Liikuntaöverit!

Liikuntabuumi on tuttuun tapaan alkanut ja on mahtavaa, että moni aloittaa uuden vuoden tavoitteet kirkkaana mielessään. Oli sitten täysin aloittelija tai jo tottunut liikkuja, on pari asiaa, jotka kannattaa ehdottomasti pitää mielessä urheilutavoitteita tavoitellessaan.

Vähän karatea sarjojen välissä
Vähän karatea sarjojen välissä

Monesti saattaakin käydä hassusti, jos vetää homman vahingossa överiksi. Alkuhuumassa voikin käydä niin, että vapaa-aika täyttyy pelkästään salista, juoksusta, jumpista ja kaikesta mahdollisesta hikoilusta. Nythän mennään eikä meinata, eikö niin? Tämä on ehdottomasti oikea asenne, mutta salakavalien liikuntaövereiden kanssa kannattaa silti olla varuillaan. Jos tekee liian suuret muutokset aiempaan, voi mahtava alkuinnostus laskea yhtä nopeasti kuin tulikin. Jos ei ole aiemmin liikkunut paljon, ei välttämättä kannata heti alkuun pamauttaa viittä salikertaa ja muutamaa aerobista sessiota viikkoon sekä ehkä siihen päälle vielä täyttää kalenteria ohjatuilla jumpilla. Ja vaikka olisikin aiemmin tottunut liikkumaan, ei silloinkaan tietystikään kannata liikuntakertoja kerralla tuplata. Alkuinnostuksessa voi jaksaa jonkin aikaa, mutta liian suuret harppaukset ja totaalinen muutos aiempaan saattavat johtaa äkkipysähdykseen. Jossain kohtaa liikunta ei enää maistukaan ja koko hommasta menee maku. Sali ja lenkkipolku eivät enää houkuttele yhtään ja tie vie vain joko naama rutussa sekä velvollisuudentunnontuskissa vääntämiseen tai totaaliseen liikunnan loppumiseen.

liikunta overit

Miten sitten tammikuun alkuinnostuksen saa pysymään yllä ja välttää löytämänsä itsensä jo seuraavassa kuussa tästä kurjasta tilanteesta? Kun pitää mielessä pari simppeliä asiaa, ei unelmien kunto jää vain haaveeksi.

  • Älä muuta kaikkea kerralla. Ei liian suuria muutoksia suuntaan eikä toiseen eli ei kituutuskärvistelyjä dieettaajille tai kaloriövereitä lihastenkasvattajille.
  • Lisää pikkuhiljaa liikuntamääriä ja tehoa. Jos painaa tallan pohjaan samantien, huomaa äkkiä sutivansa vain paikallaan. Järkevästi, maltillisesti ja pitkäjänteisesti etenemällä saavuttaa huomattavasti parempia tuloksia, kuin tekemällä aina silmät vaahdossa.
  • Harrasta sellaista liikuntaa, josta nautit. Jos juoksumatto ei houkuttele, ei heti ensimmäiseksi kannata rynnätä sinne. Jos taas jumpat maistuvat, jumppaile! Mikäli taas nautit kotona treenaamisesta, panosta siihen! Liikuntaharrastus pysyy matkassa mukana, kun tekee sitä, mistä nauttii. Jos joutuu joka kerta ennen treeniä tuskastelemaan sitä, ettei yhtään tekisi taas mieli mennä kolisuttelemaan puntteja, kannattaa kokeilla jotakin toista itselleen sopivampaa liikuntamuotoa. Tämä on ehkä tärkein yksittäinen asia ylipäätään urheilussa, tee sitä mistä pidät!
  • Hiljaa hyvää tulee! Muista siis olla kärsivällinen. Älä odota epärealistisia tuloksia. Kaikki kilot eivät karise viikossa eikä lihakset kasva silmänräpäyksessä. Vaikka tulokset eivät välttämättä näy heti, se ei tarkoita sitä, etteikö muutosta parempaan tapahtuisi. Pitkäjänteisellä työnteolla homma menee pienin askelin eteenpäin ja tammikuussa asetetut tavoitteet ovat koko ajan lähempänä ja lähempänä.

Suosittelen myös kurkkaamaan tämän postauksen: Miksi en laihdu – 10 syytä epäonnistumiseen.

liikuntaoverit

Liikuntainnostus on ehdottomasti hyvä asia ja sitä kannattaa vaalia. Niinpä toivotan hurjasti tsemppiä kaikille tavoitteiden saavuttamiseen ja aivan mahtavia treenejä – olipa kyse sitten salista, kiipeilystä tai tankotanssista!

Edellisessä postauksessa kerroin omista vuoden 2015 tavoitteistani.

Ida Jemina

12 vastausta artikkeliin “Liikuntaöverit!”

  1. Hei! Tosi kiva tälläinen postaus, pitäisi itsekkin alkaa treenaamaan 🙂 Toivoisin sellaista postausta, jossa olisi ohjeet kotona treenattaviin jalkalihas/pakara liikkeisin ja jos niitä on paljon niin vaikka kaksikin postausta 🙂 -Kiitos jos toteutat

  2. Toivepostaus: mistä kaikki alkoi ja miten lähdit liikkeelle niin treenin kun ravinnon suhteen, mitä matkan varrella on tapahtunut ja millainen on sun ruokapäiväkirja nyt ja esim. Viikon treenit!:)

    • Kiitos toiveista! Alkutaipaleesta olen ajatellut joskus kirjoittaa enemmänkin, mutta tässä postauksessa olen kirjoittanut siitä, minkälaisella ohjelmalla aloitin aikoinani.

  3. Tää on niin totta! Vain pitkäjänteisyys kannattaa, kaikkea ei saa heti – oikeastaan missään, paitsi lotossa ani harva. Olisit voinut varottaa, että liian kova alotus lisää abaut miljoona kertaa loukkaantumisriskiä… juoksussa rasitusvammat. Salilla myös liian innokas kyykkääjä varustettuna huonolla liikkuvuudella ja tekniikalla on vääjäämättä telakalla. Miehillä usein kiertäjäkalvosimet paukkuu…

    • Aivan! Se on hyvä pointti! Pitkäjänteisyys on oikeastaan ainoa tie mihinkään tavoittelemisen arvoiseen. Hyviä treenejä Zimi!

  4. Yksi liikuntaövereiden miinuspuoli on myös palautumisongelmat ja ylikunto. Itselleni on erittäin vaikeaa löytää kultainen keskitie, sillä into ja tekemisen palo eivät tunnu loppuvan koskaan, mutta kerta toisensa jälkeen kroppa sanoo lopulta itsensä irti ja vaatii pidemmän totaalilevon. Sen jälkeen joutuu taas aloitella hissunkissun alusta. Kunpa oppisikin löytämään itselle sopivat määrät ja tehot, niin tulisi joskus niitä tuloksiakin!

    • Totta puhut! Lepo on erityisen tärkeää palautumisen sekä kehityksen kannalta vaikka se monesti saattaakin unohtua ja siitä ei mielestäni riittävästi puhuta. Olen joskus aiemmin kirjoittanut aiheesta ”Unohtuiko lepo” ja siellä mainitsin omakohtaisista käytännön syy-seuraus kokemuksista levon ja kehityksen välillä. Kultainen keskitie voi olla joskus haasteellista löytää, jolloin kannattaa asettaa selkeät rajat liikkumiselle. Tsemppiä sen etsimiseen ja mahtavia treenejä sekä mukavaa viikonloppua! 🙂

  5. Ida, olet todella kaunis ja naisellinen nainen. Toivotan sinulle treeni-iloa, onnea ja menestystä vuodelle 2015.

    • Kiitos kauniista sanoista Ville! Oikein mahtavia treenejä sullekin sekä iloista ja energistä uuden vuoden alkua!

  6. hei! pakko kysyä mistä toi paita on ostettu? 🙂 tarviin just ton tyylisen treenipaidan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta