Kisalavoille 2016?

Sis. mainoslinkkejä

punahousut

Kisaamiseen liittyen sulle on varmaa aiemminkin tullut kysymyksiä, ja tässä vielä yksi. Millanen sun oma suhtautuminen kisaamiseen on , ja minkä sarjan valitsisit itsellesi, jos joskus päättäisit kisata? 🙂

Kisalavoille 2016?

Aika ajoin kisaamiskysymys nousee pintaan ja eikä ihme. Kirjoitan blogia treenistä, ravitsemuksesta ja kehonmuokkauksesta. Lisäksi olen saattanut joskus salin puolella pyörähtää. Miksi jaksaa panostaa, jos ei suuntaa kisalavoille?

Olen tätä hommaa tehnyt aika kauan (vanha muija kyseessä) eikä aloittaessani esim. IFBB bikinifitnesstä ollut olemassakaan. Aloitin saliharrastuksen muistaakseni vuonna 05. Muutenkaan tyttöjä ei salillani edes käynyt ja yleisesti tuon aikaista tyttöjen treeniä kuvasti ”lähentäjälaitteessa pienillä painoilla 50 toistoa niin lihakset ei kasva”. Miehetkin saattoivat tuolloin tulla kyselemään, että miksi käyn salilla. Kysymys voi kuulostaa nyt urpolta, mutta siihen aikaan salitreeni ”bodausmielessä” ei ollut yleistä tyttöjen keskuudessa. En tuolloin osannut edes antaa kunnon vastausta. Tykkäsin vain salilla treenaamisesta, kehityksestä painoissa ja siinä ohella kroppaan tuli myös muutoksia. Tavoitteenani ei kuitenkaan suoranaisesti ollut olla lihaskimppu, vaan pikemminkin atleettinen ja suorituskykyinen urheilija. Ennen kaikkea rakastin kovaa treenaamista – tekemisen meininkiä.

kisalavoille
Superdry-takki täältä

Tulokset ja kehitys on se mikä itseäni motivoi eniten. Kun tuloksia alkoi näkymään myös kropassa, alkoivat treenitkin muuttumaan kehonmuokkauksen tehostaminen mielessäni. Enää ei ollutkaan ensisijaisesti tärkeintä saada liikutettua rautaa vaan muovattua fysiikkaa. Edelleenkään en kuitenkaan tavoittele mahdollisimman massiivista ulkomuotoa, vaan esteettistä ja urheilullista lookia. 

No mutta siis takaisin kisaamiseen. Se ei ole oikeastaan koskaan ollut mielessäni tai toiminut määränpäänä omalla kohdallani. En osaa ainakaan tällä erää vastata itselleni kysymykseen: miksi ryhtyisin kisaamaan? Mielestäni siihen pitäisi löytyä vastaus. Ja vahva sellainen.

Jos lavoille todella haluaa, on valitussa lajissa kilpailemista kohtaan löydyttävä myös voimakas palo. Minulta ei löydy tarvittavaa paloa kilpailemiseen fitness-lajeissa. En siis näe omalla kohdallani syytä lavoille suuntaamiseen. Sarjaa taas en lähde sen enempää spekuloimaan, koska en tähtää minkään tietyn sarjan vaatimuksiin. Se on sitten sen ajan juttu, jos kisakipinä syttyy!

kilpaileminen

Kuntoa voi kehittää ja tavoitteita saavuttaa ilman kisaamistakin. Nautin salitreenistä suunnattomasti – se riittää ainakin tällä erää. Minulla ei kuitenkaan missään nimessä ole yhtikäs mitään kilpailuja vastaan, vaan päinvastoin eri sarjoja tulee seurailtua ja paikanpäälläkin toisinaan käytyä katsomon puolella kannustusjoukoissa. Olen kuitenkin muodostelmaluistelu-urani aikana saanut kisata ihan tosissaan pienestä pitäen. Tällä hetkellä kisakokemukset luistelun puolella riittävätkin minulle. Se mitä kuitenkin on ikävä, ei ole niinkään kilpaileminen, vaan esiintyminen, jota rakastan! Ja se fitnesskisoissa onkin mielestäni parasta!

Edelliseen postaukseen pääset tästä.

Ida Jemina

24 vastausta artikkeliin “Kisalavoille 2016?”

  1. Hienoja ajatuksia! Ei kaikkien täydykään kisata. Mutta jos joskus ryhdyt kisaa niin täältä tulee kyllä kannustusta 🙂

  2. Moi, olen hieman eri mieltä tuosta, ettei vuonna 2005 vielä tytöt käyneet kuntosalilla. Kyllähän hyvin monet treenasivat myös kuntosalilla. Myös ihan peruskuntoilijat. Kuntosalit löytyi lähinnä uimahalleilta ja eri ketjut rantautuivat Suomeen silloin 2000-luvun alussa. Yläasteikäisenä (olen 5 vuotta vanhempi) meillä oli liikuntatunnillakin kuntosalia ja muistan treenanneeni useamman kerran viikossa salilla juoksumatolla ennen juoksutestiä.

    • Moikkis Heidi! En ole missään nimessä sanonut etteivätkö tytöt olisi käyneet kuntosaleilla. Sanoin ettei omalla salillani käynyt pahemmin tyttöjä ja bodausmielessä treenaaminen oli harvinaisempaa tyttöjen keskuudessa kuin nykyisin.

  3. Ensimmäinen ajatus kun snapissa näin otsikon oli ’ei kai, et kai säkin ala kisaamaan’. Jotenkin siis helpotus kun vielä löytyy ihmisiä jotka treenaa ihan vaan ns. huvikseen. Jokatapauksessa jos päätät lähteä kisaamaan niin kannustan ehdottomasti!! ;D

    • Jepulis ihan omaksi iloksi pistän menemään 🙂 kisoja ei ole näköpiirissä 🙂

  4. Heippa! Asiaan mitenkään liittymättä, olisko vinkkejä etureisien reenaamiseen/ylipäätään saamaan niihin tuntumaa. Vaikka kuinka keskityn etureisiin, ja yritän kaikkeni saadakseni tuntuman niihin, homma menee aina päin persettä. Esim. yhtenä päivänä tein ns. etureisireenin salilla, jossa tein liikkeitä pelkät etureidet mielessä (mm. kyykkyä jalat melko kapealla, prässiä+reiden ojennusta superina yms). Reidet kyllä väsyivät nopeasti, mutta seuraavat päivät lihaskivut löytyivät (taas) vain ahterista. Tämä homma on ollut minulla jo pitkään ja etuosasto laahaa kyllä pahasti jäljessä :/ Osaatko sanoa mikä mättää?

    • Moikka Minttu! Voit kokeilla reisien etukäteisväsytystä reidenojennuslaitteessa tai vaihtoehtoisesti tehdä tämän treenin loppuun viimeistelevänä liikkeenä. Irrota kädet kahvoista/penkistä eli tee liike ilman minkäänlaista tukea ja samanaikaisesti pidä koko liikesuorituksen ajan nilkat/jalkaterät täysin rentoina. Tällä tavalla etureidet saa mukavasti eristettyä. Suosittelen kurkkaamaan tämän postauksen aiheesta: Päivän treenivinkki: parempi tuntuma reidenojennuksiin 🙂

  5. Moikka ! OIsko sulla antaa vinkkejä dieetille , mulla olis tarkoitus vähän ns. siistiä kuntoa ennen seuraavaa rakennuskautta , eli tarkoitus olis pudottaa n. 4-5 kg riippuen peilikuvasta , ylimääräistä on tossa vatsan ja jenkkiksien seudulla liikaa makuuni. Niin kuinka hitaasti kannattaa lähteä laihduttamaan, ettei syö paljoa lihaksia ? Kuinka iso kalorivaje tulisi olla päivittäin ? Kiitos avustasi jos ehdit vastailemaan,oot huippu tyyppi! <3

    • Moikka Krisse! Riippuu vähän kehonkoostumuksesta. Jos pudotettavaa on vain vähän, niin rauhallinen tahti noin 300-500g viikossa on aika sopiva tahti lihaksen säilymisen kannalta. Eli tällöin noin -500kcal päivässä 🙂 Tsemiä!

  6. Moi! 🙂 Olipa mukava lukea siun ajatuksia kisaamisesta. Muutenkin siun blogi on yksi suosikeistani! 🙂 Olen miettinyt sellaista, että teetkö tai pystytkö auttamaan ruokavalion suunnittelemisessa, jos siulle esimerkiksi maksaa jonkun verran? Vai onko ajatus täysin pois suljettu? Miulla treenit menee hyvin ja kehitystä tulee, mutta tiedän että en osaa syödä oikein vaikka kuinka lasken makroja yms… niin silti jotenki se ruokavalion suunnittelu ei vaan miulta suju. Saisin paljon paremmin tuloksia, jos ruokavaliokin olisi paremmalla mallilla. Saisiko siulta helppiä tähän tai osaisitko suositella jotakin henkilöä, joka voisi tehdä miulle netin välityksellä ruokavalion, vaikka niin että juttelisimme sähköpostitse?

    • Moikka Sara! Mukava kuulla, että viihdyt blogissa! 🙂 Tällä hetkellä en pysty ottamaan uusia asiakkaita, mutta jos tähän tulee muutoksia ilmoitan siitä täällä 🙂

  7. Moikka! Voisitko tehdä postauksen siitä, miten aloittelijat voisivat treenata pohkeita? 🙂

    • Moikka Reetta! Pohkeita onkin toivottu ja se on tulossa, voin tämän toteuttaa kunhan nilkka pääsee tästä hieman parantumaan:)

  8. Moi, itsekin aloitin salilla käymisen suurinpiirtein samoihin aikoihin eli ehkä n. 10 v sitten, enkä muista samalla salilla nähneeni kovinkaa usein muita naisia.
    Mulla on aina ollut jonkilainen viehätys myös noihin painojen liikuttamiseen kuntosalilla.
    Nyt kun 2010 vuoden jälkeen ryöpsähti tämä Fitness kaikenkansan tietoisuuteen, niin olen huomannut että omakin treenaaminen on siirtynyt uudelle tasolle.
    Sanoisin että hieman jopa stressaavalle, vaikka puhtaasti omaksi ilokseni salilla käyn.

    • Moikka! Jep nykyisin näkyy paljon naisiakin saleilla ja muutenkin meininki on hieman erilaista. On se painojen liikuttelu vaan mukavaa hommaa! Älä suotta stressaile, nautitaan treeneistä 🙂

  9. Moikka! Sulla on ihana blogi ja täydellinen kroppa!:) Onko sulla mitään semmosta postausta missä on kuva siltä -05 vuodelta ennen kun aloitit treenaamisen? Ois kiva tietää kuinka suuren muutoksen saa aikaan kymmenessä vuodessa.

    • Moikka Tyttö! Höpsistä! Kiitos<3 Hmmm ei taida olla sellaista postausta. Jos löydän jostain vanhoja kuvia, niin voin kyllä tehdä tällaisen postauksen 🙂

  10. Hei olen käynyt salilla vuodesta 1989 säännöllisesti. Sitä ennen harvakseltaan. Kyllä tytöt kävi kahdeksankymmentä luvun alussa salilla. Oli Kike Elomaa esimerkkinä.mm

    • Hei Tuula! En ole missään kohtaa näin väittänytkään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta