Kriisiä pukkaa!

Täällä on sellainen kriisi päällä, että voihan killi! Illalla olisi edessä The Blog Awards Finland-gaala ja olen vielä aivan hukassa asun suhteen! Yhyyy, tekisi mieli vain kieriskellä lattialla. Viikko on ollut yhtä haipakkaa ja yhtäkkiä onkin jo perjantai ja gaala edessä. Shiiiiit!

Muutama päivä sitten pääsin käyttämään ensimmäistä kertaa korkoja sitten nilkkatapaturman. Aika kiva fiilis! Täytyypä testailla josko se onnistuisi myös tänään.

mustat-hameet

Olen nyt käynyt pari kertaa juoksemassa ihan oikeaa lenkkiä ja se jos mikä on ollut harvinaista herkkua. Snapissä kerroinkin, että edelliset lenkit ovat tapahtuneet reippaat kaksi ja puoli vuotta sitten ennen polvileikkausta. Ihan sairaan vapauttava fiilis oli pinkoa illan pimeydessä raittiissa ilmassa. Tässä vaiheessa juoksu tekee hyvää myös toipuvalle nilkalle.

Urhohan on ollut aivan mehuissa, kun on päässyt juoksulenkeille mukaan. Yritän esittää sille, että ei tunnu missään, kun kaveri vain liitelee vieressä.

mammanpoika

Ei sen kummempia lurituksia tänään. Minäpä jatkan kriiseilyä! Rentouttavaa iltaa ja alkavaa viikonloppua! Koitan snäppäillä illan aikana, joten see you later!

Katso edellisestä postauksesta herkullinen ja helppo välipalaresepti.

Ida Jemina

19 vastausta artikkeliin “Kriisiä pukkaa!”

  1. Höpöhöpö…nyt lopetat kriiseilyn ja laitat tuon asun tuolla lookilla mikä sulla tuossa kuvassa on:o)
    I-H-A-N-A ja ihana on kyllä Urhokin :o)

  2. Näytät hyvält iha mis vaatetuksessa tahansa! 😊. Pääsiskö su kaa jutulle kaksin jossai? Oisko sul kikkii tai jtn muut?. Snäpis jo pistin kpyynnön mut et hyväksy 😁

    • Kiitoksia! Varattu olen, joten jutustelut jää jollekin toiselle tytskylle 🙂

  3. Hahah, vitsit oli hauska kun ihan casual tossa tiskasin ja kuuntelin my storyja. Sit sieltä kuulu sun ääni ’moi Mea!’ 😀

    • Hihii hyvä että tuli stoorit oikeaan osoitteeseen!!

  4. Moi,
    Mistä olet ostanut tuon ihanan asukokonaisuuden? Sopii sulle todella hyvin! 🙂

    • Kiitos Susanna! 🙂 Hame on h&m ja paita bikbok 🙂

  5. Moikka!
    En kestä miten suloinen koira<3 koirakuume vain kasvaa!
    Haluisin kysyä sulta neuvoa, kun oon aika untuvikko liikunnan ja terveellisen ravinnon suhteen 😀
    Oon päättänyt vihdoin karistaa ylimääräiset kilot, jotka tulleet vähän yli vuoden aikana.. Noin 10 kg. Oon alottanut lenkkeilyn ja karsinut karkit,sipsit,limut yms. Herkut pois kokonaan!
    Kysymys siis kuuluu, voiko laihduttaessa lenkkeillä esim joka päivä vai pitäisikö lenkkeilystäkin pitää välipäiviä niin kuin salitreenistä?
    Mitä oot mieltä, voiko laihduttaa vaikka joisinkin esim kerran/kaksi kertaa viikossa limun/energia juoman?
    Ja kannattaisko lenkkeilyn lisäksi alottaa myös jokin muu liikuntamuoto, mikä olisi paras laihdutuksen kannalta?:) en pistäisi pahakseni, jos lihaksetkin vähän muotoutuis ja muutenkin yleisilme kiinteytyisi!

    • Moikka Nelli! Hih koirat on kyllä <333

      Hienoa, että olet ottanut askeleen kohti terveellisempiä elämäntapoja! Mikäli lenkit ovat kunnon hikijumppaa, on lepopäiviäkin hyvä pitää. Aerobisen liikunnan lisäksi erilaiset lihaskuntotreenit ovat poikaa, joten suositelen niitä myös lämpimästi. Kaikki on kiinni kokonaisuudesta, joten limun/energiajuoman nauttiminen voi hyvin onnistua. Paljon tsemppiä! 🙂

  6. Hei hankin treeniohjelmasi ja olisi pientä kysyttävää: kuinka usein kannattaisi tehdä aerobista sen lisäksi, että se olisi palautumisen kannalta järkevää? Tykkään tehdä erilaisia HIIT-treenejä, mäkijuoksuja sekä myös pitkät lenkit ovat mieluisia jne.

    • Hei Meri, jos tavoitteena on kasvattaa lihasta niin kulutusta ei ole syytä liiaksi esim. hiit-treeneillä kasvattaa. Mikäli olet dieetillä, toki näitä voi sisällyttää tarpeen tullen mukaan. Aerobista liikuntaa voi puolestaan harrastaa palautumisen puitteissa yhdestä kahteen kertaan viikkoon. Tsemppiä! 🙂

  7. Moi Ida! Blogisi on aivan ihana! <3
    Kysyisin neuvoa miten pääsen sokerikoukusta eroon. Muutin USAan pari kuukautta sitten ja muutama viikko sitten aloin maistella uusia herkkuja ja nyt oon sitten sokeri koukussa.. Muutenkin ärsyttää kun kaikki terveellinen tuoreruoka on niiin paljon kalliimpaa kun Suomessa. Tiedän, että itsekin olet asunut usassa niin miten selviydyit? 🙂 Täällä kun joka paikkaan lisätään sokeria…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta