SINÄKÖ KASVISSYÖJÄ!? NÄIN JENGI REAGOI!

*Sisältää mainoslinkkejä

Siis wou mikä kommenttimäärä tuli blogiin, instaan ja snäppiin kun kerroin, etten aio enää syödä lihaa. Myös ystäville ja perheelle asia tuli ihan puskista. Aiheena homma on sellainen, että sitä odottaa porukan reagoivan jollain tavalla. Mulle tuli kuitenkin aivan yllätyksenä, millä tavalla jengi otti asian vastaan.

Ensinnäkin perheelle sanoin asian ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin kuulumisen. Sen kun tokaisin, että maanantaista lähtien en syö enää lihaa. Ei se sen isompi juttu tai haloo ollut itsellekään, niin sitä se ei ollut muillekaan. ”Ai” ”Okei”. Ja se oli siinä! Siitä siirryttiin jo seuraaviin mielenkiintoisempiin aiheisiin. Meillä on perhe aika rentoa sakkia ja kaikilla on milloin mitkäkin touhut käynnissä, joten tää tais olla ihan perusarkea heille.

Ystävät taas olivat jokainen oma tapauksensa. Osa oli saanut kuulla asiasta blogin kautta ja olivat asiasta fiiliksissä. Monella tuntuu olevan halu kokeilla lihatonta ruokavaliota tai vähentää lihan käyttöä, mutta homma tuntuu alkuun liian vaikealta. Ei tiedä mistä aloittaa ja mitä sitten syödä. Oon saanut ihan hirveästi postaustoiveita tätä aihetta koskien, kuten mitä proteiininlähteitä on olemassa jne. joten jossa sulla tulee nyt jokin toive mieleen niin heitä kommentteihin!

Jotkut ystävät taas vähän hämmästyivät ja kysyivät mistä tuollainen päätös. Koitin kovasti vakuttaa että en ole hippi, mutta hei why not!

No mites se kun asiasta kertoo aikamoiselle joukkiolle netissä? Mua ei sinällään jännittänyt kirjoittaa aiheesta, koska tämähän on nimenomaan oma ruokavalioni eikä sen pitäisi muita sen enempää hetkauttaa puputanko porkkanaa vai makkaraa. Olin kuitenkin ehkä skidisti varautunut siihen, että seka- tai muuhun ruokavalioon liittyvää puolustelua saattaa tulla tai ylipäätään muodostua vastakkainasettelevaa debattia erilaisten ruokavalioiden välille. Sitä on näkynyt niin paljon joissain muissa kanavissa eikä minkäänlaisen väittelytaiston sytyttäminen ole kuitenkaan millään tavalla tavoitteenani tai tarkoituksenani.

Mutta mitä ihmiset sitten sanoivat? En ois voinut uskoa sitä tsemppien määrää! En todellakaan osannut edes odottaa tai toivoa sellaista, mutta vitsit mitä kannustavia viestejä sateli. Jengi onnitteli, toivotti tsemppiä, tuki. Siis ihan mieletöntä. Niin lämmin tuulaus, ettei mitään rajaa. Lukijat kertoivat omista kokemuksistaan jne. Kommenttiboksi sen kun lauloi ja meikäläinen täällä vastaili näppis sauhuten.

Yhtä kikluvitsiä lukuunottamatta kaikki ovat olleet enemmän kuin asiallisia. Ei sitten ”lihaa” missään muodossa, niinkö? 😉

Ei tämä onneksi niin rajoittavaa ole. Nyt on päälle viikko takana ilman lihaa ja mulla on niin paljon kerrottavaa! Jatketaan tuntemuksista ja ekoista kokemuksista siis toisella kertaa! Kuka haluaa annoskuvia?

Mekko TÄÄLTÄ

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: TEE KAIKKI NÄMÄ TALJASSA! 3 LIIKKEEN OLKAPÄÄTREENI!

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
ja Instagramissa: @idajemina 

<3