Kovasykkeinen porrasjuoksu

Aaah mikä ilma taas! Kyllä kelpaa, ei voi muuta sanoa! Eilen olikin vähän sateisempi keli ja olin suunnitellut, että tekisin kuntopiirin ulkona. Vähän huonolta näytti alkuun, mutta onneksi sade lakkasi illaksi. Kello oli kuitenkin siinä vaiheessa jo niin paljon, että päätinkin kuntopiirin sijaan tehdä lyhyemmän, mutta kovasykkeisemmän treenin. Niinpä otin pyörän alle ja suuntasin urheilustadionin portaisiin juoksemaan.

Porrasjuoksu
Portaita ylös
 

Ilma oli älyttömän raikas ja hapekas sateen jälkeen. Oli kunnon Rocky fiilis vetää portaita autiolla stadionilla. Porrasjuoksut tein kovasykkeisesti niin, että spurttasin portaat ylös ja juoksin alas viisi kertaa. Tämän jälkeen pidin noin minuutin tauon. Sitten taas sama uudelleen. Tällaisia kierroksia tein viisi kertaa ja aikaa treeniin meni noin 15 minuuttia. 

5 kertaa rappuset ylös ja alas. 


Minuutin tauko. 


Toista 5 kertaa.

Hyvä treeni ja kivasti sai sykkeet ylös eikä aikaa kulunut paljoa! Joskus jos on tiukka aikataulu niin suosittelen treenaamaan vaikka vain sen 15-20 minuuttia reippaalla tahdilla. Silläkin saa kovan treenin aikaiseksi ja hyvän hien pintaan! 

Loppuun vielä voitontuuletukset! 

 

Eilinen aihe oli: Meikit naamassa ei voi treenata kovaa

Ida Jemina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta