten muilla on homma lähtenyt parantumaan. Tsemppiä sinne, toivottavasti liikkuvuus siitä vielä paranisi!:)

  7. Moi! Saako kysäistä, että mitä teet työksesi? Ymmärrän, jos et halua kysymykseen vastata/asiasta blogissasi kertoa. 🙂

    • Moikka! Saa toki! Olen yrittäjä, toimin personal trainerina ja olen vähän tällainen joka paikan fitnesshöylä 🙂

  8. Tässä vähän aika siten halusessa oli hetken hyvä itseruskettava. Halusin sen heti ja käväisin apteekissa hakemassa ACOn itseruskettavan. Tulokseen olen tyytyväinen, mutta rasvattu tunne on aika pitkään. Törmäsin tuohon Yves Rocherin tuotteeseen Cosmopolitanissa ja pistin korvan taakse. Seuraavan kerran kun sieltä tilaan niin pakettiin otan tämänkin mukaan, olen ahkera Yves Rocherin käyttäjä ja tykkään heidän tuotteista.

    • Moikka Clarissa! Kiva kun kerroit kokemuksistasi, niistä on aina hyötyä hyviä tuotteita etsiessä! Tämä väri kuivui ilokseni hetkessä ja oli helppo levittää suihkepullolla. Samaa mieltä olen kanssasi Yves Rocherista, tyytyväinen asiakas täälläkin!

  9. Heippa! Sanotaas nyt vaikka aluksi, että tykkään ihan hurjasti sun blogista! Aiheet on enemmän tai vähemmän erittäin mielenkiintoisia. Itselläni on ongelmana keksiä aina erilaisia välipaloja ja ruokia, joita syödä ja sen vuoksi laihdutusprojekti menee penkin alle. Oon tykännyt noista sun resepteistä, joita aina sillon tällön pistät, ja siitä mulla tulikin mieleen ”postausehdotus”. En oo vielä montaa kuukautta tätä blogia aktiivisesti seuraillut, joten en oo varma löytyneekö näitä tällaisia päivityksiä kuinka paljon. Mutta olisi superia nähdä sun syömisiäs esimerkiksi viikon ajan. Sekä kuvina, että kertomuksena, mitä ruoat ovat sisälleen syöneet yms.

    • Heipsis! Kiitos paljon, kiva että jutut ovat olleet mieleisiä! Ruokapostauksia ja terveellisiä vaihtoehtoja on tulossa pian! 🙂

  10. Tsemppiä kovasti kuntoutukseen. Itsellä repesi pohjelihas viime syksynä ja kyllä siinä sai kerätä kaikki positiivisuuden pienimmätkin rippeet että jaksoi vesijuosta ja kävellä ja varpaillenousta läpi pitkän ja synkän syksyn ja talven… Kiitos energisestä blogista ja inspiroivista kuvista – tuun katsoon niitä aina silloin jos salille lähtö on vähän hankalaa 🙂

    • Kiitos paljon Anna! Auts, kuulostaapa inhottavalta! Tuo on ihan totta mitä puhut positiivisuuden pienimmistä rippeistä, niitä saa tässä kyllä etsiä. Kiva kun tulit kommentoimaan ja ihan huikeeta, että täältä irtoaa inspistä salille! 🙂 Mahtavia treenejä sinne!

  11. Moikka! Blogisi on aivan mahtava :)! Olet ihanan hyväntuulinen ja asenteesi on ihana – ei voi kun ihailla:) Monia vinkkejä olen sinulta täältä napannutkin ja siksi odottelen aina innolla uusia juttuja. Jos toiveita postauksiin saisin ehdottaa niin toivoisin lihaksenkasvuun vinkkejä 🙂 esim juuri sellaisia asioita mitä suosittelisit tekemään, jotta tuloksia alkaisi näkyä ja minkälaisia asioita välttäisit ( ihan sekä ruokailun että kuntoilemisen puolella).
    Hyvää kevään jatkoa!:)

    • Moikka Ansku! Kiitos tästä piristyksestä! 🙂 Aina saa esittää toiveita, ehdottomasti voin tästä joskus kirjoitella! Se onkin mielenkiintoinen aihe! Ihanaa kevättä sinnekin <3

  12. Heips! Käytätkö tuota rusketusainetta suihkurusketukseesi mitä saa tuolta kauneutta.com sivuilta? Itse olen käyttänyt yhtä ja samaa aina ja nyt haluaisin kokeilla jotain muuta. Tai onko sinulla suositella jotain merkkejä/linkkejä mitä käytät? 🙂 Olen yleensä tilannut ebaystä..

    • Moikka Emmi! Itse olen jo jonkun aikaa käyttänyt erästä tiettyä väriä, joka toimii ainakin omalla ihollani todella luonnollisena värinä ja jota myös useat maailmalla rusketussalonkia pitävät ovat kehuneet. Tilaan yleensä kolme eri väriä isoissa pulloissa, jotka kestävätkin tooodella pitkään – voi sitten myös valita sopivan sävyn tilanteen ja vuodenajan mukaan. Joskus myös miksaan esim. tummaa ja mediumia keskenään. Kannattaa tuota väriä ehdottomasti testata, jos et ole aiemmin kokeillut! Eli ebaysta saa tilattua ja tästä väristä on kyse. Eikä tarvitse tullimaksuista murehtia kun värit tulevat EU:n sisäpuolelta – saapunut perille myös aina tosi nopeasti!

    • Kiitos suosituksesta! Näyttää tosiaan olevan hyvät arvostelut 🙂 Yritin tilata äsken heidän kotisivuiltaan, mutta en saanut tilausta läpi, kun järjestelmä valitti, että postinumero ei ole oikea. 🙁 Onko sinulle käynyt vastaavaa?

    • Eipä mitään! Tilauksen voi tehdä vain tuon ebayn kautta, kotisivujen kautta eivät toimita Suomeen. Toivottavasti ongelma tällä ratkeaa 🙂

  13. Moikka! Jääkö tosta nimenomaan kauneutta.comin kautta tilattavasta rusketusaineesta vahva tuoksu iholle suihkutuksen jälkeen (sen tyyppinen kun esim itseruskettavista)? Ja ärsyttääköhän aine helposti kasvojen ihoa..? Kiitos jos osaat kertoa/antaa vinkkejä, on nyt vahvassa harkinnassa tilata kotiin toi suihkurusketussetti…:)

    • Moikka Anni! Ei jää samanlaista tuoksua ja ei ole ärsyttänyt yhtään ihoa itselläni. Tuo suihkurusketuslaite on kyllä ollut maailman paras sijoitus!:)

  14. […] Ja ainiin!!! Sain tietää, että TÄMÄ ITSERUSKETTAVAN ERIKOISTARJOUS on voimassa enää tämän viikonlopun! Paketissa saa itseruskettavan, kuorinta-aineen ja aurinkokapselit hintaan 16,90€! Normaalisti 42,70€! HUOM vain yksi tilaus per henkilö, mutta ainahan sitä voi oman poikaystävänsä tai äitinsä laittaa tilailemaan mikäli haluaa toisen paketin vielä tähän hintaan. Täällä istutaan brunat päällä itseasiassa tälläkin hetkellä. Oman testini tästä väristä pääset katsomaan täältä: Mitä sylki suuhun tuo […]

  15. Hei! Tuliko sinulle tarjousta tilatessasi s-postiin mitään tilausvavistusta? Tilasin itse eilen tuotteet kirkoituksessasi olevan linkin kautta, mutta mitään vahvistusta siitä ei ole s-postiin tullut. Epäilyttää, että onko tilaukseni mennyt perille 😮

    • Hei Roosa! En valitettavasti muista tuliko tuosta tilausvahvistusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta