Mikä erottaa jyvät akanoista?

On olemassa eräs tärkeä asia, joka ei saa tarpeeksi arvostusta osakseen. Se ei ole koskaan muodissa, se ei sisällä mitään hienoja sanoja, se ei kuulosta erikoiselta eikä se ole mikään ihmeratkaisu. Se jää monella kokonaan huomioimatta ja näkemättä vaikka juuri se on kaiken menestyksen pohja.


Puhun tietysti perusasioista. Kaiken menestyksen pohjalla on perusasioiden hallinta, puhutaan sitten saliurheilusta tai vaikka seiväshypystä. Ennen perusasioiden oppimista on turha alkaa hifistelemään pienemmillä asioilla. Valitettavasti tällaisia tapauksia näkee hyvinkin paljon. On kiva miettiä kuinka monta grammaa kannattaa ottaa arginiinia mihinkin kellon lyömään, on kiva tehdä erikoisia liikkeitä salilla ja on kiva hankkia kaiken maailman uudet pelit, vehkeet ja vempeleet. Tämä kaikki on kuitenkin hienosäätöä! Ennen perusasioiden hallintaa ei kannata tuhlata aikaa hifistelyyn sillä pelkällä nuppien viilaamisella ei pitkälle pötkitä.

Hifistely ei tietenkään itsessään ole huono asia. Olen varsinainen hifistelijä itsekin. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä saliharrastuksessa, lihasten kasvatuksessa tai vaikka dieettaamisessa. Kun perusasiat ovat kunnossa, tarkemmalla miettimisellä ja viilaamisella voidaan päästä vieläkin pidemmälle. Esimerkiksi jos ruokavalion perusrakenteet ovat kunnossa, voi alkaa miettimään miten siitä voisi saada vieläkin paremman. Jos kuitenkin syö miten sattuu, ei todellakaan kannata aloittaa ruokarempan miettimistä siitä, kannattaisiko nyt ostaa ensimmäiseksi lakkakääpää, EAA:ta tai vaikka CLA:ta. Ensin kannattaa jättää ne mikropitsat kaupan hyllylle, korvata ne jollain oikealla ruualla ja vasta sen jälkeen mahdollisesti harkita lisäravinteita.

Pelkillä perusasioilla pääsee pitkälle!

Pelkällä hifistelyllä ei pääse pitkälle!

Perusasioilla + hifistelyllä pääsee pisimmälle, kunhan perusasiat hallitaan ensin!

Monet miettivät vinkkejä laihtukseen sekä lihasmassan kasvatukseen ja pettyvät, kun kuulevat, että perusasiat ovat näihin ongelmiin ratkaisu. Olisi kivempi kuulla, että jokin tietty tuote tai jokin hieno tekniikka ratkaisee ongelmat ja se on juuri se salaisuus, jolla tulosta tulee. Etsitään ihmeratkaisua, jotakin hienompaa, jossa olisi salaperäistä taikaa. Nopeimmin nämä ihmiset pääsisivät kuitenkin tavoitteisiinsa, kun laittaisivat perusjutut (ruokavalion ja liikunnan) kuntoon, joko itse tai ammattilaisen avulla.



En voi tarpeeksi painottaa, kuinka tärkeää perusasioiden hallinta on. Sitä ennen kaikki muu kannattaa unohtaa. Vasta sitten, kun perusasiat ovat kunnossa, on tarkemmasta viilailusta apua.

Peace and love ja aurinkoista viikonlopun alkua! 

Edelliseen tekstiin pääset tästä: Huono äiti

Ida Jemina

6 vastausta artikkeliin “Mikä erottaa jyvät akanoista?”

  1. Hei! Tosi hieno blogi sulla ja olet upeassa kunnossa! Tuohon perusasioiden kuntoon laittamiseen…luin jostain, että vain n. 5% päivittäisestä energiansaannista tulisi saada sokereista. 2000 kcal kulutuksella tämä tarkoittaisi kai n. 25g sokereita päivässä. Mitä mieltä olet tästä?
    Nyt kun katson jääkaappiin, niin esim. litrassa maitoa on n. 50g sokeria (laktoosia?); 4 palassa ruisleipääkin on n. 25g sokeria. Juotko itse ollenkaan maitoa tai syötkö leipää?

    • Moi! Kiitos paljon, kiva jos tykkäät blogista! Ei energiaa pääsääntöisesti sokereista ole syytä ottaa. Tuossa yhteydessä on varmaan ollut huolenaiheena erityisesti elintarvikkeisiin lisätty sokeri (jogurtit yms), mistä ei tarvitse liikaa kantaa huolta mikäli ruokavalio koostuu kunnollisista raaka-aineista. Maidon hiilari on tosiaan maitosokeria (laktoosi), mutta tuo ruisleivän sokerimäärä kuulostaa aika huikealta kun suurimmaksi osin niiden hiilareiden pitäisi olla tärkkelystä. Itse käytän jonkun verran maitoa, leipää ei pahemmin tule ostettua – omatekoista syön kylläkin!

  2. Moikka,
    seuraan blogiasi, vaikka olenkin jo melkein ”ikäloppu”, eikä minulla ole kovin mitään kovia tavoitteita oman kroppani suhteen. Olen ennen ollut sutjakka ja urheilullinen, mutta painon nousun jälkeen jojoillut painoni kanssa erilaisten laihtuskuurien kanssa.
    Nyt olen oikeasti päättänyt tehdä jotain keski-ikäiselle keskivartalolleni (vyötärö 86 cm). Olen aloittanut kuntosalin, lenkkeilyn ja osallistun joillekin ohjatuille tunneille aina tilanteen mukaan. Tarkoitus on pudottaa painoa 10 kg helmikuun loppuun mennessä (veto).
    Olen kanssasi samaa mieltä, että perusasiat pitää laittaa ensin kuntoon ja vasta sen jälkeen voi hienosäätää. Itsekin jossain vaiheessa odotin, että joku muu tekee homman puolestani, mutta ketään ei näkynyt ;).
    On mukava lukea blogiasi ja katsella tekniikkakuviasi. Kiitos!

    • Moikka Merja! Mahtava juttu ja hienoa kuulla, että olet motivoitunut 🙂 On tosiaan tärkeää ymmärtää, että vaikka ohjeita ja vinkkejä voi joku antaakin, niin työ on kuitenkin aina tehtävä itse. Hurjasti tsemppiä kilojen karistamiseen ja kiva kun olet seuraillut blogia!

  3. Moikka!
    Haluaisin kysyä naisen näkökulman asiaan: olen hieman rasvaa omaava parikymppinen nainen. Olen ollut kilpaurheilija ja pariksi vuodeksi liikunta jäi lähes kokonaan kilpauran loputtua. Voimaharjoittelua tuli tehtyä ja salilla käymisestä tuttua. Nyt olen taas käynyt salilla ja kun mitat ovat n. 170/70 niin voinko alkaa kasvattamaan ennemmin lihasta kuin diettaamaan? Haluan tietenkin suht kireään kuntoon dietillä. Kannattaisiko massakautta ”lyhentää” ettei rasvaa tulisi liikaa jo entisen päälle ja ettei dietti venyisi taas liikaa? Kuinka pitkä dieetin kannattaisi noin suurinpiirtein olla massakauden jälkeen?
    Hieno blogi sinulla! Täältä löytyy paljon vanhoja ja uusia juttuja treenaukseen ! 🙂

    • Moikka! Kiitos, kiva että olet pitänyt blogista! Yleisesti ottaen jos rasvaa on sen verran, ettei enempää haluaisi, kannattaa kasvatuksen sijaan kuntoa alkaa siistiä. Dieetin pituus on aina tapauskohtaista ja riippuu mm. lähtökunnosta ja siitä kuinka kirpsakaksi halutaan. Suosittelen lukemaan postaukseni aiheesta Bulkki vai Dieetti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta