JOS SAISIN TEHDÄ VAIN 3 LIIKETTÄ LOPPUELÄMÄN

Sis. mainoslinkkejä

Mitä jos saisin tehdä vain kolmea liikettä koko loppuelämän ja niillä olisi pärjättävä? Mitkä valitsisin?

Tämä on yllättävän vaikea kysymys, sillä ekaksi tulee mieleen, että mitkä olisivat niitä lempiliikkeitä. Sitten alkaa miettimään, että onko niitä nyt sitten mitään järkeä takoa koko loppuelämän ja kuinka epätasapainoinen kroppa sitä sitten mummona olisikaan hah! Lähestytään valintaa kahdelta kantilta – mitä olisi ns. järkevä valita ja mitä haluaisi valita.


Järkeviin valintoihin yrittäisin ottaa mahdollisimman monipuolisen liikekombon. Vain kolmella liikkeellä ei kovin helposti täydellistä lopputulosta saa vaikka kuinka fiksusti koittaisikin valita. Omien heikkouksien sekä vahvuuksien huomioiminen vaikuttaa myös omalta osaltaan valintoihin. Huippuja liikkeitä on paljon ja usealla erilaisella yhdistelmällä saisi luultavasti yhtälailla toimivat jumpat aikaiseksi, mutta nämä valitsisin itse.

Ensimmäinen valinta olisikin clean and jerk, sillä tällä monsteriliikkeellä pärjäisi jo todella pitkälle. Siihen sisältyy sekä vetoa että punnerrusta ja kroppa pääsee todella kokonaisvaltaisesti töihin isojen painojen liikuttelun myötä. Seuraavaksi valitsisin dipin ja viimeiseksi leukojen vedon. Aika karmivat liikkeet ainakin omaan makuuni, mutta näillä kroppa saisi aika paljon työstettävää. Jalat jäisivät vähän vähemmälle huomiolle, mutta toisaalta clean and jerk ei päästäisi niitäkään kuitenkaan liian helpolla. Eli omat valinnat olisivat:

Clean and jerk
Dippi
Leuat


No mitä sitten tekisi mieli valita sen kummempia miettimättä? Nämä valikoituisi ihan sen mukaan mistä liikkeistä tykkään eniten. Tähän voisi ottaa vaikka mitä, mutta mennään seuraavalla setillä:

Kyykky
Pystypunnerrus
Bulgarialainen askelkyykky

Nice! Mieti, mitä itse valitsisit! Ei ole muuten helppo tehtävä. Tiukkaa torstaita jengi!

LUE MYÖS: PARHAAT TAKAREISILIIKKEET – UPEAA MUOTOA JALKOIHIN

Paita täältä / Trikoot täältä / Kengät täältä

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: NÄILLÄ NIKSEILLÄ FITIMPI LOOK VÄLITTÖMÄSTI

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
YouTubessa: Ida Jemina 
Instagramissa: @idajemina 
Facebookissa: Ida Jemina

Ida Jemina

7 vastausta artikkeliin “JOS SAISIN TEHDÄ VAIN 3 LIIKETTÄ LOPPUELÄMÄN”

  1. Ennen kuin luin tämän postauksen, niin mietittiin siskoni kanssa mitä me valittaisiin. Nopean pohdinnan jälkeen todettiin, että ehkä kyykky, punnerrus ja lantionnosto. Valittiin nämä siksi, koska noissa liikkeissä on niin monta eri variaatiota (oletettiin siis, että liikkeissä saa tehdä eri variaatioita). Kiva postaus ❤️

    • Kiva että pidit! ❤️ Hyvin mietitty variaatioiden kannalta 😊👍

  2. Heti otsikon nähtyäni mietin hetken ja olisin valinnut maastavedon, lantionnoston ja penkkipunnerruksen. Ei ehkä paras kombo, mutta lempiliikkeeni olisinkin valinnut. 🙂

  3. Kyllähän ne olisivat kyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto. Jos pitäisi vaan yksi liike valita niin se olisi maastaveto.

  4. Itsekin aloin pohtia heti otsikon luettueni, mitä liikkeitä ottaisin. Clean & Jerk oli ensimmäinen, varma valinta monipuolisuutensa takia, mutta sitten tuli haastavampaa. Päädyin rengasdippiin ja joko askelkyykkyyn tai lantion nostoon kahtena muuna liikkeenä. Mutta oli hauska kyllä pohtia liikkeitä ja perusteluja. No, onneksi ei tarvitse oikeasti karsia ihan noin rankasti, mutta itse kuulun kyllä niihin treenaajiin, jotka eivät hirveän montaa erilaista liikettä tee, vaan vedän aika lailla noilla isoilla tai isohkoilla perusliikkeillä sekä toiminnallisen harjoittelun voimalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 42
Tykkää jutusta