KAKSI ENSIMMÄISTÄ UUTTA ASIAA KOTIIN

Sis. mainoslinkkejä

Hemulihei! Jos kotijutut kiinnostaa niin nyt niitä on luvassa. En pahemmin ole kotijuttuja täällä turissut, mutta hei mikäs siinä! Leppoista turinaa ja ajatuksen juoksua luvassa. Me muutettiin tuossa kuukausi sitten ja en ole vielä hankkinut tänne mitään uutta, paitsi nyt kaksi ensimmäistä asiaa. Jee! Josko se tästä kohta lähtisi liikkeelle. Sisustusvimma nimittäin.

Kantavana teemana on nyt kuitenkin ollut se, etten suuna päänä lähde ostamaan kaikkea uutta vaan ensin katson niistä vanhoista tavaroista, voisivatko ne toimia ja miten ne kannattaisi sijoittaa. Joidenkin tavaroiden ja huonekalujen kanssa olen kuitenkin kitkuttanut niin pitkään, että ne alkavat olla viimeiset päivänsä nähneitä. Esimerkiksi meidän sohva on sellainen, jonka olen ollut aikeissani vaihtaa jo pidempään, mutta edelliseen kämppään sitä olisi ollut ihan turha ostaa. Nyt kun tila on uusi, niin voi järkevämmin alkaa miettiä millainen sohva siihen sopisi. Mutta sen aika ei ole vielä tänään!


Nyt bongasin makuuhuoneeseen tällaisen ihanan ryijymaton. Aiemmin makkarissa ei ole ollut mitään mattoa vaan sellainen monesta viltistä tehty alusta pojille pediksi. Se on aina joka päivä kuitenkin ollut ihan vinksin vonksin eikä se kovin nätiltä viritykseltäkään ole siksi näyttänyt. Olkkarista kun näkee suoraan makkariin. Niinpä ajattelin, että tuollainen ryijymatto voisi samalla toimia niin pojille pehmeänä makuualustana, kuin myös nättinä sisustuselementtinä. Mun mielestä tosi kaunis. Just tähän tilaan sopiva. Ja onneksi otin pienemmän koon, sillä mulla oli jo ostoskorissa isompi malli tästä samasta, mutta mitattuani tuon tilan vaihdoin vähän pienempään viime tingassa. Tämä taisi olla joku vanha malli tästä matosta, sillä sillä en löydä sitä enää. 


Se toinen uusi juttu taas on tällainen jalkalamppu, joka pääsi olohuoneeseen. Tämä tila vaati vähän isompaa sekä näyttävämpää lamppua ja satuin bongaamaan tälläsen alesta. Se on juuri sellainen kuin toivoinkin! Simppeli, kolmijalkainen ja mukavan kookas olohuoneen nurkkaan. Kattolamppuja meillä ei vielä ole, joten tämä onkin meidän ensimmäinen lamppuhankinta.

Seuraavaksi sitten vähän verhojen miettimistä, sillä niitäkään ei vielä ole. Yhdet sivuverhot olen ripustanut pahimmaksi näköesteeksi, mutta ne ovat puoli metriä liian lyhyet siihen paikkaan. Missään muualla ei sitten olekaan verhoja, joten täällä riittää valoa niin yöllä kuin päivällä. Mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa!

Ei kun oikein ihanaa perjantaita ja kiitos edelliseen postaukseen tulleista kommenteista! Nyt kotiviikonloppu alkakoon <3

P.S. Julkaisin Instagramissa juuri pienen kotitreenivideon (@idajemina) 

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: ASIAT JOISSA OLEN SYSIHUONO

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
YouTubessa: Ida Jemina 
Instagramissa: @idajemina 
Facebookissa: Ida Jemina

Ida Jemina

6 vastausta artikkeliin “KAKSI ENSIMMÄISTÄ UUTTA ASIAA KOTIIN”

  1. Ihana laittaa kotia! Itsellä hirveä sisustusinto päällä!! Ja niin nuo sun shortsit 😍 paljastatko mistä ne on?! 😘 kerro minulle myös miks ei saa pudotettua painoa. Syön paljon proteiini pitoista,suht säännöllisesti mut vähemmän ylipäänsä kuin kulutan. Ainaki omasta mielestä. Paljon vettä 2-3l. Paino vain nousee. Jumppailen kotona varmaan 5päivänä viikossa ja hölkkäilen mielen mukaan 2-4kertaa viikossa.. ja silti ois ylimäärästä mitä kiinteyttää..

    • No niin on kyllä! 🙂 pikku hiljaa, vielä on kyllä ihan vaiheessa tämä 😀 Nuo on parisen vuotta sitten Espanjasta ostettu 😩 Paino ei välttämättä lähde putoamaan heti lineaarisesta vaan voi yhtäkkiä humpsahtaa alaspäin. Lihaksetkin täyttyvät treenin myötä joten kärsivällisyys palkitaan! 🙂 Tsemppiä treeneihin!

  2. Hei Ida! Olen jonkin verran alipainoinen, 180cm/56kg. Haluaisin lihottaa mutta onko se vain niin yksinkertaista, että syön yli kulutuksen? Mitä asioita pitäisi ottaa huomioon? Jos aihe on liian laaja kommenttiin, niin voisitko tehdä postauksen? En ole varmasti yksin tämän kysymyksen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 31
Tykkää jutusta