Kuka voisi kellot seisauttaa?

Tätä aihetta olen pyöritellyt päässäni jo pitkään, mutta olen kuitenkin kartellut siitä kirjoittamista. Joskus ajatukset on vain vaikea saada puettua sanoiksi ja vieläpä kirjoitetuksi tekstiksi. Nyt kuitenkin ajattelin yrittää ja kuulla myös teidän ajatuksianne aiheesta.

Nykykulttuurissa kiire tuntuu olevan useissa yhteyksissä pinnalla. Ja ihan ymmärrettävistäkin syistä, tuotteliaisuus ja aikaansaavuus ovat tiettyyn pisteeseen asti myönteisiä asioita. Näiden ominaisuuksien ansiosta ollaan päästy pitkälle ja ilman kunnon tekemisen meininkiä kehitystä on vaikeaa saavuttaa – niin kuntosalin puolella, kuin myös muualla.

Ainakin joissain yhteyksissä kiire on kuitenkin saattanut saada jopa itseisarvoa muistuttavia piirteitä. Aina toiminta ei välttämättä ole edes kauhean tuottavaa, vaikka kalenteri pursuaa ylitsevuotavasta määrästä velvotteiden hoitamista. Aamusta iltaan kun painaa tukka putkella aamulenkiltä palaveriin, palaverista toiseen, iltapäivätreeneistä kotiin jatkamaan töitä ja lasten harrastuksiin kuskaamisesta pikaiselle kalenteriin merkitylle kahvivartille kaverin kanssa, josta suoraan iltaluennoille tabletti kainalossa, voi jo aavistella olevansa asian ytimessä. Mitä täydempi päivä, sitä parempi – tai ainakin siltä joskus tuntuu.

kuka voisi kellot seisauttaa

Usein kuulumisia kysyttäessä kuulee vastaukseksi listausta työtehtävistä ja velvollisuuksista. Toki tämä voi toimia luontevana smalltalk-aiheena tai vaikkapa stressinpurkukeinona, siinä missä myös sosiaalisen arvostuksen kalasteluna. Töistä puhuminen onkin ehdottomasti luonnollista, onhan se iso osa elämää ja joillekin työ voi tarjota myös yhden elämän suurista intohimoista. Kuitenkin, kun vapaa-ajan tapahtumissa, juhlissa ja kotona, valitetaan vain työkiireitä, laittaa se toisinaan miettimään. Niin niin, mutta mitä sinulle kuuluu?

Itsekin koen olevani kiireinen ihminen ja siksi kai näitä juttuja tuleekin pohdittua silloin tällöin. Siinä missä on kiva saada paljon aikaan ja tehdä elämässä monia asioita, olen erityisesti viime vuosina pyrkinyt tunnistamaan olennaisimpia asioita keskittyen mahdollisimman paljon niihin. Samalla epäolennaisempia ja usein paljonkin aikaa vaativia tehtäviä on onnistunut vähentämään. Pakolliset ja velvoittavat jutut pyrin hoitamaan mahdollisimman tehokkaalla tavalla ilman mähmimistä ja liiallista edestakaisin seilaamista. Päätöstentekoa ja lopputulosten kannalta olennaista toimintaa tehostamalla onkin pikkuhiljaa onnistunut vapauttamaan enemmän aikaa itselleni erityisen tärkeille asioille – vaikka kehitettävää riittää toki hamaan tulevaisuuteen.

Toisinaan vierailen sukuloimassa ulkomailla ja siellä tykkään tarkkailla kulttuurierojen esiintymisiä erilaisissa tilanteissa sekä asioissa. Muun muassa näillä reissuilla olen huomannut usean asian olevan valtavan hyvällä mallilla täällä kotimaassa, siinä missä jotkut havainnot ovat toimineet silmiä avaavina myös toiseen suuntaan. Pari vuotta sitten eräänä arki-iltana istuin sukulaiseni seurana tirisevän grillin äärellä kirkkaan tähtitaivaan alla ennen yhteistä isolla porukalla nautittavaa ilta-palaa. Totesin sujuvalla espanjan ja englannin sekoituksella “tranquilo life”, viitaten paikalliseen rentoon tapaan viettää yhteistä vapaa-aikaa. Keskustelukumppanini katse kääntyi rauhallisesti grillillä kypsyvistä vihanneksista minua kohti lempeästi hymyillen : “For suomalainen es tranquilo life. Here es just life.” Tämä laittoi tarkastelemaan kriittisesti omaa tilannettani, käytänkö aikaa riittävästi elämäni tärkeimpiin asioihin? Tekemisen tohinoissa sitä ajautuu helposti tilanteeseen, jossa pieni kalenterin siivoaminen on paikallaan.

kiire

Kun painaa tukka putkella menemään, voi olla myös vaikeaa hetkeksi vain pysähtyä ja rentoutua. Kuitenkin, kesä on rauhoittumisen, relaamisen ja vapaa-ajan aikaa. Nyt onkin hyvä hetki hieman löysätä ranteita ja nauttia kotimaan kauneudesta tai reissaamisen elämyksistä, viettää ikimuistoisia hetkiä hyvässä seurassa tai pysähtyä omaan rauhaan nauttimaan hiljaisuudesta, vetää kovia treenejä ja lepäillä järven rannalla tai vaikka kotisohvalla.

Mitäpä jos sitä ensi kerralla jonkun kysyessä kuulumisia, kertoisikin myös vapaa-ajan asioita? Kertoisi mitä on tehnyt ystävien ja perheen kanssa, millaisia treenejä on vetänyt, mitä kirjaa on lukenut, mitä ruokia on kokkaillut ja ylipäätään mikä fiilis on ollut. Tai sanoisi vaan, että en ole mitään ihmeellistä tehnyt, kunhan vain relaillut – ei ole ollut kiire ollenkaan!

Oletko sinä huomannut samaa, elämän kovatahtista tempoa tai ehkä kiireen ihannointia? Mitä sinulle kuuluu?

Edellisessä postauksessa 7 fitnessmyytin murtaminen

Ida Jemina

19 vastausta artikkeliin “Kuka voisi kellot seisauttaa?”

  1. Näinhän tää on, nykyään. Koko ajan on kiire ja paine. Viimeisen vuoden ajan olen yrittänyt kiinnittää asiaan huomiota, joskus hyvällä, joskus huonolla menestyksellä.

    Ja kiitos kysymästä. Nyt kuuluu hyvää. Mutta minä olenkin lomalla 😀 Tavoitteeni on, että hyvää ja rauhallista oloa kuuluisi myös normiarkeen. Ehkä joskus 🙂

    • Pikku hiljaa pienin askelin kohti paineettomampaa ja kiireettömämpää elämää 🙂 Ja loistavaa, että kuuluu hyvää! Se on aina kiva kuulla! Nautiskele senkin lomalainen 🙂

    • Ihana päivitys! Tuntuu pahalta nähdä kuin ihmiset juoksevat päättöminä edestakas aamusta iltaan. Juhlissa huomaa usein että ihmiset eivät ole läsnä ja ajattelevat jo seuraavat asiat tai ovat jo lähdössä hetken päästä pois koska täytyy lähteä kotii nukkumaan tai stressavat seuraavan päivän herääminen. Tekee aina mieli sanoa ” hei nyt ollaan juhlimassa, keskity tähän kivaan hetkeen”. Joskus näkee tuttuja ja todetaan että piti lähteä kahveille jo 2 vuotta sitten. Suomessa on aika armotonta joskus. Kumpi mekin omaksutaan joskus se sama tapa mitä ulkomailla on.

    • Kiitos! Hyviä havointoja. Se on totta, että puolin ja toisin eri kulttuureista voi ottaa oppia. Tässä asiassa sen kultaisen keskitien löytäminen olisi ihan tervetullut juttu tänne Suomeen 🙂

  2. kiire kiire kiire. Sitähän se.
    Mutta kiitos, kuuluu hyvää. Salit kulkee erinomaisesti. Lihaserottuvuutta alkaa näkymään vaikka paino ei (piru vie) meinaa millään enää laskea. Johtuu osittain varmasti kovasta stressistä.
    No onneks painoa ei ole kuin ”onnettomat” 5kg liikaa.
    Huomenna vielä kiirettä ja sit alkaa loma. Sunnuntaina Portugaliin ja ajattelin olla tekemättä mitään siellä 😀 no ehkä jotain mutta en ole suunnitellut mitään muuta kuin auringon ottoa ja ehkä sallin itselleni lasin (pullon) tai pari viiniä 😉
    Hih. Ihanaa kesää sinä ihanainen päivien piristäjä!

    • Kiirettä siis pukkaa sielläkin! Hienoa, että lihaserottuvuutta alkaa näkymään, mikäs sen parempaa! Onneksi nyt sitten pääset oikein kunnolla rentoutumaan ja laskemaan stressitasoja! 🙂 Varmasti ihana päästä lämpöön ja vähän parempiin säihin! Nauti oikein kunnolla 🙂

  3. Mua vähän ahdistaa, kun kiireestä on tullut jonkinlainen ihanne. Ainakin sen perusteella, miten ihmiset juurikin listaa tekemisiään ja kertoo minuuttiaikataulutetusta arjestaan. Tulee sellainen olo, että kiireellinen ihminen on yhteiskunnassa ideaali ja sitä kohti pitäisi pyrkiä. Mä taas olen ollut aina sellainen, että tarvitsen työn ja opiskelun vastapainoksi omaa aikaa rauhoittumiseen ja oon vieläpä tosi hyvä vaan olemaan ilman stressiä siitä, että pitäisi tehdä jotain. Jos joku kyselee kuulumisia, saatan jopa nolostella, kun kerron, etten ole tehnyt mitään, ollut vain.

    • Naulan kantaan! Se on jopa hieman surullista. Kiireinen ihminen saa arvostusta osakseen ja sitä pyritään usein myös kiireellisyyden osoittamisella hakemaan. Hienoa jos osaat ottaa myös iisisti! Se saattaa monelle (itseni mukaan lukien) olla joskus vaikeaa.

  4. Ihan aiheesta poiketen ois kiva saada postausta ihan vaan SUSTA 😀 siis en tienny yhtään että oisit osittain espanjalainen yms.. Ois kiva tietää enemmänkin ja nähä jotai kuvia millanen olit joskus kauan sitten 😀 (ellei oo liian henkilökohtaista) Hyvää kesää!

    • No mutta saamasi pitää Mea 🙂 olen aika huono itsestäni puhumaan mutta jos tämä kiinnostaa niin totta ihmeessä 🙂 Olen itse ihan kokonaan suomalainen vaikka osa suvusta asuukin Espanjassa ja on espanjalaisia. Hyvää kesää sullekin!

  5. Kiireestä ja suorittamisesta on nykypäivänä tullut joku arvo ja mielestäni tämä kiteytyy äärimmäisen hyvin kuvaamisessa: jos vaikka kesäisellä kaupungin kadulla tapahtuu jotain mielenkiintoista, joku katusoittaja laulaa vaikka erityisen hyvin, kaikki kaivavat kännykamerat esiin ja keskittyvät videon laatuun. Kun sukulaisen taapero tulee kylään, niin siitä vaan räpsitään kuvia ja yritetään saada jokin mahdollisimman edstava ja söpö otos sen sijaan, että keskityttäisi oikeasti viettämään aikaa tenavan kanssa. Ravintolassa kaivetaan kamera esiin ja kuvataan ruokaa niin kauan, että kohteliaan kanssaruokailijan ruoka jäähtyy odotellessa. Tarkoitan tällä sitä, että enää ei nautita hetkestä sellaisena kuin se on vaan ihaniin muistoihin tarvitaan kuvia. Arvatkaa vain kuinka monta kertaa olen karibanristeilijällä kuvattua Shrek-kulkueen videota katsonut? Niin, nolla. Olisin voinut sen sijaan vain nauttia esityksestä. Olen tietoisesti lopettanut tällaisen kuvaamisen, leikin niiden sukulaistenavien kanssa, rapsuttelin kaverin koiravauvaa ilman ainoatakaan kuvaa, katselin miestäni lomareissulla kirjaa lukemassa ja pyyhkimässä hikipisaroita otsaltaan ja mietin kuinka rakas hän minulle on. Ja muistan sen miltä hän sillä hetkellä näytti ilman ainoatakaan kameran naksahdusta. Vielä pitäisi olla potematta huonoa omaatuntoa siitä, ettei todella tee mitään. Eilen vetäisin viltin korviin ja katsoin elokuvaa kahdelta päivällä ja joku pieni ääni hoki kokoajan, että pitäisi imuroida, pitäisi pestä pyykkiä, salilla jo kävit, mutta mene nyt vielä lenkille.. Milläs tämän vaientaisi, kun kokoajan odotetaan suorittamista, vaikka oikeasti kukaan ei sitä odota. Nurinkurista. Olen aloittanut äänen vaientamisen toteamalla nykyään aina, ’en ole tehnyt yhtään mitään’ tai ’makasin vaan sohvalla, mitäs sinä’, kun joku kysyy miten viikonloppu meni. 🙂

    Jos some on elinkeino niin kuvaamisasia on eri. 🙂

    • Totta turiset Nina! Sen kuvaamisen poisjättäminen saattaa aluksi tuntua vaikealta, mutta paremminhan sen maailman näkee omin silmin kuin kännykän ruudun läpi 🙂 Itse pidin ns. loman puhelimesta juhannuksen tienoilla ja mietin jo valmiiksi, että tuleekohan hetkiä jolloin ajattelen ”tuosta pitäisi saada kuva”. Yllättävää kyllä ei tullut. Tälläinenkin pieni breikki oli ihan virkistävää. Mutta hyvä Nina, nyt vaan vaiennat sen pienen äänen ja relailet oikein hyvällä omatunnolla 🙂

  6. Minusta se ihmisten kauhian kamala kiire on ihan itse keksittyä ja aiheutettua. Itse asustan Kolarissa ja ei ole huolta huomisesta, ei hoppua mihinkään ja pystyn nauttimaan elämästä. Nyt olen kuukauden ”lomaillut” Vantaalla sukulaisten ja ystävien kanssa ja olen ollut koko ajan koti-ikävän kourissa, kun pää hajoaa heti kun lyö nokan ovesta ulos ja eksyy ihmisten sekaan sinne kiireeseen.
    En voi ymmärtää sitä hullua paahtamista ja stressiä, mikä täällä ihmisillä on. Mihin on niin jumalaton hoppu? Ei ajatella sitä mikä elämässä on tärkeää ja mikä merkityksetöntä, vaan täytetään kalenteri pakollisten juttujen lisäksi kaikella ah-niin-hauskalla-ja-tarpeellisella, vaikka tosiasiassa varmasti tekee itselleen hallaa sillä, että painaa häntä suorana paikasta toiseen.
    Ja tietenkin joskus on kiire, ihan oikea sellainen, mutta kaikille tekisi oikeasti hyvää antaa itsensä levätä, luopua kaikesta höyryämisestä ja huomata, että maailma ei kaadu, vaikka siirtäisi jotain asiaa myöhemmälle tai jättäisi kokonaan väliin. 🙂

    • Näinhän se tuntuu joskus menevän. Kiire ja kiireellisyys voi olla joskus jopa nykymaailmassa ihanne – tällä on ehdottomasti kääntöpuolensa. Rentoutuminen on taitolaji 🙂

  7. Jep. Mä olen miettinyt tuota paljon viime aikoina. Viime vuodet ovat olleet aika haipakkaa, kun kuvioissa on ollut kolme lasta, talon rakentaminen ja juristiopintojen loppuun saattaminen (vaihdoin kolmikymppisenä alaa). Valmistuin pari vuotta sitten ja sain suoraan koulutustani vastaavaa määräaikaista työtä. Määräaikaisuuteni päättyi nyt toukokuun lopulla (jatkoa ei seuraa ainakaan ihan heti perään), ja olin alkuun aikeissa etsiä uusia töitä välittömästi jopa sellaisen matkan päästä, joka olisi ajallisesti merkinnyt sitä, että pelkkiin työmatkoihin olisi kulunut päivässä 4-5 tuntia. Työpäivän pituus siis vielä tuohon päälle.

    Puoliso (ja myös lapset) onneksi herätteli minua sanomalla, että mitäs jos vaihteeksi ottaisit hetken aikaa ihan itsellesi. Olen viime vuosina unohtanut itsestäni huolehtimisen aika lailla kokonaan, kun tuntui siltä, että kaikki muu on tärkeämpää. Perheen tarpeet, työt, opiskelut, rakentaminen jne. Tajusin kyllä heti, että mieheni on oikeassa. Siitä huolimatta tässä on saanut taistella oman päänsä kanssa siitä, että olenko täysi luuseri tulevien työnantajien silmissä, jos työhistoriassani on vaikkapa 3 – 4 kk:n ”selittämätön” tauko. Mieheni totesi asiaan liittyen, ettei mikään työ ole niin tärkeää kuin oma terveys ja oman perheen hyvinvointi. Kyllähän minä sen tiedän, ajatus vain oli hautautunut johonkin.

    Mietinkin, miten paljon nykyään elämme toteuttaen toisten odotuksia ja vaatimuksia. Tai sellaisia odotuksia, joita kuvittelemme toisilla olevan. Minä päädyin itseni kanssa kamppailtuani lopulta siihen, että pidän nyt pienen breikin. Aloitin oman projektini sohvaperunasta takaisin aktiivitreenaajaksi. Tiedän, että nimenomaan pitemmän päälle tällä breikillä on erittäin kannattavat vaikutukset kaikin puolin. Oli kyse sitten työ- tai perhe-elämästä. Mutta joo, onhan tämä liikunnan aloittaminen vuosien tauon jälkeen ihan kauheaa: kuolema meinasi tulla kuntorasteilla ja lihaskuntoharjoittelua seuraavana päivänä puolestaan kipeänä oli sellaisiakin lihaksia, joita en muistanut edes olevan olemassa. 😀 Mutta pikku hiljaa kohti parempaa kuntoa (ja samalla fiilistä!). Ja alkusyksystä sitten aktiivisesti kyselemään töitä täältä kotiseudulta päin, tai edes kohtuullisen matkan päästä kotiseudusta. Minä uskon vahvasti siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Ja olen varma, että tämä hetkeksi hellittäminen on oikea ratkaisu niin itseni kuin perheenikin kannalta.

    Romaanin perään vielä kiitokset kaikista ”kotijumppapostauksistasi”, niillä olen päässyt todella hyvään alkuun! 🙂 Salille tie käy sitten vähän myöhemmin.

    • Oman elämän eläminen saattaa tosiaan joskus jäädä liian pieneen rooliin ajautuessa kiireen oravanpyörään. Hienoa, että olet löytänyt taas treenin ja hetken hellittämisen 🙂 Oikein ihanaa kesää ja hyviä kotijumppia! 🙂

    • Moikka! En tunne kyseisen henkilön taustoja tai perustietoja, ikää yms, joten en sen enempää voi ottaa kantaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta