ELÄMÄ RESCUE-PENNUN KANSSA – MIKÄ ON ERILAISTA?

sis.mainoslinkkejä

Uusi elämänvaihe alkoi noin kuukausi sitten, kun adoptoimme kodittoman pienen nappisilmän perheeseemme. Sisu on laittanut elämän uuteen järjestykseen ja tilanne on vielä vasta varsin tuore.

Mikä on muuttunut? Mitä eroa Sisun ja Urhon pentuajassa on ollut? Mitä haasteita on ollut ja miten jätkät ovat suhtautuneet toisiinsa?

Sisu on adoptoitu Venäjältä, jossa se sisarustensa kanssa värjötteli kaduilla oman onnensa nojassa ilman omistajia ja suojaa. Heidän onnekseen joku oli poiminut ne turvaan ja vienyt Viipurin koiratarhalle, jota avustaa suomalainen Viipurin Koirat Ry.

Sisu on mitä suloisin tapaus. Kun se tulee luokse, se heiluttaa häntää niin kovasti, että koko peppu heittelehtii puolelta toiselle. Joka kerta, kun se herää päiväunilta, on jälleennäkeminen yhtä riemua – on niin superkiva taas nähdä jes!

Sisu on ollut todella reipas sekä rohkea ja se on hienosti pärjännyt uudessa kodissa. Taustastaan johtuen alkutaival oli sille varsin jännittävää ja pimeän tullen, kun koti alkoi hiljenemään, alkoi poika myös stressaamaan. Silloin alkoi läähätys, jatkuva pissailu sekä korvia kiskova haukkuminen, kun jätkä säikähti jotakin. Tätä tapahtui monta kertaa yössä ja aina jännityksellä odotin, että koska sitä taas säpsähtää hereille haukkumiseen. Urho oli tietysti tilanteesta myös hämillään ja sekin alkoi pikkujätkää rauhoittelemaan menemällä nukkumaan sen viereen. Öistä haukkumista kesti noin viikon ajan, jonka jälkeen Sisu alkoi pikkuhiljaa relaamaan. Päivisin ei koskaan ollut mitään ongelmaa ja nykyään öisin saa onneksi herätä vain lorotukseen. Yhtäkään yhtenäistä yötä ei siis vielä ole ollut tässä kuukauden aikana ja hieman töttäröö olo on kieltämättä, mutta kaikkeen selkeästi tottuu. Ei sitä muistakaan miltä pitkät yhtenäiset unet tuntuvat, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa ehdottomasti. Jossain vaiheessa pojilla oli myös tapana aloittaa leikit aina siinä puoli neljän aikaan yöllä, jolloin koko kämppä rytisi.

Kodittomana kun Sisu on joutunut elämään suurimman osan elämästään, ei hänellä tietäänkään ole tietoakaan miten kotikoirana kuuluisi elää. Sisäsiisteyttä opetellaan samoin kuin yksinoloa. Suurimpana näistä on tietysti tuo yksinolon treenaaminen. Sisu ei millään haluaisi olla erossa ihmisistä, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Myös hihnassa kävely on uutta ja oikeastaan ihan kaikki asiat. Mitä eroa siis Urhon pentuaikaan? Kaikki asiat voi laittaa helposti potenssiin kaksi. Näin yksinkertaistettuna 😀 Milloin sitä pissataan omaan sänkyyn, milloin pihistetään mamin paita ja pissataan siihenkin, milloin mutustetaan kenkiä ja milloin revitäänkin tyynyistä pumpulit pihalle. Tämä kaikki on kuitenkin pientä ja kuuluu tähän aikaan. Pienistä onnistumisista iloitaan ja muuten mennään flow:n mukana. Kaikki omalla painollaan. Tällä hetkellä suurimpiin päivän kohokohtiini kuuluu, jos herran jöötit tulee ulos! Ai että! Sitä aina tuulettaa tai näyttää peukkua ohikulkijoille! Samoin jos itkemistä ei kuulu, kun olemme poissa kotoa, on fiilis mieletön. Ollaan jätetty mikki päälle sitä nauhoittamaan.

Sisu on kuitenkin kiltti ja fiksu ja se tottelee hyvin vanhempia. Se on sellainen pikkukovis Urhoon verrattuna. Yksi päivä kävelyllä huomasin sen kulkevan tupakka suupielessä ja se kuvastaakin tätä katujen kasvattia hyvin.

Urhoa se rakastaa yli kaiken ja menee aivan viereen nukkumaan. Tästä Urho taas on ihan hämillään, mutta antaa pennun kuitenkin vaikka istua naamallaan. Se on ollut tosi kiltti isoveli. Siitä isoveljen hännästä onkin niin kiva kiskaista sekä välillä iskeä piikkihampaat kiinni jalkaan ja äkkiä juosta karkuun.

Nyt kun Sisu tuli meille, tuntuu että Urhokin on kasvanut ihan mielettömästi – niin henkisesti kuin fyysisesti. Se selkeästi ymmärtää, että tämä uusi viliskantti on pentu ja osaa itse käyttäytyä esimerkkinä. Ja se fyysinen kasvu – en tiedä onko se pelkkää sattumaa, mutta Urhon pää on vihdoin kasvanut hah! Ihan hassua. Siitä tuli kertaheitolla aikuinen. Yhtä leikkisä torvelo se on tietysti edelleen, mutta ero entiseen on kuitenkin selkeä. Sitä ei enää ollakaan nuorin lapsi talossa.

Päiväkään en vaihtaisi pois, vaikka kommelluksia sekä haasteita riittää harva se minuutti ja helppoa ei missään nimessä ole ollut. Sisu vei sydämemme ensi näkemältä ja uusi taival on vasta alkanut. Saa nähdä millainen hurmuri siitä kasvaa.

Toppi täältä / Trikoot täältä / Kengät täältä

Iloista tiistaita jengi<3 Ja hei! Lahjakorttiarvonta on suoritettu, joten jos osallistuit, tsekkaa osuiko arpaonni kohdalle: VOITA VALITSEMASI LAHJAKORTTI

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: BOKSITREENI PUSH UP-LEGGINGSEISSÄ

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina
YouTubessa: Ida Jemina
Instagramissa: @idajemina
Facebookissa: Ida Jemina

Ida Jemina

26 vastausta artikkeliin “ELÄMÄ RESCUE-PENNUN KANSSA – MIKÄ ON ERILAISTA?”

  1. Olipa kiva postaus ja itselläkin rescuen kanssa ollaan nyt muutama kuukausi yhteistä elämää opeteltu, joten tuo katujen kasvatti-meininiki kuulostaa erittäinkin tutulta 😀 tsemppiä ja pitkää pinnaa teille ! <3

    • Voi vitsit, tsemppiä teillekin uuteen arkeen! <3

  2. Ihana postaus! ❤️ Onko Urhossa ja Sisussa samaa rotua, ovat niin kovin samannäköisiä? 🙂 Onnea ja tsemppiä haastavaan pentuaikaan!

    • Kiva että pidit Miia<3 Voi hyvin olla, että on joitakin samoja (kenties saksanpaimenkoiraa) mutta Sisun roduista emme tiedä 🙂 Kiitos kovasti!

  3. Ihana nähdä, että jaksat tuota arkea vaikka ei varmasti helppoa olekkaan.❤️ Tsempit teille, rescue koirat on maailman ihanimpia❤️

  4. Ihana kirjoitus, sä kirjoitat niin pilke silmäkulmassa aiheesta kuin aiheesta. Sun postauksista tulee mielettömän hyvälle tuulelle, erityisesti tästä hellyyttävine kuvineen! 😀 Urhon ja Sisun kuulumisiin ei kyllästy!

    • Voi ihana kuulla ja mahtavaa jos paukapäiden kuulumiset maistuu! 🙂

  5. Niin tuttua. Meillä on kaksi portugalinpodennogotyttöä (Ansa ja Iines) ja pystyn täysin eläytymään postaukseesi. Meidän tytöt ovat kuitenkin viisikiloisia, joten kaikki on paljon pienempää, paitsi ehkä ääni. Tsemppiä!

    • Voi terkkuja Ansalle ja Iinekselle! <3 ja kiitos tsempeistä! 🙂

  6. Ihanat te! Kyynel nousi silmäkulmaan <3 Tsemppiä minin kanssa, siitä se lähtee pienin askelin! 🙂

  7. Ihana kirjoitus! Osaapas koirulit olla samannäköisiä. Tsemppiä sinne teille kooranpentu arkeen. Varmasti haastavaa aikaa tässä vaiheessa!

    • Mukava että pidit Virpi ja kiitos paljon! <3 🙂

  8. Ihana postaus. Sulla on hyvä sydän ja varmasti palkitsevaa seurata pikkuisen edistymistä ja kasvua. Ja Urho on niin reippaan oloinen isoveikka. Hyvää kevättä ja koirien kuulumisia ei ole koskaan liikaa!

    • Kiitos anniseni<3 Sisu on kyllä edistynyt ihan mielettömästi ja Urho ollut isoksi avuksi. Ihanaa ja aurinkoista kevättä sullekin!

  9. Awww en kestä noita yhteiskuvia😍😍😍 ja sisu kyllä sopii ihan täydellisesti hänelle💪

  10. Onneksi on tuollainen vanha ja viisas koira rauhoittamassa pientä. 😉 Itsellä on kanssa vuoden ikäisenä Suomeen tuotu koiraneiti. Se ei ole ollut mikään katujen kasvatti, mutta elänyt selvästi ihan erilaisessa ympäristössä ja eri rutiineilla, joten tuo kaikkeen uuteen totuttelu kuulostaa tutulta. 😛 Neiti ei tullessaan selvästikään ollut juurikaan kävellyt hihnassa, kiertoilmauuni ja tiskikone olivat ihmettelyn aiheita ja kaikkiin uusiin ääniin reagoitiin pakenemalla ensin 1,5 metriä ja kurkkaamalla sitten mikä ääni se oli. Hissiin neiti tuli vasta 1,5 kk harjoittelun jälkeen. Hitaasti, mutta varmasti. 😉 Nyt 1,5 vuoden jälkeen neiti on kyllä suomalaistunut huomattavasti ja itsevarmuus (ja itsepäisyys) ovat löytyneet. :d

    http://blogit.kauneusjaterveys.fi/pilketta

    • Voi ihana! Onpa kiva kuulla että neiti on kotiutunut niin hyvin! Kärsivällisyys selvästi palkitaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 72
Tykkää jutusta