MITEN OLEN MUUTTUNUT? MILLAINEN OLIN NUORENA?

Kukas sen parempi vastaamaan kuin oma äitini. Sain toiveen, jossa pyydettiin kertomaan millainen olin nuorena. Kysyin snapchatissa (lisää: idajemina), että haluavatko muutkin postausta tästä aiheesta ja satapäiset joukot ottivat screenshottia merkiksi siitä, että KYLLÄ!

Aihe on mielenkiintoinen, sillä ihminen kehittyy koko ajan. Nuorena tapahtuu tietysti muutoksia, mutta olen huomannut, että niitä tapahtuu aikuisena ihan yhtälailla. Elämä ei siis missään mielessä lopu nuoruuteen vaan voisi melkein sanoa, että siitä se vuoristorata vasta alkaakin. Kaikenlaiset kokemukset ja elämän oppikoulut muokkaavat niin luonnetta, kuin tapaa olla ja elää. Kasvu ja kehitys eivät tule varmasti loppumaan koskaan.

Nuoruus on myös aika laaja käsite. Tietyssä mielessä koen olevani nuori edelleen vaikka sillä saatetaankin viitata eri yhteyksissä eri ikäisiin. Nopealla googlauksella selvisi, että nuorisolaki määrittää kaikki alle 29-vuotiaat nuoriksi! Wohoo tässähän tuntee itsensä MELKEIN nuoreksi. Oletettavasti kysyjä kuitenkin tarkoittaa hieman nuorempaa ikää, joten pyysin äidiltäni tähän apua.

Meillä on lähes kaikki kuvat kadonneet juuri noilta teinivuosilta. Se oli sitä aikaa kun digikameroita alkoi tulemaan ja kukaan ei enää teettänyt kuvia aktiivisesti. Tietokoneet taas olivat edelleen sieltä kivikaudelta, jolloin ne poksahtelivat milloin mitenkin. Tästä syystä monet meidän loma-, joulu ja muut kuvat yläasteajoiltani ovat teillä tietämättömillä.

Se voi tietysti olla onni onnettumuudessa jos tätä kuvaa katsoo!

Sain tähän kuitenkin kuvia hieman aiemmalta ajalta! Pirautin myös äidilleni ja sanoin suoraan, että kerropas millainen olin nuorena. Itselleni tuo aika on jotenkin unohtunut. Ei tietenkään kokonaan, mutta muistan selkeästi enemmän ala-asteajoistani kuin yläasteesta. Ysäri oli niin legendaarinen vuosikymmenen, ettei sitä niin hevillä unohdeta. Yläasteella luistelu vei ajastani niin paljon, että elämä pyöri suurimmaksi osaksi koulun ja hallin välillä. Äiti sanoikin, että elämäni oli hyvin rytmitettyä ja säännöllistä. Sitä se totta tosiaan oli. Harrastin myös pianonsoittoa ja muistan kuinka välillä pianomaikka oli meidän oven ulkopuolella jo odottamassa ennen kuin itse ehdin kiiruhtaa luistelutreeneistä kotiin. Arvaa vaan olinko harjoitellut niitä määrättyjä kappaleita ja asteikkoja. En tod!

Mutta olin kyllä hyvin tunnollinen muuten. Se olikin ihan ensimmäinen asia minkä äitini mainitsi. Jos keskityin johonkin, paneuduin siihen oikein kunnolla. Koskaan ei kuulemma tarvinnut pyytää minua tekemään läksyjä tai lukemaan kokeisiin. Ja nyt kun muistelen, niin luin kyllä ihan kunnolla kaikkiin kokeisiin ja kirjoituksiin. Arvosanat olivat sen ansiosta hyviä, mutta en kokenut olevani sinällään mitenkään lahjakas ilman lukemista. Stressasin myös nuorempana esim. juuri kokeita ja muistan kuinka olin kirjoittanut kalenteriin sinne tänne ”älä stressaa!”

Veljestäni pidin kuulemma pienenä hyvää huolta ja komensin (huom komensin :D) häntä tekemään oikeita ratkaisuja. Ai kauheeta! Äiti sanoi, että jos mulle sanoi jotain niin otin sen ihan kirjaimellisesti ja se oli sitten just niin. Jos veljeni sitten teki jotain muuta, olin komentamassa. Mutta huolehtivainen olin.

Tässä vaiheessa on hyvä huomioida, että äitini muisteli aika laajalla mittakaavalla tuota nuoruutta ja lapsuutta. Jotkut muistoista on just sieltä ala-asteajoilta. Siellä pidin kuulemma myös pojat ruodussa ja en ujostellut heitä. Tuli varmaankin luonnostaan pikkuveljeni ansioista tämä poikien komentaminen. En ollut kuitenkaan mikään päällepäsmäri tai hölösuu. Tarkkailin isossa ryhmässä ensin, ennen kuin avasin suuni. Äitini mukaan olin ”johtaja” hiljaisella käytöksellä. Pidin myös heikompien puolta ja siitä itsellänikin on kyllä monia muistoja ihan sieltä ala-asteelta myöhempiin nuoruuden luisteluvuosiin. Kapteenina pidin luistelijoiden puolia ja jotkut kääntyivätkin puoleeni asioissa, joista eivät uskaltaneet valmentajille itse puhua. Yritin olla sitten koko jengin ääni. Helpommalla olisi varmasti päässyt, mutta oikeudenmukainen olen aina ollut. Ja tiukka – hah! Ei skipata niitä lenkkejä prkl!!

Mutta muuten olin kyllä tietyssä mielessä ujompi kuin nykyisin enkä aivan yhtä itsevarma. Varsinkin jos miettii yläaste ja lukioaikoja. Tietysti siihen vaikutti aina se, missä porukassa hengasi milloinkin. Koen, että nimenomaan tuo itsevarmuus (joka mielestäni on hiljaista), on kehittynyt entisestään nuorena aikuisena.

Mitä muuta äiti sanoi?

– kun pidit pääs niin pidit pääs. Oli hyvä ilme naamalla. Et sanonut mitään, mutta ilmeestä huomas, että tää kyllä muistetaan.

– pienenä tykkäsit järjestää paikkoja, mutta nuorena huoneesi oli aivan sekaisin ja hävityksen kauhistus! Meillä oli sellainen sääntö, että oma huone sai olla sen näköinen kuin halusi, jotta oppi sitä oman tilan hallintaa, mutta muuten tavaroita ei saanut jättää lojumaan ympäri huushollia.

– nuorena sulla puhkesi aurallinen migreeni, joka oli tosi kova.

– tykkäsit askarrella etenkin joulujuttuja ja olit jouluihminen. Raahasit sellaista älytöntä pussia, johon olit säilönyt jos jonkinnäköistä härpäkettä askartelua varten.

– olit myös säästäväinen. Kaikki mahdolliset synttärirahat mitä sait, laitoit aina säästöön etkä tuhlannut niitä.

– sulla oli aina nuha, kun olit siellä jäähallissa.

– tykkäsit Edgarista (meidän afrikkalainen kääpiösiili) ja vietit sen kanssa aikaa hirveästi. Kun muut menivät nukkumaan, leikit Edgarin kanssa. Aamulla kyllä nousit varhain vaikka iltavirkku olitkin.

– olit herkkupeppu! Halusit aina herkkuja, mutta osasit nauttia niistä hitaasti.

Thanks äiti! <3 Tällainen olin nuorena 🙂

LUE MYÖS: BLOGISSA JULKAISEMATTOMAT TREENIVIDEOT

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: TESTASIN DEMI LOVATON TREENIN!

 

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
YouTubessa: Ida Jemina 
Instagramissa: @idajemina 
Facebookissa: Ida Jemina