JULKAISEMATTOMAT KUVAT PUHELIMESTA

Nämä ovat kuvia, joita olen ottanut itselleni muistoiksi lähiaikojen tapahtumista. Mikään näistä ei ole vielä aikaisemmin vilahtanut blogissa, joten tehdääs tänään vähän erilainen postaus ja julkaistaan puhelimesta löytyviä kuvia. Jokaiseen liittyy jokin oma pikku tarinansa, jonka jaan kanssanne.

Vaikka tuntuu siltä, että kesä ei ole vielä oikein alkanutkaan, niin on niitä mukavia muistoja onneksi tarttunut mukaan.

LANDELLA ELÄMÄ HYMYILEE


Parasta on ehdottomasti ollut mökkeily. Ollaan paistettu makkaraa itsetehdyssä nuotiossa, soudettu poikien kanssa asumattomille saarille viettämään päivää ja oltu niin auringonpaisteessa kuin sateessakin ulkona.


Aivan ihanaa aivot narikkaan meininkiä. Juuri sitä mitä olen kaivannutkin. Erityisesti saariretkistä pojat olivat aivan innoissaan. Sai touhuta mitä lystää, kaivaa maataa, kahlata vedessä ja riehua sydämensä kyllyydestä. Tai ottaa päikkärit ilta-auringossa.


Yhtäkkiä Urho pelästyi kaivaessaan jotakin ja menin katsomaan, että mitä siellä oikein on. Ravun raato! Ei tästä pojasta ainakaan metsästäjää tule, se otti nimittäin hatkat ja nopeasti!

MUISTOJA


Mökkiin liittyy niin paljon kaikkia muistoja lapsuudesta ja tässä päässäni on yksi niistä. Muistan kuinka paappa antoi lätsät minulle ja veljelleni. Kumpaankin hän oli kirjoittanut nimikirjaimemme. Satuin löytämään tuon omani nyt ja tottahan se oli päähän pantava.

HERKUTTELUA


Herkkuja on syöty jos jonkin näköisiä. Parhaimmat olivat ehdottomasti vanhat kunnon vohvelit! Ja kesän uusin grillihitti oli grillatut viinirypäleet! Olen sitä sorttia, että kaikkea pitää kokeilla etenkin keittiön puolella ja nämä maistuivat vähän samalta kuin esim. grillatut ananakset nams!

KUNTOPIIRIT SATEESSA


Ulkoilma on inspiroinut myös vetämään erilaisia ulkotreenejä ja yhden niistä jaoinkin jo snäpissä. Lisääpä idajemina, sillä voin pistää sinne taas muitakin treenejä jakoon. Tämän kertainen meni näin:

Idan kuntopiiri:
 
Kyykkyhypyt
Punnerrukset
Leuat
Askelkyykkykävelyt
Viparit
 
30 s jokaista ilman taukoja
 
Rundin jälkeen 1 min tauko
 
4 kierrosta

LAINEILLA LIPLATTELUA


Lisäksi ollaan päästy nauttimaan veneilystä. Mitä nyt säät ovat antaneet myöden. Jännityksen paikka oli, miten Sisu reagoi veneilyyn, mutta poikahan oikein nautti siitä. Heti kun moottorit lähtivät käyntiin, se otti mukavan asennon ja alkoi kuorsaamaan.

Siinäpä muutamia parhaita hetkiä tähänastisesta kesästä. Ja elokuuhan vasta starttasi, joten vielä on runsaasti kesää jäljellä!

Ei kun uusia muistoja haalimaan ja leppoisaa keskiviikkoa parhaat! 🙂

LUE MYÖS: YLLÄTTÄVÄT TILANTEET JOISSA SKIPPAAN TREENIN

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: YHDEN BIISIN TREENI WHAAAT!?

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
YouTubessa: Ida Jemina 
Instagramissa: @idajemina 
Facebookissa: Ida Jemina