Meikit naamassa ei voi treenata kovaa

Joitakin tuntuu kovasti kiinnostavan se, onko toisilla meikkiä treenatessa vai ei. Se on kuitenkin aika hassua, ainakin omasta mielestäni. Meikattuna tai ei – sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka tosissaan treenaa. Nämä jutut ovat täysin toisistaan riippumattomia ja irrallaan olevia asioita.
 
Miksi aiheesta ylipäätään pitää edes puhua? Vie vain turhaan energiaa, jos stressaa ja pahoittaa mielensä jonkun toisen meikeistä, meikkaamattomuudesta tai vaikkapa vaatteista salilla.
 
Lopputuloksen kannalta on aivan sama, treenaako meikit naamassa vai ei.  Se ei vaikuta suorituskykyyn mitenkään. Kannattaa tehdä niin, kuin itselle on mukavinta. Jos tuntuu mukavimmalta olla ilman meikkiä niin jes, go for it! Jos joku taas on tottunut treenaamaan meikkien kanssa, niin fine! Yhtä hyvä vaihtoehto tämäkin, koska suorituskykyyn sillä ei edelleenkään ole vaikutusta.
 
Meikit, lippis ja kireet housut salilla. Ou shiiieeeet taisin tulla salille vain keikistelemään!
 
 

Voin omasta kokemuksesta sanoa, että kovaa pystyy treenaamaan niin meikeissä kuin ilman, yhtälailla kuin voi treenata joko pinkissä tai sinisessä paidassa, pitkillä hihoilla tai vaikka ilman hihoja. Koskaan naamataulu ei ole vaikuttanut suoritukseeni – meikeillä tai ilman. Ikinä ei ole käynyt niin, että kyykkyä pitäisi tehdä, mutta ei vaan pysty kun on nää meikit naamassa.  Kerta kaikkiaan ei pysty ainakaan enää tätä vikaa toistoa kun on ripsaria silmissä! Jos tällaiset asiat ihan oikeasti vaikuttavat suoritukseen, niin on ehkä paikallaan tarkastella oman tekemisen ja motivaation laatua ylipäätään.

 
Myös tietynlaista leijumista aiheeseen liittyen kuulee aika ajoin. Harva kertoo leijuen, että treenaa yleensä meikit päällä, mutta toisinpäin asiasta kuulee usein:  ”Mä en ainakaan mitään meikkaa. Salille mennään treenaamaan eikä itseään esittelemään.” Okei? Good for you, jos se sopii sinulle paremmin, mutta ymmärrät varmaan, ettei meikkaaminen estä treenaamasta kovaa tai meikittä treenaaminen tuo parempaa kehitystä? Jos toisen tyyli poikkeaa omasta, se ei tarkoita sitä, että jompikumpi olisi toista parempi. Ihan niin kuin ei ole ok arvostella muiden ulkonäköä vaikkapa koulussa tai työpaikalla, ei se ole ok myöskään salilla. 
 
Käytännön esimerkkinä oikeasti kovista mimmeistä voisi ottaa Figure-Olympiavoittajat, Nicole Wilkinsin ja Erin Sternin, jotka siis ovat maailman kovimpia siinä mitä he tekevät. Kummatkin meikkaavat salille eikä se näytä vaikuttavan heidän tekemisiinsä ja tuloksiinsa mitenkään. Jotkut naureskelevat jenkkinaisille, kun he menevät ehostettuina salille. Mitä väliä sillä on vaikka olisi kruunu päässä? Ei mitään. Nämä kaksi naista sen ovat vuodesta toiseen todistaneet.
 
Erin
Nicole
 

 

Vaatteissa sama juttu – mitä väliä?

 
Vaatetus menee myös tähän samaan kategoriaan. Se mikä ratkaisee, on miten treenaa – ei se, miltä näyttää.  Oli päällä sitten kireät trikoot tai löysät kollarit, pääasia on se, että treeni kulkee. Jos toisten merkkikuteet, lippikset tai tank-topit ärsyttävät, niin kannattaa miettiä, mikä ikävä juttu siinä omassa elämässä aiheuttaa niin alhaisen sietokyvyn ympäröivään maailmaan. Negatiivinen ajattelu ja muiden arvostelu on kaikista eniten pois negaajalta itseltään. Kukaan ei kuitenkaan muuta omaa tyyliään siitäkään huolimatta, että sinua vähän harmittaa – miksi siis edes vaivautua pahastumaan henkilökohtaisesti?
 
Itse en omista isoa kasaa erilaisia treenivaatteita ja vuosia treenasinkin vain yksillä treenihousuilla. Se ei kuitenkaan vaikuttanut treeniin tai kehitykseen mitenkään. Vaatteet/vaatettomuus tai meikit/meikittömyys eivät lihaksia tee. Enkä sano sitä, ettenkö haluaisi paljon hienoja treenivaatteita. Todellakin haluaisin, nehän näyttävät ja tuntuvat upeilta! Mutta eivät ne lopputulokseen vaikuta. 
 
 
 

Arnoldin aikaan isot pojat treenasivat Venicen Gold’silla usein ilman kenkiä ja ilman paitaakin. Hyvin kuitenkin näytti kulkevan ja treeni meni selvästi perille jopa ilman salihanskoja tai teknisiä materiaaleja. Toisaalta taas tämän päivän huiput hyödyntävät nykyajan kehittyneitä treenivarusteita ja hienoja vaatteita – perille menee treenit selvästi tälläkin tyylillä. Pointti onkin se, että tällaiset asiat kuin meikit tai vaatteet ovat aivan toissijaisia kun puhutaan treenistä. Tehdään vaan kaikki juuri niin kuin itselle on mukavinta. Jos on mukavaa treenata hihattomassa, niin treenaa hihattomassa. Jos on mukavaa treenata verkkareissa, niin treenaa verkkareissa. Jos on mukavaa treenata trikoissa tai vaikka minishortseissa, niin treenaa trikoissa tai minishortseissa. Jos on mukavaa olla meikittä salilla, niin ole meikittä salilla. Jos on mukavaa olla meikeissä salilla, niin ole meikeissä salilla. Mitä väliä?

 
Tee niin kuin itsellesi on parasta ja anna muiden tehdä samoin. Kuka on samaa mieltä?
 
 
Edelliseen kirjoitukseen veden juomisen tärkeydestä pääset tästä: Veden juonti

Ida Jemina

13 vastausta artikkeliin “Meikit naamassa ei voi treenata kovaa”

  1. Todella hyvä postaus ja puhut niin asiaa! En ole ikinä ymmärtänyt toisten arvostelemista salilla, ihan turhaa energian tuhlausta. Keskityn täysillä omaan treeniini, joten en edes huomaa onko jollain meikit naamassa tai aina sama paita päällä. Itse en kylläkään henkilökohtaisesti lähtisi bilemeikit naamassa, mutta ei se myöskään minua haittaa, jos jollain muulla on. Olen itse asissa kerran ollutkin täydessä tällingissä, koska bileilta muuttuikin treeni-illaksi. Treenaan aina salilla ripsarit ripsissä, sillä en koe tarpeelliseksi pestä niitä pois.

    • Niinpä! Harmihan se on jos jotkut ottaa näinkin pienistä asioista pahaa mieltä. Antaa kaikkien kukkien kukkia! 🙂

  2. Oon kyllä sun kanssa niin samaa mieltä tästä asiasta 🙂 toki välillä näkee överi meikattuja naisia salilla, ja itse saattaa vähän hämmentyä asiasta. Näitä kyllä on tosi harvoin…en siitä kuitenkaan numeroa tee tai pahoita mieltäni mitenkään. Niinhän se on, että lopputulokseen se ei vaikuta mitenkään eikä se oo keneltäkään pois käykö salilla meikeissä vai ilman. Sama juttu vaatteiden kanssa, itse en ainakaan kiinnitä huomiota muiden salivaatteisiin arvostelevasti, pikemminkin välillä kiinnittää huomion jonkun ihaniin värikkäisiin salikenkiin tai vastaavaa. Jokainen käyköön salilla just niissä vaatteissa, kun haluaa, ja meikeissä tai ilman 🙂 -Johanna

    • Word! Ihan hölmöä stressata muiden ihmisten meikeistä tai vaatteista erityisesti siksi koska ne eivät mitenkään vaikuta omaan tekemiseen. Hyviä treenejä sulle Johanna 🙂

  3. Mä meikkaan joka aamu töihin niin aika luonnollisesti menen meikit naamassa sitten myös salille. Menen kyllä vapaapäivinä meikittömänä jos ei ole muuten ollut tarvetta meikata. Ja ei tosiaan vaikuta pätkääkään treeniin 😀

  4. mä en pysty menemään salille meikit naamassa. Hikoilen niin paljon että olisi kyllä super kamalan näköistä se touhu ripsarit poskilla 😀

    • Tiedän tunteen, välillä sitä muistuttaa ihan pesukarhua:)

  5. Totta puhut! Mulle ihan sama missä kuteissa jengi treenaa, tai onko meikkiä tai ei. Mä en pese meikkejä pois jos sitä on salillemennessä, mutta voin kyllä sunnuntaiaamuna mennä meikittäkin reenailemaan. Hyvä kirjoitus!

    • Kiitos! Parasta on juuri keskittyä siihen omaan tekemiseen ja tehdä niin kuin itselle on mukavinta tai helpointa. Tsemppiä treeneihin Suski!

  6. Samaa mieltä sun kanssa! Itsellä vaihtelee paljon menenkö salille meikattuna vai meikittä, mut jostain syystä tulee mukavampi olo, jos edes kulmissa ja huulissa on vähän väriä. Kivempi katsella itseään peilistä? 😀 Mulla tosin meikit lähtee aina valumaan, koska hikoilen naamastani aivan järkyttäviä määriä treenatessa 😀 Ehkä syynä siihen miksi jotkut eivät ymmärrä meikit naamassa treenausta on se, että se ei välttämättä ole ihon kannalta aivan paras. Mutta eipä se kenenkään asia ole miten sitä kukin parhaiten viihtyy!

    Kiitos loistoblogista, tovi tässä jo vierähtänyt juttujasi lukien 🙂 Otan varmasti treenivinkkejäsi käyttöön ensi kerralla kun salille suuntaan!

    • Moikka Silja! Sama juttu täälläkin päässä, välillä meikit silmissä (valuneena poskilla) ja välillä taas ilman meikkiä. Tottahan se on, että mielummin sitä tuntee olonsa mukavaksi kuin epämukavaksi. Toisilla se voi tarkoittaa meikkiä ja toisilla meikittömyyttä ja jokainen tehköön niin kuin parhaaksi kokee:)

      Kiitos itsellesi kommentista ja mukava kuulla, että olet viihtynyt juttujeni parissa! Nappaa ihmeessä vinkkejä mukaan ja paljon tsemppiä treeniin! 🙂

  7. Katson kieroon sitä että ollaan lippis päässä salilla, sillä minusta päähineet eivät kuulu sisätiloihin. Varsinkin jos tulisi työssä ”istun nyt tämä hattu/pipo/lippis päässäni seuraavat 8h tässä” meiningillä vastaan niin sitä sanoinkuvailemattoman tuntemuksen määrää. Ne eivät vaikuta siihen miten kovaa treenaa, mutta välillä näkee tosi hikoileviakin ihmisiä (lähinnä miehiä) lippis päässä salilla ja ihan miettii että meneeköhän tuo pesuun. #ennenoliparemmin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta