Kevennetään yhdessä!

Kaupallinen yhteistyö: Kauppapuutarhaliitto, Kevennetään yhdessä -hanke, jonka rahoittajana maa-  ja metsätalousministeriö

ida-VIhannes

”Muista ottaa myös vihanneksia”, muistutti mummi aina ruokapöydässä ollessani lapsi. Siinäpä vasta hyvä ja yksinkertainen ohje ihan jokaiselle paikasta ja ajasta riippumatta. Viime aikoina olen kirjoitellut paljon perusasioiden tärkeydestä ja vihannekset osana tasapainoista ruokavaliota asettuvat tärkeäksi palikaksi tässä kokonaisuudessa. Alhaisen energiapitoisuutensa vuoksi vihanneksia voi huoletta nautiskella runsaita määriä ja se myös kannattaa. Herkullisuutensa ohella kasvikunnan monimuotoisesta valikoimasta saa nimittäin folaatin, ravintokuidun ja C-vitamiinin lisäksi myös runsaasti polyfenoleita ja muita fytokemikaaleja.  Kasvikunnan tuotteita onkin hyvä käyttää monipuolisesti suosien erityisesti runsaasti suojaravintoaineita sisältäviä vaihtoehtoja (esim. kaalit, paprikat, pinaatit yms).

vihanneksia

Tänä kesänä olen käyttänyt vihanneksia myös ihan uudenlaisilla tavoilla, kuten valmistanut niistä raikkaan smoothien tai tehnyt virkistävän makuveden. Smoothiet ovat helppo ja maukas tapa lisätä kasviksia omaan ruokavalioonsa. Mahdollisuudet ovat rajattomat! Käytä mielikuvitusta ja kokeile rohkeasti erilaisia yhdistelmiä.

Tässä tämän päivän raikas smoothieluomukseni:

  • Puolikas kurkku
  • 15 mintun lehteä
  • 1 lehtikaalin lehti
  • 1/4 hunajameloni
  • Puolikkaan sitruunan mehu
  • Loraus hunajaa

smoothie

smoothieta

Pilko kurkku, lehtikaali ja hunajameloni. Iske ne tehosekoittimeen yhdessä mintunlehtien kanssa. Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja kaada mukaan loraus hunajaa. Sekoita tasaiseksi ja nauti! Mmmm tästä tuli hyvää! Ohjeella tulee noin kaksi annosta.

Myös makuveden valmistaminen käy kädenkäänteessä! Kurkkun, mintun ja greipin yhdistelmä toimii aina ja piristää kivasti päivää! 

MAKUVESI

Loppuun kerron vielä pari mielenkiintoista faktaa. Katso tiesitkö näitä:

  • kurkku sisältää jopa 96 % vettä ja on näin omiaan keventämään ruokavaliota.
  • punaisen lisäksi tomaatteja löytyy myös keltaisina ja oransseina lajeina.
  • tomaattia, kurkkua ja paprikaa ei kannata säilyttää jääkaapissa, koska se on niille liian kylmä paikka.
  • Kurkku ei viihdy tomaatin läheisyydessä sen sitältämän etyleenin takia. Ne kannattaa säilyttää erillään toisistaan.
  • Tällä hetkellä roskiin heittämämme ruoan päästöt vastaavat 100 000 auton ilmastovaikutusta! Valtaosa koko elintarvikeketjun ruokahävikistä tulee kotitalouksista.

Lisää tietoa vihanneksista, keinoja ruokahävikin vähentämiseen ja lukuisia maukkaita reseptejä löydät osoitteesta: http://vihannes.net/

valmis-smoothie

Miten sinä tykkäät nauttia vihanneksesi? Entä oletko jo kokeillut vihannes-smoothieta? Jaa ihmeessä oma reseptisi kommenteissa ja testaa uusia tapoja käyttää vihanneksia jo tänään!

vihannekset

Edellisessä postauksessa: 10 lukijoiden kysymystä (kiitos kommenteista<3 vastailen niihin taas tuota pikaa)

Ida Jemina

17 vastausta artikkeliin “Kevennetään yhdessä!”

  1. Blogisi ja postauksesi ovat ihania Ida-Jemina ja sinulta saa usein todella arvokkaita neuvoja! Mutta ääh, aina kaikkialta löytyy (en nyt siis tarkoita juuri sinun blogiasi, vaan ylipäätänsä) vain näitä kevennetään, laihdutetaan julkaisuja ja ohjeita, kun tarvetta olisi juuri päinvastaiseen eli painon nostamiseen.. 😀

  2. Hei! Löysin blogisi googlaillessani pepputreeniä. Aivan mielettömän hyviä ja järkeviä kirjoituksia sinulla! Itse olen kahden pienen pojan äiti, ja minulle nämä kotona tehtävät treeniohjeet ovat ihan kullan arvoisia. Teen meille paljon erilaisia smoothieita, pitääkin kokeilla tässä postauksessa ollutta ohjetta. En olekaan aiemmin tajunnut laittaa melonia smoothieen joukkoon! Kiitos siis huippublogista! 🙂

    • Hei Katriina! Sydämellisesti tervetuloa! Aina tosi ihana kuulla, jos muut ovat löytäneet täältä itselleen hyödyllisiä juttuja 🙂 Testaapa ihmeessä tuota smoothieta, tuli tosi hyvää! Kiitos itsellesi kommentista ja leppoisaa iltaa!

  3. Heippa!
    Oon yrittänyt treenata kotona kapeampaa vatsaa, mutta se ei oikein ole tuottanut toivottua tulosta, joten ajattelin tulla kysymään sulta vinkkejä!

    Eli mä oon aika hoikka ja ylimääräistä rasvaa ei ainakaan paljoa löydy vatsasta, mutta mulla ei ole luonnostaan kovin kapeaa vyötäröä vaikka hoikka oonkin. Mun vatsa näyttää edestä tosi suoralta ja haluaisin, että vyötärö erottuisi nätisti kapeampana. Mun vyötärönympärysmitta on sunnilleen 68cm ja haluaisin saada sen johonkin 64cm. Kun vedän vyötäröä sisäänpäin niin saan sen sunnilleen siihen 64cm, joten eikös se sillon ole mahdollista saada siihen lukuun? Eli siis kuinka saan sen treenillä aikaan? Mulla oli aiemmin varmaan 66cm, mutta kun oon yrittänyt vatsalihaksia treenaamalla saada sitä kapeammaksi, se on vaan kasvanut.. Onko sisemmillä vinoilla vatsalihaksilla sama kun syvillä poikittaisilla, että ne vetäytyy sisäänpäin treenatessa? Kiitos jo etukäteen, sulla on huippu blogi! <3

    • Heippa Jossu! Vastailen sulle kysymys-vastaus-postauksessa 🙂

  4. Kiitos Ida Jemina näistä sun mahtavista postauksista! Täältä saa hyviä vinkkejä arkeen ja mielenkiintoista luettavaa, ja lisäksi osaat kirjoittaa selkeästi ja välistä myös hauskasti. (: Ja kuvatkin ovat aina niin positiivisia, kokonaisuudessaan blogistasi saa lisää energiaa jos sillä hetkellä sitä ei ole, ja juuri kaipaamaani kannustusta erilaisiin asioihin. ☺️ Vaikeina hetkinä voi muistaa, kuinka pirteä ja positiivinen ihminen pystyy olemaan – sinun blogisi ansiosta! Jo paljon mielenkiintoista tietoa olen sulta tämän blogisi kautta saanut, aina erilaista, mutta silti yhtä kiinnostavaa ellei jopa kiintoisampaa. 😀
    Aiemmin olen lähettänyt sinulle kommentin uimiseen liittyvästä kysymyksestä, (kysymykseni taisi päästä peräti postauksesi kysymyksien ensimmäiseksi) eli kiitos kuuluu että sain juuri oikealta luotettavalta henkilöltä apua mietintääni.😊
    Mitä mun nyt tulee sanoa, on suuri kiitos ihanasta blogistasi ja kyvystäsi sen kautta kannustaa ihmisiä niin treeniin kuin ruokailuunkin liittyvillä postauksillasi! Blogisi kautta vaikutat niin esimerkilliseltä, järkevältä ihmiseltä. Olet upea! Kiitos. Terveisiä söpölle Urho-toverillesi, hänestä on tullut jo iso ”vauva” 😀, mun terhakka karvakamu tuhisee tossa vieressä! <3

    • Voi Sanniseni! Tässähän ihan herkistyy ja kohta en näe ruutua ollenkaan<3 kiitos tosi paljon näistä sanoista. Et uskokaan kuinka paljon ne merkkaa ja antaa energiaa! Nämä muistan kyllä taas pitkään! <3 Kiva kun jätit viestiä ja Urho huikkailee tuolta teille molemmille kovasti terkkuja! 🙂

    • Voi että, olen ihan hämilläni. ☺️ On älyttömän mukava kuulla että viestistäni oli sulle noin kovasti iloa! Nyt kyllä minuakin hymyilyttää! Kiitos terkuista. <3 Kerron tässä sieltä teiltä just terveisiä meidän hauveliinille, joka vinkuu ulos pääsyä. Tuntuu niin kivalta kun sain Sun mieltä iloiseksi, ei voi uskoakaan! <3 Tämän minäkin kyllä muistan pitkään. Sun blogi vaan on niin upea!

  5. Hei ! :)Oon lukenut paljon siun blogia ja vaikutat ihmiseltä, joka osaisi auttaa minuu. Yritän laskea kalorilaskureilla paljon tarvitsen päivässä suunnilleen kaloreita, mutta en löydä mistään luotettavaa laskuria, kun kaikki näyttävät eri lukuja. Harrastan paljon liikuntaa käyn salilla 5-6 kertaa viikossa ja teen yleensä rasskaita treenejä. Myös aerobist pyrin tekemään ainakin 3 viikkoon, joskus jopa enemmän. Olen 160cm pitkä ja paino on n. 64.5-65 kg ja lihasmassaa on jo jonkun verran. Miten lasken paljon tarvitsen kaloreita? Osaatko auttaa? :3

    • Heippa Sara! Vastailen sulle pian kysymys-vastaus-postauksessa 🙂

  6. Hei, olen 20-vuotias aivan rapakunnossa oleva ja huonot syömistottumukset omaava nuori nainen, ylipainoakin löytyy jonkin verran +10 kiloa, olisiko sinulla vinkkejä miten minun kannattaisi edetä elämäntaparemontissa?

    • Hei Karoliina! Vastailen sullekin pian kysymys-vastaus-postauksessa 🙂

  7. Heipparallaa!

    Kysäisenpä sinulta erästä asiaa ruokavaliosta ja ruokailusta..
    Työskentelen päiväkodilla joten syön siellä yhdessä lasten kanssa aamupalan ja lounaan tai lounaan ja välipalan riippuen työajasta. Ruuissa on yleensä kermaa tai välipalassa sokeria ja proteiini jää vähille.
    Kotona syön proteiinipitoista ja täysjyväviljapitoista ruokaa, iltapalaksi yleensä rahkaa ja marjoja ja mehukeittoa, täysjyväleipää.
    Aamulla yleensä juon proteiinijuoman jonka teen shakeriin +banaani.
    Treenaan salilla 5 krt viikossa vapailla painoilla voimaa ja lihasmassaa tavoitellen. Käyn tankotanssissa kerran viikossa.

    Kuinka minun tulisi syödä aamu ja ilta jotta saisin tuota rasvakudosta vähemmälle treenaamalla? Tuottaa päänvaivaa tämä asia. ruokailemme esimerkkiruokailun lasten kanssa niin omat ruoat ovat poissuljettu asia. Haluan ammatillista näkökulmaa pulmaani ja kohti kiinteämpää vartaloa, kiitos😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta