City of Angels – vaihto-opiskelu USA:ssa

Hieman edelliseen postaukseenkin liittyen voisin kertoa yhdestä omakohtaisesta epämukavuusalueelle astumisesta. Kyse oli muuttamisesta Jenkkeihin vaihto-opiskeluun. 

Olin jo pitkään halunnut kokea uudessa maassa sekä kulttuurissa asumisen ja opiskelujen myötä siihen avautui mahdollisuus. Mikään Euroopan tai Aasian maa ei houkutellut niin paljon, kuin USA. Sinne oli päästävä. Kouluni ei kuitenkaan tehnyt yhteistyötä yhdenkään Yhdysvaltalaisen oppilaitoksen kanssa ja se hankaloittikin asioiden järjestämistä paljon. Halusin kuitenkin nimenomaan Jenkkeihin –  ja vielä tarkemmin länsirannikon lämpöön.

Vaihto-opiskelu USA


Ajatus hiekkarannoilla makaamisesta ei varmasti alkajaisiksi kuulosta epämukavuusalueelle astumiselta. Sitä se kuitenkin oli, sillä minulla ei ollut minkäänlaista tukiverkostoa takanani. Koska kouluni ei järjestänyt vaihto-opiskelu mahdollisuuksia Jenkkeihin, jouduin selvittämään kaiken itse tyhjästä. Voitte varmasti kuvitella (ja Jenkkeihin muuttaneet tietävät), millaista paperisotaa maan vaihtaminen edellyttää. Aluksi piti selvittää mihin osavaltioon, kaupunkiin ja kouluun hakisin. Sen jälkeen selvitin, mitä kaikkea tarvitsen Suomesta, Jenkeistä ja kummankin koulun puolesta. USA:n kouluihin ei myöskään ihan noin vain marssita, vaan niihin pitää hakea ja niistä pitää maksaa. Tarvittiin kaiken maailman lupia, todistuksia ja vakuutuksia. Ravasin konsulaatissa, kielikokeissa, pankissa ja olin yhteydessä hakemaani kouluun. Vaikka olin varautunut pitkään ruljanssiin, tähän kaikkeen meni yllättävän paljon aikaa. Ensin jouduin selvittämään kaikki säännöt, byrokratiat sekä ehdot. Tämän jälkeen asioita selviteltiin etanapostilla Jenkkikoulun kanssa. Se oli itse asiassa vain parista päivästä kiinni, etten olisi päässyt kouluun sisään, sillä paperini eivät meinanneet ehtiä ajoissa perille. No, kaikki päättyi kuitenkin hyvin. Sain kuulla, että pääsen opiskelemaan Los Angelesiin, Santa Monica Collegeen. 

Vaihtoon Jenkkeihin


Nyt oltiin siis tilanteessa, jossa muutto Jenkkeihin koittaisi muutaman kuukauden päästä. Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, missä tulisin yöni viettämään. Yritin selvitellä asumismahdollisuuksia netistä Suomesta käsin. Se osoittautui kuitenkin erittäin haasteelliseksi, sillä huijareita näillä markkinoilla on pilvin pimein. Niinpä otin lennon Los Angelesiin ja minulla oli siellä viisi päivää aikaa järjestää asiat kuntoon sekä etsiä asunto itselleni. 

Asuin tuon ajan aivan kamalassa motellissa lentokentän lähettyvillä. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Jenkeissä, saatikka sitten LA:n kokoisessa kaupungissa. Ihmisten kirjo on siellä aikamoinen. Suomessa ei paljon näe kodittomia tai upporikkaita, mutta Losissa nämä ovat arkipäivää. Varsinkin kodittomia näkyi katukuvassa paljon. Ero Suomeen oli muutenkin valtava. 


Seuraavaksi minun tuli jollain tavoin suunnistaa koululle, eikä minulla ei ollut mitään käsitystä missä se sijaitsee. Autolla ajettuna koululle oli noin 20km, mutta eihän minulla autoa ollut. Tiesin vain koulun nimen ja selvisin perille ihanien paikallisten ihmisten avulla. Hyppäsin bussiin ja kyselin kuskilta, missä pitäisi jäädä. Losin julkinen liikenne on aivan kamala ja olematon, eikä kukaan normaalijärkinen kulje siellä busseilla. Hyppelin kuitenkin linjurista toiseen ja saavuin lopulta koululle. En voi kuin ihmetellä sitä vilpitöntä auttamisen halua, jota koin heti kun olin astunut Jenkkien maaperälle! Jo Chicagon lentokentällä eräs paikallinen lähti saattamaan minua toiseen terminaaliin, johon meno tapahtui siis junilla. 

Kun minulla oli koulun sijainti tiedossa, oli helpompi alkaa etsiä sopivia asuntoja. Los Angelesissa kaikki alueet eivät todellakaan ole turvallisia. Vaikka oma kotikatu olisi rauhallinen, saattaa seuraava jo olla vaarallinen. Sain onneksi koululta kartan, johon oli ympyröity levottomimmat alueet. Sain myös listan Craigslist:n asunnoista lähialueilta. Craigslist:lle voi siis kuka tahansa jättää ilmoituksia mm. asunnoista, työpaikoista, deittiseurasta ja palveluista. 

Ensimmäinen asunto, jota menin katsomaan, ei ollutkaan asunto vaan autotalli. Vuokraemäntä sanoi lisäksi, ettei minun kannata kulkea myöhään ulkona, sillä pari asuntoa eteenpäin majaili jokin jengi. Jengillä ei tässä yhteydessä tarkoiteta Siwan kulmilla polttelevia pikkukoviksia, vaan ihan oikeaa, vaarallista rikollisjoukkoa. Hmmm.. jotenkin tuli sellainen tunne, ettei tämä autotalli oikein houkuttele. 

Näissä maisemissa kuvattiin myös legendaarinen Baywatch 

Hylkäsin ensimmäisen vaihtoehdon ja siirryin seuraavaan. Se oli aivan ihana! Ehkä vähän liiankin ihana, sillä hinta oli sen mukainen. Asunto oli kuitenkin turvallisella suburb-alueella ja olisin saanut itselleni tilavan huoneen sekä oman hulppean kylpyhuoneen. Ensin en ottanut asuntoa vastaan hinnan vuoksi ja jatkoin etsintöjä. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että turvallisuudesta kannattaa maksaa ja päädyin asumaan Santa Monicaan. Tein vuokrasopimuksen ja näin asuntohuolet ratkesivat. Enää ei tarvinnut pelätä, että joutuisin kadulle asumaan – mikä helpotuksen tunne!

Kaiken kaikkiaan jokainen pikku asia oli minulle uutta. Nämä kokemukset ja epämukavuusalueelle astumiset ovat antaneet minulle todella paljon. Olen saanut kokea, miltä tuntuu asua vieraassa kulttuurissa, pärjätä ilman omaa kieltä, kavereita tai perhettä, tutustua uusiin ihmisiin ja tapoihin sekä saada uusia korvaamattomia muistoja. Vaikka se kliseiseltä kuulostaakin,  tämä askel kasvatti minua ihmisenä todella paljon  –  enkä voi muuta kuin olla iloinen, että uskalsin ottaa sen. 

 

Jos Amerikat ja aikani Los Angelesissa kiinnostaa, lue myös:

Millaisia amerikkalaiset ovat?

Kymmenen myyttiä Los Angelesista.

Ida Jemina

12 vastausta artikkeliin “City of Angels – vaihto-opiskelu USA:ssa”

  1. Voin vain kuvitella paperisodan määrää, kun pitää hoitaa koulu, asunto ja maa kerralla! Välillä tuntuu, että Euroopan rajojen sisällä tapahtuva muuttokin on vaikeaa… 😀

    Kuinka selvisit koulun etsinnästä? Tai onko ihan normaalia, että jonkun koulun taso on selvästi parempi kuin toisen? 🙂

    • Oli kyllä aikamoinen hulabaloo papereiden kanssa varsinkin näin ensikertalaiselle 🙂 Otin netin kautta selvää eri kouluista ja niiden opiskelumahdollisuuksista. Koulujen hintoja vertailemalla sai vähän kuvaa minkä tasoinen koulu oli kyseessä 🙂 tasoeroja varmasti löytyy, itsellä kuitenkin kokemusta vain tästä yhdestä.

  2. Kuinka kauan opiskelilt ja paljonko se maksoi? Mitä teit koulun jälkeen, palasitko suomeen? Miksi et jäänyt jenkkeihin töihin?

    • Opiskelin kesästä vuoden vaihteeseen ja palasin Suomeen jatkamaan opintoja 🙂 En muista tarkkoja summia mutta koulusta maksoin useita tonneja.

  3. Vautsi mikä tarina! 🙂 oletpa rohkea ollut. Kyllä minäkin maksaisin kodista enemmän ja karsisin sitten muualta. Mihin sitä sääästämään jos henkikulta on vaarassa joka päivä jonkun jengin kulmilla..
    Olisi ihana matkustaa joskus jenkkeihin, just los angelesiin.
    Oletko sitä mieltä että siellä voisi nauttia lomasta yksinkin? Olen nimittäin huomannut, että kun suunnittelen matkaa niin joko rahaa ei ole tarpeeksi tai jos sitä on niin ei ole lomaa tai jos on lomaa ja rahaa niin sitten ei ole matkaseuraa juuri silloin. Hoh 😀

    T. Tytti

    • Moi Tytti! Suosittelen lämpimästi Losissa vierailua! Ja ehdottomasti voi lomasta nauttia yksinkin! Nähtävää riittää ja ihmiset ovat niin ystävällisiä ja sosiaalisia ettet varmasti tuntisi oloasi yksinäiseksi 🙂

  4. Ihailen rohkeuttasi. Toivon, että itsekin uskaltaisin ottaa tuommoisen askeleen jossain vaiheessa elämääni, koska uskon, että oli just tosi kasvattava kokemus. Asunnon etsiminen kuulostaa vaan aika hurjalta.

    • Kiitos! Suosittelen ja kyllä siitä selviää vaikka saattaa aluksi vähän jännältä tuntuakin 🙂 asunnon etsimisiltä saattaa välttyä jos on sellaisessa koulussa joka tekee yhteistyötä hakemasi koulun/maan kanssa. Ei kun rohkeasti reppu selkään ja matkaan 🙂

  5. […] Omassa elämässäni Losiin muutto oli yksi asia, jossa epäonnistumisen pelko olisi saattanut estää koko muuton. Siihen liittyi paljon riskejä ja se oli tietynlainen hyppy tuntemattomaan. Kokemus oli kuitenkin yksi arvokkaimmista sekä antoisimmista, mitä olen kokenut ja olen saanut tältä matkalta isot eväät elämääni. Seikkailustani voit käydä lukemassa täältä: City of Angels -muutto USA:han. […]

  6. […] Sanomattakin taitaa olla selvää, että Los Angeles pääsi listalle. Tämä kaupunki vei sydämeni täysin asuessani Santa Monicassa. Parasta kaupungissa oli rento, sydämellinen, auttavainen ja sosiaalinen ilmapiiri. Ihmisten avuliaisuus yllätti minut täysin. Suomalaiselle kodittomien paljous saattaa ensi alkuun tulla shokkina. He ovat kuitenkin osa katukuvaa ja päällisin puolin ystävällistä sakkia, joten kertaakaan en tuntenut oloani pelokkaaksi. Myös paikalliset kohtelevat kodittomia kunnioittavasti. Los Angelesista löytyy niin kauniita vuoria, metsiä ja luonnonpuistoja vaelluksille, kuin myös täydellinen iso ranta sekä ison kaupungin vilske. Santa Monican rannalla on itseasiassa kuvattu monille tuttu Baywatch. Lomaileville suosittelen auton vuokrausta, niin pääsee kätevästi kulkemaan (ruuhkissa) paikasta toiseen. Julkinen liikenne on vielä vähän haastellinen ja surkean puoleinen. Ja kröhöm ruoka.. se on taivaallisen hyvää! Kokeile mitä tahansa ja et tule pettymään! Losiin muuton härdellistä ja asunnottomana seikkailemisesta voit lukea lisää täältä: City of Angels […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta