Mehukas päärynäpiirakka

Mm mm mmm. Näitä päärynäpiirakoita tuli tehtyä kaksin kappalein ja molemmat humahtivat tyytyväisiin masuihin sen sileän tien. Koska menestys oli niin hyvä, ajattelin jakaa ohjeet myös täällä. Idean piirakkaan sain oikeastaan ihan vain kaappeja tonkimalla ja muutamaa ainesta yhteen sekoittamalla syntyikin maukas sekä mehukas päärynäpiirakka. Kivaa vaihtelua perus omenapiirakkaan! Itsehän rakastan kaikkea rahkaan liittyvää, joten jos sinäkin, kokeile tätä! Jos taas satut olemaan herkkulakossa, voit pyöräyttää piirakan vaikka kaverille tai perheelle. Aivan varmasti piristää monen päivää!

paarynapiirakka

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

2. Sekoita 130 grammaa sulaa rasvaa (laitoin voista kaiken mitä siitä irtosi, noin 90g ja rypsiöljystä loput 40g) ja 0,5 dl steviajauhetta (yhtä makeaa kuin sokeri) keskenään. Heivaa mukaan 0,5 dl kaurahiutaleita, 2,5 dl vehnäjauhoja, kananmuna ja 1 tl leivinjauhetta.

3. Painele taikina piirakkavuokaan.

4. Kuori ja pilko 2-3 päärynää sekä asettele palat piirakkapohjan päälle.

5. Ennen uuniin laittoa sekoita keskenään 250 g maitorahkaa, 1 dl maitoa tai kevytkermaa, kananmuna, 2 rkl steviajauhetta ja 1 tl vaniljauutetta/vaniljasokeria. Kaada mössö piirakan päälle ja levitä tasaisesti kaikkialle nuolijalla/kauhalla/veitsellä tms.

6. Paista uunissa noin 30-35 minuuttia. Kannattaa tarkkailla piirakkaa loppua kohden. Reunat saavat hieman tummua, mutta katso, ettei koko piirakka lähde käryämään. Piirakka jähmettyy vasta, kun se pääsee uunista ulos vilvoittelemaan, joten itse jätän sen mieluummin hieman pehmeäksi kuin kuivaksi.

Piirakka maistui taivaalliselta hetken vetäytymisen jälkeen kevyt vaniljajäätelön kanssa nautittuna. Toista piirakkaa taas maistoin sellaisenaan, kun se oli saanut olla jääkaapissa ihan kunnolla seisomassa. Maut tulivat vain entistä paremmin esiin usean tunnin jääkaapissa seisomisen ja jähmettymisen jälkeen.

Nauttikaa parhaat<3

Edellisessä postauksessa vastauksia siihen, kuinka usein kannattaisi syödä. Lue: Mikä on paras ateriarytmi?

Ida Jemina

13 vastausta artikkeliin “Mehukas päärynäpiirakka”

  1. Kuinka usein vatsalihaksia, peppua ja reisiä kannattaa treenata? Vatsoihin tavoitteena saada ne ns. naiselliset vatsalihakset jossa vähän viivaa keskellä ja reunoilla (ei oo hajuakaan miksä sitä kutsutaan :,D) ja peppua saada isommaksi, reidet taas kiinteytettyä. Kaikki ennen kesää. Käyn myös kerran viikossa 4km juoksulenkillä. 🙂

    Ja ajattelin myös samalla kysyä, jos sulla ois vaikka vinkkejä tai jtn. Mulla on nimittäin ongelma vatsan turvotuksen kanssa.. Aamulla se on litteä mutta päivän mittaan turpoaa ja tää on ihan päivittäinen ongelma.. :/

    • Pitkällä tähtäimellä näiden kaikkien tavoitteiden saavuttaminen onnistuu ehdottomasti. Ennen kesää kuitenkin esimerkiksi vatsalihasten esiin saaminen ja pepun kasvattaminen ovat vähän ristiriidassa keskenään näin lyhyellä tähtäimellä. Siinä missä rasva lähtee jaloista ja vatsasta, lähtee sitä myös pepusta. Kuulostaa siltä että sinulla saattaa esimerkiksi olla mahdollisesti yliherkkyyttä jollekin ruoka-aineelle. Voit tehdä testin ja jättää yleisesti oireita aiheuttavia ruoka-aineita yksikerrallaan pois ruokavaliostasi ja näin selvittää mikä mahdollisesti aiheuttaa turvotusta. Vatsan turvotukseen voi olla kuitenkin monia syitä. Tsemppiä treeneihin!

  2. Nam! Pidän nyt maaliskuun ilman makeaa, sillä koitan kiristellä kesää kohti… Mutta täytyy ehdottomasti kokeilla jossain vaiheessa, suosikkejani ovat myös rahkapiiraat! Kiitos hyvistä resepteistä ja postauksista Ida =)

    • Namskis sanos muuta! Ei kun resepti talteen vaan 🙂 Paljon tsemppiä kiristelyihin Minna!

  3. Mulla olis postausehdotus:D en meinaa saada etureisiim minkään näköstä lihastuntumaa tai polttoo ku treenaan niitä. Takareidet ja pakarat aktivoituu sillon väkisinki:D Olisko jotain vinkkejä miten saa etureisiin tuntumaa sekä hyviä liikkeitä etureisille ?
    Kiitos hyvistä postauksista muutenkin:)

    • Moikkis! Kiitos toiveesta! Tässä postauksessa olen antanut loistavan vinkin, jonka avulla saa paremman tuntuman reidenojennuksiin. Kannattaa kurkata näin alkuun se:)

  4. Moikka! Ensiksi kiitos mahtavasta blogista ja inspiraatiosta. Kirjoitat ihanan hyväntuulisesti, mukavaa vaihtelua lukijoita (tahallaan tai tahattomasti) provosoiviin teksteihin. Nyökkäilen aina blogiasi lukiessani niin kovasti, että niskaan koskee, haha!

    Teetkö (etä)treeniohjelmia kohtuullista tai kohtuutonta korvausta vastaan? 😀 Täällä olisi ehdottomasti yksi kiinnostunut!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    • Moikka Janina! Hihii ihana olet! 😀 kiitos ja kiva jos jutut ovat olleet kiinnostavia ja mieleisiä. Kyllä teen treeniohjelmia, niistä kerron mielelläni enemmän sähköpostitse [email protected]. Pistä ihmeessä mailia tulemaan, niin jutellaan lisää. Mukavaa alkanutta viikkoa sullekin:)

  5. oot paras, ihanin ja kaunein koko maailmassa. En kestä miten täydellinen olet! Sun sisäinen kaunes on todella yhtä kaunis kuin mitä olet ulkoisesti ! Jos kaikki olisi luonteeltaan samanlaisia kuin sinä, olisi maailma täydellinen. 🙂 ihanaa kevään jatkoa.

    • Melkoisia kehuja! Kiitoksia kovasti ja kivaa kevättä sinnekin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta