8 keinoa parantaa itsevarmuutta

Millainen on itsevarma ihminen? Itsevarma ihminen on sinut itsensä kanssa. Hän ei ota paineita muiden mielipiteistä, koska tietää, etteivät ne määritä häntä. Itsevarman ihmisen tunnistaa käytöksestä ja olemuksesta. Hänellä ei ole tarvetta pröystäillä eikä hän käytöksellään paina muita alas. Itsevarma ihminen voi vilpittömästi ihailla toisia, kokematta omaa oloaan huonommaksi tai uhatuksi. Tunnetko tällaisen ihmisen? Oletko sinä itsevarma ihminen?

Joskus itsevarmuuden ajatellaan harhaanjohtavasti olevan jotakin negatiivista; ylimielisyyttä, itserakkautta tai vaikka ylisosiaalisuutta. Suomalaiset ovat hyvin nöyrää kansaa eikä täällä ole tapana kulkea nokka pystyssä huutelemassa omista asioista. Me ennemmin pyydämme käytöstämme ja olemassaoloamme anteeksi, kuin kehuisimme itseämme. Itsevarmuus ei kuitenkaan tarkoita pää pilvissä kävelyä tai sitä, että ajattelisi olevansa parempi kuin muut – päinvastoin. Itsevarmuus tuo lisää itseluottamusta eikä silloin itsensä vertaileminen toisiin ole tarpeellista.

itsevarma ihminen

Miten itsevarmuutta voisi kehittää?

Meillä jokaisella on asioita, joissa olemme itsestämme varmempia kuin toisissa asioissa. Joku pelkää esiintymistä, joku saattaa jännittää puhelinsoittoa tuntemattomille, joku jännittää uusien ihmisten kohtaamista, joku ei loista matikantunneilla ja joku ei tunne oloaan mukavaksi rannalla. Toisissa asioissa taas voimme kokea olomme hyvinkin itsevarmoiksi. Jokainen kuitenkin tuntee olonsa joskus epävarmaksi.

Asiat, joissa et välttämättä ole hyvä, eivät kuitenkaan määritä sinua. Itse en esimerkiksi ole mikään suurin taiteiden lahja maailmalle, mutta hey who cares! Ei se määritä minua ja sitä kuka olen. Ei minun tarvitse tuntea oloani epävarmaksi siksi, että olen joissain asioissa huono. On tärkeää tunnistaa omat heikkoudet, mutta myös vahvuudet. Mieti missä asioissa olet hyvä ja mitä hyviä ominaisuuksia sinulta löytyy.

Ympäröi itsesi sellaisilla ihmisillä, joiden kanssa viihdyt ja haistattele kukkaset sellaisille tyypeille, jotka tuomitsevat ja arvostelevat. Sellaiset ihmiset eivät tuo elämääsi positiivisuutta tai kasvata itsevarmuuttasi.

Parhaiten epävarmuudesta pääsee eroon, kun ottaa härkää sarvista ja alkaa tehdä niitä asioita, joissa kokee olonsa epävarmaksi. Epämukavaa, tiedän, mutta myös palkitsevaa. Jos esimerkiksi puhelinsoitot jännittävät, ota rohkeasti puhelin käteen ja soita mahdollisimman monelle tuntemattomalle. Voit vaikka soittaa joihinkin liikkeisiin ja tiedustella myytävistä tuotteista. Kun muutama soitto on alla, huomaat pian, että eihän tässä mitään jännitettävää ollutkaan.

Se, että joku on epävarma tänään, ei tarkoita sitä, että niin olisi aina. Itsevarmuutta pystyy kehittämään ihan niin kuin monia muitakin ominaisuuksia. Itse en suinkaan ollut niin varma itsestäni lapsena tai vaikka viisi vuotta sitten, kuin olen tänään. Itsevarmuus kehittyy ja sitä voi kehittää läpi elämän. Täältä voit käydä lukemassa, mikä kokemus erityisesti kehitti itsevarmuuttani.

Itsevarmuuden kehittäminen
Kuva

Koska itsevarman ihmisen tunnistaa käytöksestä ja olemuksesta, on monia asioita, joihin voi heti vaikuttaa. Ensi alkuun pidä mielessäsi lause: Fake it, until you make it. Eli toisin sanoen esitä olevasi itsevarma. Jos nyt ajattelet, että just joo, ihan järjetöntä – kuuntele loppuun. Olen ihan tosissani, se nimittäin toimii. Kun käyttäydyt itsevarmasti, alat myös heti tuntemaan olosi varmemmaksi. Voit saman tien kokeilla seuraavia juttuja:

1. Paranna asentoasi. Seiso tai istu suorassa ja ota hyvä ryhti. Nosta rinta ja leuka ylös sekä pidä kaulasi mahdollisimman pitkänä. Nosta katse maasta ja avaa silmäsi.

2. Älä piiloudu. Laita päällesi vaatteet, joissa tunnet olosi kauniiksi ja hyväksi.

3. Ole rauhallinen liikkeissäsi äläkä kiirehdi. Itsevarmalla ihmisellä ei ole kiirettä poistua paikalta, hän tuntee olonsa mukavaksi juuri siinä hetkessä, missä on. Joten hidasta kävelyäsi, älä pälyile liikaa ympärillesi, nautiskele hetkestä.

4. Näytä siltä, että tiedät mitä teet, vaikket tietäisikään. Uusissa tilanteissa, ole kuin olisit ollut niissä jo miljoona kertaa. (Esimerkiksi Losissa liikkui iltaisin tietyissä paikoissa metroasemilla jos jonkinmoista porukkaa, eikä se pienen suomitytön oloa ainakaan rentouttanut. En halunnut näyttää siltä, että olen ensimmäistä kertaa menossa metrolla jonnekin. Epävarmuus ja hermostuneisuus herättävät huomiota ja saavat laitapuolen kulkijat kiinnostuneiksi. Sen sijaan, että olisin pälyillyt ympärilleni, pyrin näyttämään siltä, kuin kulkisin tätä reittiä joka päivä ihan rutiinilla – vaikka todellisuudessa tilanne oli minulle aivan uusi eikä minulla ollut mitään hajua missä edes tarkalleen olin. Pureskelin normaalisti purkkaa, laitoin napit korville, istuin mahdollisimman rennosti eikä kukaan tullut koskaan häiritsemään. Joten fake it, until you make it!)

5. Hymyile. Kenellekään ei tule mieleenkään, että olisit epävarma, jos kasvoillasi on hymy.

6. Katso ihmisiä suoraan silmiin.

7. Kuuntele muita. Itsevarman ihmisen ei tarvitse höpöttää koko ajan omista asioistaan, vaan hän osaa antaa tilaa myös muille.

8. Jos joku kehuu sinua, älä vähättele sitä vaan sano suoraan ”kiitos”.

Tärkeimpänä tipsinä kaikista: muista, että elämä ei ole niin vakavaa! 🙂

itsevarmuus

Kurkkaa edellisen postin videoterveiset ja kuvat täältä: Kuvausten satoa ja virtahepovideota

Ida Jemina

9 vastausta artikkeliin “8 keinoa parantaa itsevarmuutta”

  1. Moro iida! Voisitko tehä blogi-kirjoituksen aiheesta aktiivisen salilla reenauksen ja lukio-opiskelun sovittamisen yhteen. Jotenki ei enää aika riitä kavereille tai sitten salille..

    • Moro moro! Pistetään korvan taakse! Ehdotukset ovat aina tervetulleita 🙂

  2. Yleensä oon varma, että tälläset postaukset on ns. huuhaata, mutta tää oli ihana 🙂 kiitos maanantai-illan piristyksestä, nää pitää muistaa. Kivaa loppuviikkoa! 🙂

    • Jes! Kiva että pidit ja superia loppuviikkoa myös sulle Emma! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta