Miltä tuntuu kilpaurheilun lopettaminen?

Sis. mainoslinkkejä

vika setti

Kun on tottunut tekemään jotakin asiaa vuosia ja intensiivisesti oikeastaan koko elämänsä, ei siitä irtautuminen käy sormia napsauttamalla. Tästä postauksesta piti alun alkaen tulla aivan erilainen, mutta joskus ajatusten virtaa täytyy vain kuunnella ja antaa mennä.

Luistelumenneisyyden ansiosta olen tottunut harrastamaan liikuntaa aktiivisesti ihan tirriäisestä asti ja ala-asteikäisenä aloitin kilpailemisen muodostelmaluistelussa. Luistelu veikin käytännössä kaiken aikani ihan sinne lukion kirjoitusvuosiin asti, jolloin tuli fiilis, että tämä voisi nyt olla tässä.

Lopettaminen oli suuri päätös, sillä joko kuulut jengiin 100% tai sitten et kuulu ollenkaan. Rakastin luistelua ja joukkuetta, mutta raja oli tullut vastaan jo jokin aika sitten. Ilo hommasta oli kadonnut, asiat tehtiin liian vakavalla ilmeellä ja suhteellisuuden taju oli hämärtynyt. Siinä vaiheessa, kun istuin luistimet jalassa kopissa odottaen jäälle lähtöä miettien, että voisin maksaa pari kymppiä siitä, ettei tarvitsisi mennä, tajusin että eihän tässä ole mitään järkeä.

kilpaurheilun-lopettaminen
Kun ei ole koko ikäänsä tehnyt muuta kuin käytännössä luistellut, ei ”ulkomaailmasta” tiennyt hölkäsen pöläystä. Mitä ihmiset tekevät normaalisti vapaa-ajalla? Eikö heille tule tylsää? Mitä porukka ylipäätään tekee koulun jälkeen.. katsoo telkkaria?

Luistelu oli upea harrastus ja myös näin jälkikäteen katsottuna harrastaisin sitä ehdottomasti siihen asti kuin harrastinkin. Se opetti tiimissä toimimista, päämäärätietoisuutta, pitkäjänteisyyttä, epäonnistumisten sekä onnistumisten käsittelyä ja monia muita arvokkaita taitoja itse luistelun ohella.

Minulla oli kuitenkin harhakuva siitä, että elämä ilman kilpaurheilua olisi jotenkin vähäpätöisempää, tyhjempää ja tylsempää. Sellainen kuva annettiin helposti näissä ympyröissä ja enhän minä muusta tiennyt, joten helppo se oli sisäistää.

ida-luistelee
Lopettaminen ei siis tosiaankaan ollut mikään kepeä päätös vaan koko elämän muuttava asia. Sitä ei myöskään kovin helpoksi tehty. Valmentajat mm. sanoivat, että tulet menettämään kaikki ystäväsi jos lopetat ja kehottivat muita luistelijoita puhumaan minut ympäri. Missään vaiheessa lopettamistani ei otettu tosissaan ja siitä jäi huono maku suuhun. Sanottiin vain, että lepäät kuule pari viikkoa ja tulet sitten takaisin.

No en tullut takaisin. Mutta oliko elämä sitten tylsää, kun oli tottunut sen olevan täynnä harjoituksia? Ei totta vie ollut! Nautin joka hetkestä. Oli ihan ihmeellistä, kun koulun jälkeen pystyinkin menemään vaikka suoraan kaverilleni. Oli vapauttava tunne, kun ei ollut tarkkoja aikatauluja ja minun ei ollut pakko mennä mihinkään. Paineet katosivat.

luistelua
Luistelua ja esiintymistä jäi kuitenkin ehdottomasti ikävä vaikka päätöstäni en ole katunut. Rakastin nimenomaan muodostelmaluistelua ja yleisöluistelussa yksin twisselien tekeminen ei oikein vastannut samaa asiaa. Vaikka loppuvaihe etenkin henkisesti oli rankkaa, oli suurin osa ajasta kullanarvoista ja minulla on näistä hetkistä monia hauskoja muistoja. Vuosia lopettamisen jälkeen minusta tuntui, että olen edelleen luistelija. Se määritti minua ja sitä kuka olen vaikka en lajia enää harrastanutkaan.

Lopettamisen jälkeen vapaa-aika täyttyi onnekseni luonnollisesti muista puuhista ja harrastuksista. Sitä töllöä ei suinkaan tarvinnut vain tuijottaa ja pikku hiljaa siirryinkin sitten salin puolelle – sillä tiellä ollaan edelleen.

Onko sinulla kokemusta jonkin rakkaan harrastuksen lopettamisesta? 

luistelun lopettaminen
Aurinkolasit täältä / Toppi täältä / Tennarit täältä / Shortsit Santa Monica College

P.S. Tänään käynnistyi House of Brandonin huikea SPORT WEEKEND! Käytä koodia SPORT25 ja saat -25% kaikista normaalihintaisista urheiluvaatteista! Jee! Ihanaa viikonloppua!

Edellisessä postauksessa: TUKKA JA IHO KUNTOON SYÖMÄLLÄ?

394_Ida_jemina_2016_FTUK_branded page