KILJUMISTA JA HUUTOA – HAASTAVA ALKUTAIVAL

*Sisältää mainoslinkkejä

Multa on muutamaan otteeseen kysytty näkyykö se jossain, että Sisu on rescue-koira. No näkyyhän se. Tänään kerronkin, mitkä asiat ovat Sisun kanssa olleet erityisen haasteellisia ja mitkä jutut taas ovat sujuneet. Mistä näkee, että poika on kokenut kovia, mitä ollaan yhdessä saavutettu ja mitä kehitettävää vielä riittää.

Sisu tuli meille viime vuoden maaliskuussa eli päästiin juuri viettämään vuosipäivää wohoo! Tuntuu, että siitä on kyllä paljon pidempi aika, kun adoptoitiin vielä tuolloin koditon pieni lohikäärmeriiviö perheeseemme. Sisu oli lyhyen neljän kuukauden elämänsä aikana kokenut paljon kovempia kuin kukaan meidän perheestä. Hylättynä Venäjän kaduilla pakkasessa kyhjöttänyt pikkupoika onneksi löydettiin ja hänet oltiin sisarustensa kanssa viety Viipurin koiratarhalle turvaan. Tarhalla on kovat olot varsinkin talvisin eivätkä kaikki pennut siitä selviä. Sisulla oli kuitenkin onnea matkassa tai sitten juuri sitä sisua, kun se monen mutkan ja pitkän matkan kautta selvisi lopulta tänne.


Jätkä oli kunnon spagettia, kun nähtiin se ensi kerran. En ole koskaan nähnyt niin lötköä pentua, joka oli kuin laihaa taikinaa vähäisen ravinnon takia. Se tuli luokse häntä niin kovasti heiluen, että koko peppu heilahteli onnesta puolelta toiselle. Se oli myös aiemmin linkannut ja ontunut takajalkaansa, mutta noutaessamme sitä se ei niin ollut enää päiviin tehnyt. Kuitenkin seuraavana päivänä meille päästyään se alkoi taas ontumaan ihan kunnolla. Niin, että koko kroppa veivasi kävelyn tehdessä silminnähden kipeää. Huh ne olivat rankkoja aikoja. Urho vaatii suht paljon liikuntaa, joten huoli siitä, miten elämä sujuisi mahdollisesti liikuntarajoitteisen koiran kanssa oli suuri. Ei ehkä pystyttäisi menemään samoja lenkkejä jne. Onko Sisun sitten parempi olla jossain toisessa kodissa. Eikö pystytäkään tarjoamaan sille sen ansaitsemaa loppuelämän kotia.


Vietiin Sisu heti tutkimuksiin ja sydän väärällään odotin odotushuoneessa, kun sitä tutkittiin ja kuvattiin lääkärissä. Poika oli juuri päässyt ekaan omaan kotiin ja heti se oli kokenut taas uuden vastoinkäymisen. Siinä mieheni kanssa tykönämme omissa ajatuksissamme olimme kuitenkin miettineet samaa – oli tutkimustulos mikä tahansa, poikaa ei enää koskaan elämänsä aikana hylätä.


Tutkimuksista ei lopulta tarkalleen selvinnyt mikä jalassa oli vialla. Tuomio oli se, että se voi mennä kasvun myötä itsestään ohi ja niin se onneksi menikin ja itseasiassa tosi nopeasti.

Ensimmäinen yö oli yhtä kaaosta. Sisu pelkäsi yöllä ja säikähti yhtäkkiä Urhoa tosi paljon, kun ei varmaan juuri herättyään muistanut missä on. Haukuntaa, kiljumista, murinaa, häsistä. Se onneksi kuitenkin rauhottui, kun tajusi ettei tässä mitään hätää ole.


Oikeasti olin varautunut paljon pahempaan. Koirasta ja sen taustoista riippuen voi ihan hyvin olla jopa niin, ettei se poistu ensimmäisten päivien aikana sängyn alta ollenkaan, kun se on niin peloissaan. Olin varautunut, että sieltä voi tulla mitä tahansa, mutta ajan kanssa niistä selvitään ja luottamus rakennetaan.

Ja hyvä, että olin näin ajatellut, sillä seuraavat päivät olivatkin jotain mitä en ole koskaan kokenut. Päivät menivät hyvin ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Toki Sisu pissasi kaikkialle, varasti mun vaatteita ja pissasi niihinkin, pissasi omaan sänkyyn, pissasi Urhon sänkyyn ja tätä tapahtui ihan jatkuvalla syötöllä. Luin tossa juuri mun blogikirjoituksesta pätkän näiltä ajoilta ja se meni näin: ”Aamupalan sain syötyä tällä kertaa neljässä osassa. Kaksi kertaa lähdin ulos Sisua pissattamaan, sillä seurauksella, että eihän siltä mitään sinne ulos tullut. Kaksi kertaa taas korjasin jätöksiä täältä sisältä. Tämä kaikki yhden aamupalan aikana.” Mutta nämä tällaiset kuuluu pentuaikaan.


Tuo oli kuitenkin pientä öihin verrattuna. Iltapimeän tullen, kun koti alkoi hiljenemään, alkoi Sisu stressaamaan. Silloin alkoi läähätys, edestakaisin kävely ja jatkuva pissailu, jota tapahtui ihan parinkymmenen sekunnin välein. Pahinta oli kuitenkin korvia kiskova haukkuminen, kun jätkä säikähti mielikuvituksissaan jotakin. Monesti katsoi ulko-ovelle päin ja alkoi päättömästi kiljumaan siihen suuntaan. Sanon tätä kiljumiseksi, koska se oli sellaista todella kovaa yhteinäistä haukkuhuutoa. Tätä tapahtui monta kertaa yössä ja aina jännityksellä odotin, että koska sitä taas säpsähtää hereille. En meinannut uskaltaa nukahtaa, kun odotin vain sitä jäätävää räjähdystä, jota tapahtui aika-ajoin ihan läpi yön. Aamulla sitten, kun oli noustava työntekoon eikä ollut nukkunut käytännössä yhtään, alkoi pikkuherra sitten mukavasti nukkumaan.


Urho oli tietysti tilanteesta öisin myös hämillään ja sekin alkoi rauhoittelemaan Sisua menemällä nukkumaan sen viereen. Kokeiltiin ihan kaikkea.. valojen pitämistä päällä läpi yön, olkkarissa sen kanssa nukkumista, tilan pienentämistä jne. Siinä kun ei ole nukkunut yhtään aloin ihan tosissani miettimään, että meidän on kohta muutettava johonkin Nuuksion metsään eristyksiin muusta maailmasta.


Öistä haukkumista tällä tavalla jatkuvalla syötöllä kesti noin viikon ajan, jonka jälkeen Sisu alkoi pikkuhiljaa relaamaan. Ostettiin kotiin feromonia, jota suihkutettiin eri paikkoihin ja laitettiin pistokkeeseen tasaisesti tulemaan. Se rauhoitti Sisua huomattavasti – ei kuin taikaiskusta – mutta selkeästi kuitenkin niin, että valoa tunnelin päässä alkoi näkyä!

Sisu yrittää aina venyttää itsenä niin pitkäksi kuin pystyy halutessaan halata ja pysyy tuossa asennossa taitavan pitkään 😀

Tämä oli kuitenkin vasta meidän matkan ihan alku ja siitä seuraavat jutut ne vasta mielenkiintoisia ovatkin! Arvasin, että tästä postauksesta venyy aivan jäätävä, sillä kerrottavaa riittää niin paljon. Voin ensi Sisu-postauksessa jatkaa siitä, mitkä ovat olleet niitä isoimpia haasteita, mistä niistä ollaan päästy yli ja missä mennään nyt. Tiedän, että tätä postausta toivotaan, joten jos sulla tulee jotain kysyttävää nyt mieleen niin kysy ihmeessä, niin voin sitten samalla vastailla niihin!

Toppi täältä / Trikoot täältä / Tennarit täältä

Iloa päivään!!

LUE MYÖS: 3 YLLÄTTÄVÄÄ ASIAA KOIRASSA

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: TOP 5 REISILIIKKEET OVAT TÄSSÄ!

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
ja Instagramissa: @idajemina 

<3

Ida Jemina

8 vastausta artikkeliin “KILJUMISTA JA HUUTOA – HAASTAVA ALKUTAIVAL”

  1. Hei! Tää ei varsinaisesti rescuekoiriin liity mutta hankaliin koiriin kuitenkin. Tykkääkö koirasi pesemisestä? Mulla on tommonen keskikokoinen koira joka vihaa ja pelkää toimenpidettä kuin ruttoa. Isompaa koiraa on vielä kaikenlisäksi vaikea pitää paikallaan.. Yleensä olen itse mustelmilla aina homman jälkeen ja koiraa kiljuu koko ajan 😬 Mietiskelin että mikäli Sisu tai Urho on tossa suhteessa samanlaisia niin miten onnistut siinä 😳

    • Voi toistaaaaa! Voin hyvin kuvitella! Meillä ollaan onneksi päästy tuossa asiassa suht helpolla. Kumpikaan ei tykkää suihkusta, mutta luimistellen pysyvät aika hyvin paikallaan. Jos täältä löytyy muilta lukijoilta vinkkejä tuohon suihkutteluun niin antakaa laulaa! <3

    • Mun koira antaa pestä ja muutenkin käsitellä, mutta selkeästi ei koe oloaan rennoksi ja mukavaksi suihkussa. Oonkin välillä ottanut pieneksi pilkottuja nakkeja mukaan ja koira saa siis ”palkkaa” pesusta. Suihkuttelu eväiden kanssa on rentouttanut koiraa.
      Jos koira oikeasti pelkää pesua, kannattaa aloittaa kevyesti. Käydä vaikka vaan kylppärin ovella eväsretkellä ilman pesua. Sitten voi hengailla suihkussa nakkikupin kanssa edelleen ilman itse pesua. Kun koira on rennompi, voi varovasti tutustua suihkupäähän ilman, että vesi on päällä. Ja sitten kun nämä sujuu, voi laittaa suihkun päälle, mutta ei kastele koiraa. Eli muutetaan ensin kylppäri kivaksi jutuksi ja sitten suihku. Lopuksi pikkuhiljaa totutellaan pesuun.

  2. Voi että miten onnellinen Sisu varmasti on saadessaan teiltä noin hyvän kodin. Kuinka surkeasti sen elämä alkoi ja nyt ei voisi varmasti parempaa toivoa 🙂

    • Olipas kivasti sanottu 😙 Kovissa oloissa se kyllä alkoi, mutta kaikki päättyi onneksi hyvin ja Sisu sai oman perheen sekä isoveljen jota se rakastaa ylikaiken.

  3. Voi Sisua. Ihanan kodin on saanut teiltä toinen poloinen. Sydäntä särkee julma eläinten kohtelu jota maailmalla on ihan liikaa.

    Oli kuitenkin kiva lukea teidän alkutaipaleesta, ja tosi kiva et kirjoitat vielä jatkoa tälle!:)

    • Sama täällä! Se on niin ahdistava ajatus! :/ Kiitos sulle ja tosi kiva että tykkäsit postauksesta <3 Jatkoa on ehdottomasti luvassa, koska vielä on niin paljon kerrottavaa:)

  4. Sisu on kyllä symppis! Onko teillä ollut ongelmia hihnakäyttäytymisessä, toisten koirien kanssa tai vieraiden kanssa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 96
Tykkää jutusta